keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

LONG FLOWING TRENCH COAT

takki - Zara
neule - Uniqlo
pipo & käsineet - COS
laukku - Chloé
farkut - Only (*nämä saatu @House of Brandon)
lenkkarit - Nike (*nämä)
aurinkolasit - Ray-Ban (*nämä)

Vielä pari asua on taannoiselta Pariisin matkalta julkaisematta, sekä maisemakuvia tietysti, joita yritän käydä läpi piakkoin. Viime aikoina vähän kaikkialla on näkynyt bomber-takkejen lisäksi pitkiä, nilkkaan asti ulottuvia takkeja. Olin jo kotona ennen matkalle lähtöä pohtinut ostavani uuden trenssin juurikin pitkänä ja ohuena versiona, ja bongannut tämän päälläni näkyvän mallin Zaran nettisivuilta (nykyään muuten nettikauppa toimittaa myös Suomeen, vaarallista ;). Ajattelin kuitenkin, että minun pituudellani takki on aivan liian pitkä, eikä pitkä takki sovi lyhyelle. Ihan huvikseni sovitin takkia kuitenkin Champs Elyseen Zaralla ohimennen ja ihastuin ikihyviksi! Hintakaan ei ollut paha ja ajattelin, että saan takin kuljetettua kotiin käsimatkatavaralaukussani, joten nappasin sen mukaani tummanharmaana. Takin alta näkyvä musta poolo on löytö Uniqlon alesta. Minulla kävi tosi hyvä tuuri, sillä menin liikkeeseen ihan etsimään mustaa vähän ohuempaa pooloa. Neule on 100% kashmiria, ihanan pehmeä päällä ja sopii täydellisesti Cosin pipoon. Tosin hirvittää, miten paidan saa pestyä? Jalkaan heitin siniset farkut ettei ihan mustissa mennä, ja niiden kaveriksi Niken kokomustat Roshe onet. Olalle uusi Chloén laukku tottakai, joka oli ihan loistava kun kädet jäivät vapaiksi. Tämä asu sopikin täydellisesti kävelyyn Pariisin kaduilla, kävin muun muassa Père-Lachaisen hautausmaalla. Ennätin käyttää takkia myös Suomessa, kunnes pakkaset palasivat. Kumpa pian lämpenisi taas!

4 kommenttia:

  1. Moi, pakko kommentoida. Yleensä sulla on kivoja, kauniita ja tyylikkäitäkin asuja :) mutta tämä takki on oikeesti aika kamala. Näyttää tosi halvalta materiaalilta eikä istu lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista :) voi harmi, minusta kun takki on ihan superihana, kivoin takkini hetkeen (bomberin lisäksi) jotenkin niin uudenlainen itsellä. Ymmärrän kyllä hyvin ettei kaikki samoista jutuista tykkää ja mielipiteet eroavat. Mutta halpahan takki kyllä olikin :D minusta takki istui ihmeenkin hyvin kun olen niin lyhyt ja on ihanan rento. Ehkä päivän päätteeksi otetut kuvat, kun ei muutenkaan ole enää parhaimmillaan vaikuttaa :D
      Mukavaa pääsiäisen jatkoa! :)

      Poista
  2. Mä rakastan pitkiä takkeja, mitä pidempi sen parempi mun mielestä!! :D Oon hamstrannut niitä kaappiin jokusen, mutta mun ongelma on se, että monet rotseista eivät todellakaan ole päällä tarpeeksi pitkiä, koska pituutta on se 172 cm.. :/ Oon sit tyytynyt pohjepituisiin, mutta lempparipituus on just toi nilkkaan ulottuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tää on nyt ihan uusi juttu, mutta tykkään! :) Ja haha meillä on ongelmat just päinvastoin, mä kun oon sen 20 cm lyhyempi :D kerrankin siis löysin oikean pituisen takin. Ja pohjemitta on hyvä!

      Ps. Anteeksi kun en oo saanut treffejä sovittua, koitetaan nähdä pian!

      Poista