Pakkaspäivänä Porvoossa

Vuosi sitten kävin ensimmäistä kertaa Porvoon Valot tapahtumassa. Päätin tuolloin, että jos vain aikataulut antavat periksi, siitä tulee vuosittainen perinne. Uuden kalenterin ostettuani, olinkin hyvissä ajoin merkannut kivoja tapahtumia vuoden alkupuolelle muistiin, kuten tämän Porvoonkin. Onneksi aikataulut osuivat yksiin ja pääsin menneenä lauantaina käymään Porvoossa. Sain vielä miehen kaveriksi ja Porvoo itsessäänhän on tunnelmallinen ihan kaikkina vuodenaikoina. 

Päivälle sattui ihana auringonpaiste ja aika rapsakka pakkanen. Kuten olen sanonut, pidän pakkasesta eikä minusta tunnu liian kylmälle ulkona juuri koskaan. Talvi on pukeutumiskysymys, kun vuorautuu villaan, niin pysyy lämpimänä. Oman makuuni niitä täydellisiä pakkaspäiviä ovat juuri nämä, kun aurinko paistaa, ei tuule ja mittari on siinä viidentoista pakkasasteen tuntumassa.

Saavuimme kaupunkiin puolenpäivän maissa, joten suuntasimme heti lounaalle. Minulla on muutama oma lempiravintola vanhassa kaupungissa, mutta tällä kertaa päätimme kokeilla jotain muuta ravintolaa. Monesti olin ohimennen huomannut torin lähellä sijaitsevan Via Armonian, joten tällä kertaa askeleemme veivät sinne. Eikä tarvinnut pettyä, tykkäsimme molemmat pizzoista kovasti ja uusi suosikki löytyi. Tänne palaamme varmasti, sillä listalle jäi useampi kokeilemisen arvoinen yhdistelmä.

Saavuimme tosiaan Porvooseen hyvissä ajoin, vaikka itse valotapahtuma starttasi vasta kuudelta illalla. Halusimme kuitenkin tunnelmoida kaupungissa muutenkin. Kokemuksella tiedän, että myöhemmin päivästä kaupungissa on porukkaa ruuhkaksi asti, joten on kiva kävellä muun muassa vanhassa kaupungissa aamupäivästä rauhassa. Kiertelimme vanhaa kaupunkia ja joen vartta useamman kerran, sanoinko jo että sää oli täydellinen ulkona kävelyyn?

Viimeksi kun kävimme Porvoossa marraskuun lopussa, oli vanhankaupungin joen ylittävä silta vielä remontissa. Lopulta silta valmistui puoli vuotta etuajassa, sillä se saatiin valmiiksi jo joulukuun puolella. Pääsimmekin kävelemään uudella sillalla, joka sopi kauniisti postikorttimaisemaan. 

Porukkaa oli lähtenyt sankoin joukoin nauttimaan kauniista lauantai-päivästä, kun monet kävelivät pitkin jäätynyttä Porvoon jokea. Kävelijöiden lisäksi jäällä näkyi niin pyöräilijää, moottoripyörällä taiteilevaa kuin useampia moottorikelkkoja. Itse en jäälle uskalla, vaikka olisi kuinka kova pakkanen, sillä pinta-alaa kävelyyn löytyy ihan maankamaraltakin tarpeeksi ja minulla on tarpeeksi korkea itsesuojeluvaisto.

Aiemmin viikolla olleen J. L. Runebergin päivän kunniaksi olimme jo kotona puhuneet, että suuntaamme kahvilaan, josta löytyy niin Runebergintorttuja kuin laskiaispullia. Kylmä sää vaati tietysti myös kaakaota. Omaan makuuni parhaat kaakaot ja pullat saa kahvila Fannysta vanhankaupungin sydämestä, mutta taas kerran sinne mennessä oli kahvila tupaten täynnä, kuten viime kerrallakin. Onneksi lähes naapurista löytyy kahvila Helmi, josta saimme pöydän, vaikka täyttä oli sielläkin. Kerran talvessa pitää laskiaispulla syödä, vaikka totta puhuen en ole mikään kova pullan ystävä ja jopa kaduin, etten tilannut jotain vitriinin herkullista kakuista. 

Tein sattumalta vanhankaupungin pikkuputiikista ihanan löydön, kun bongasin tuon ruskean hupullisen tikkitakin ohi kävellessä. Ikuisuusostolistallani on ollut vuosia tikkitakki, jossa olisi huppu, mutta ole säännöllisesti sellaista etsinyt. Vanille Home -liikkeeseen sisään astuessa löysin alerekiltä yhden takin, tuon ulkona olleen liian pienen lisäksi, joka olikin juuri minulle hyvä. Takin ollessa vielä alennettuna puoleen, ei tarvinnut pitkään miettiä ja nappasin takin itselleni. Tiedän että takille tulee minulla hurjasti käyttöä niin töihin mennessä kuin muutenkin, se on rento mutta siisti kaupungillekin. 

Viihdyimme Porvoossa kävellen tunteja ja olen monesti sanonutkin, miten suosikkipuuhaani on kävellä eri maisemissa. Vanhankaupungin kadut olivat paikoittain todella liukkaita, mutta onneksi kokemuksella tiesin, miten kannattaa laittaa hyvät, pitäväpohjaiset kengät jalkaan, esimerkiksi Uggeilla en uskalla Porvooseen lähteä. Lumi tekee kyllä niin kauniisti tunnelmaa talvella ja helmikuu onkin yksi lempikuukauteni nykyään. 

Yksi suosikkimme on joen varrella sijaitseva Porvoon Paahtimo, jossa on kiva istua lasitetulla terassilla käytännössä joen päällä kesät talvet. Lämpölamput ja kuuma kaakao lämmittivät. Tilasin myös välipalaksi palan lohipiirakkaa, sillä lounaasta oli kulunut jo monta tuntia ja olimme kaupungissa myöhään iltaan asti. 

On aina ihanaa huomata, miten helmikuussa päivä on pidentynyt selväsi. Tästäkin syystä pidän helmikuusta kovasti. Vielä on talvi kauneimmillaan, muttei ole enää jatkuvasti pilkkopimeää. Helmikuussa alkaa olla jo toivoa keväästä, vaikken varsinaisesti kevättä vielä kaipaakaan. Nautitaan nyt tästä lopputalvesta ja eletään hetkessä!

Kuuden maissa alkoivat Porvoon valojen kohteet syttyä ja kiersimmekin kaikki teokset läpi. Samalla näki vähän uusia lokaatioita Porvoosta, emme olleet esimerkiksi aiemmin käyneet Runebergin talolla, jonka pihapiiristä löytyi upeat väriä vaihtavat leningit. Lisalleni pääsikin talossa sijaitseva Runebergin museossa käynti, joka täytyy toteuttaa ensi kerralla. Muutenkin Porvoossa oli niin kaunista pimeälläkin, katsokaa nyt noita jäälyhtyjäkin.

Pakkaskelien luottovaatteita

Mittari näyttää kymmenen astetta pakkasta, muttei tuule. Lunta satelee hiljalleen alas, muttei sellaista inhottavaa märkää vaan kauniita lumihiutaleita, jotka eivät kastele vaatteita. Ihan täydellinen talvisää kerta kaikkiaan. Päivä on pidentynyt selvästi, neljän jälkeenkin on vielä valoisaa. Kevättä kohden mennään, mutta vielä on talvi parhaimmillaan. Ihana että saimme lunta tähän talveen vihdoinkin, vaikka alkutalvesta viime vuoden puolelta ei siltä näyttänytkään. 

villakangastakki - &Other Stories (2019) 

alla villamekko - Samsoe samsoe (2021) 

pipo - neulottu (2021) 

nahkarukkaset - Lindex (2016) 

nilkkurit - Vagabond (2024) 

laukku - Yuzefi (2026) 

Pakkaset ovat viime päivinä paukkuneet toisinaan pitkälti yli viidentoista asteenkin, mutten ole palellut kertaakaan. Talvella ei ole pakko vuorautua untuvatakkiin, itse en edes sellaista enää omista. Paksut untuvatakit jäivät pitämättä, sillä harvoin on niin kylmä, että tämä kuumakalle täällä etelässä palelisi. Minulla onkin muutamia luottovaatteita ja asusteita pakkaspäiviin, kun tulee vietettyä aikaa enemmän ulkona. 

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta sanon taas, tärkeintä talvipukeutumisessa ovat hyvät luonnonmateriaalit ja väljät vaatteet lämmittävät enemmän kuin ihon myötäiset. Esimerkiksi vuosia vanha &Other Storiesin takki on 100% villaa ja on yksi lämpimin talvitakkini, siihen turvaudun myös kovimmilla pakkasilla. Kun takin alle pukee lisäksi villaa, kuten minä villamekon, ei tarvitse palella. 

 

Yksi parhain hankinta talvikeleihin on ollut muutama vuosi sitten ostamani Vagabondin talvinilkkurit, jotka näyttävät ulkoa tavallisille nahkanilkkureille, mutta niissä on sisällä lämmin karvavuori, ole lisännyt kenkiin vielä lampaankarvapohjalliset. Kengät ovat kauniin simppelit, hyvät jalassa ja pitävät pohjat ovat turvalliset liukkailla kaduilla. 

 

Päätäni en halua pakkasella palelluttaa, joten onneksi tykkään neuloa pipoja ja niitä myös käyttää. Talvella voi myös huoletta venyttää kampaajalla käyntiä, joten sekin hyvä puoli erilaisissa päähineissä. Kuvien palmikkopipon olen neulonut jo viisi vuotta sitten. Muutekin asussa on vanhempia hankintoja kaikki laukkua lukuun ottamatta. Ilahdun aina kun huomaan, miten samat vaatteet ja asusteet toimivat vuodesta toiseen käytössäni. 

Laukkutytön tunnustukset

Kuten ehkä tiesittekin, laukut ovat paheeni. En omista isoa korkokenkäkokoelmaa, kun kengät ovat minulle lähinnä käytännön sanelemat, joissa pääsen paikasta a paikkaan b. En osta oikeastaan koskaan kosmetiikkaa kokeilumielessä, ainoastaan tarpeeseen. En vietä aikaani viikonloppuisin kuppiloissa, mutta laukkuja omistan enemmän kuin laki sallii. Laukku on käyttötavara, joita ei kenellekään tarvitse olla kymmenittäin, mutta ovat oman elämäni turhamaisuus. Elämä muuttuu, tarve vaatteiden suhteen vaihtelee paljon esimerkiksi työpaikan mukaan, mutta laukut menevät aina. Onkin tehtävä tunnustus, ostin kaksi uutta laukkua heti vuoden alkuun. Puolustuksena sanottakoon, että samalla laitoin neljä laukkua myyntiin, jolloin balanssi pysyy kaapissa.

Olen pidempään ihastellut Yuzefin laukkuja. Törmäsin niihin aluksi Helsingissä My o My putiikin ikkunassa useampi vuosi sitten, muistan napanneeni kuvan, jonka jälkeen tutkin laukkuja tarkemmin kotona. Viimeksi Helsingissä käydessä tammikuun alussa kävin Stockmannilla sovittelemassa laukkuja ja ihastuin vielä enemmän. Sovitin muun muassa brändin ikonista Mochi -mallin laukkua, josta löytyy useampaa kokoa ja lukemattomia upeita sävyjä. Laukut ovat laadukkaita ja hinnat keskihintaisia, kyseessä ei ole nelinumeroiset hintalaput. Minulla on nykyään tietty kolminumeroinen summa, jonka olen valmis laukusta maksamaan, brändin laukut ovat tosin hieman yläkanttiin omaan rajaani nähden. 

Pohdinkin, että kun saan kirppismyynneistä vuoden aikana tuottoja, olen nimittäin jo kohta parin vuoden ajan myynyt hulluna vaatteita ja asusteita pois, sijoitan ne Yuzefin laukkuun. Kaappien karsinta muuten yltyi entisestään putkiremontin lähestyessä, kun tyhjensin niin eteistä, kaappeja kuin häkkivarastoa. Myin surutta pois kaikki ne ihanimmat, mutta liian pienet tai liian vähällä käytöllä olleet vaatteet, nakkasin jättimäisen kassin vuosia vanhoja kenkiä Fidaan, kävin kaikki kosmetiikat läpi ja heitin vanhentuneet pois, lopuksi karsin vielä kaikki turhat joulu- ja pääsiäiskoristeet.

Kuinkas lopulta kävikään, kun kurkkasin brändin omille verkkosivuille, jossa oli laukkuja -40% alennuksella! Haluamani Mochi -laukkumalli, täydellisessä sand sävyssä mokkanahassa tuli heti vastaan. Alunperin olin tosin sovittanut ja pohtinut mokkanahkaista laukkua vähän tummemmassa taupen sävyssä. Päivien pohdinnan jälkeen, päätin tilata laukun. Alennus oli yksinkertaisesti niin hyvä, että olisi ollut hullua odotella myöhempään ja ostaa laukku normaalilla hinnalla, kun se minulla kuitenkin suunnitteilla oli. 

Samalla tutkin verkkosivuilla muitakin alennuksessa olleita laukkuja, ihastuin palavasti Pretzel -mallin laukkuun, jota en ollut aiemmin nähnytkään. Hieman vaikutti tämän mallin ehkä tuotannosta poistuvan, kun en löytänyt sitä oikein mistään muualta Googlailun jälkeen myynnistä. Saatte kutsua hulluksi, mutta lopulta päätin ostaa senkin, kun alennus oli sen verran kova. Tätäkin mallia olisi ollut muutamassa kauniissa ruskeassa mokkanahassa saatavilla, mutta valitsin käytännöllisyyden takia helpon mustan "kivipintaisen" nahkalaukun.

Laukut tulivatkin lähetin mukana kotiin toimitettuna ihan muutamassa päivässä ja olen hurjan tyytyväinen laatuun. Ainoastaan käsittelykulut tilaukselle olivat aika kovat, kun molempiin laukkuihin tuli hinnan päälle 30 euroa, eli yhteensä "postitus" maksoi 60 euroa. Tällaiseen en ole ennen törmännyt, tosin en tiedä vaikuttiko, kun kyseessä on brittibrändi, vaikkei laukkuja Englannista lähetettykään. Toisaalta 40% alennus kummastakin vähän kompensoi kovia käsittelykuluja.

Pidän yleisestikin laukuista, jotka ovat sopivan simppeleitä, mutta niissä pitää olla jokin juju, kuten muoto tai esimerkiksi erikoinen kahva. Yuzefi osuukin kultasuoneen oman makuni kanssa. Vaalean mokkalaukun hankin kevät mielessäni, se tulee olemaan ihana esimerkiksi tennareiden ja trenssin kanssa. Tiedostan kyllä paremmin kuin hyvin, että mokkanahka on arka, mutta pyrin olemaan käyttämättä laukkua sadesäällä ja suihkutin siihen myös heti suojasuihkeen pintaan. Musta "kivipintainen" nahkalaukku sen sijaan on päässyt heti arkikäyttöön, se on huoleton ja helppo kaveri kaikkialle. 

Vaalea talviasu ja viikon puheenaihe

Kuten monesti sanottu, pidän talvesta, eikä se ole tuntunut vielä yhtään pitkälle. En valita pakkasesta, päinvastoin, mutta kesähelteillä tuskastelen, joten en haaveile niistä tippakaan tässä tammikuun loppupuolella. Minusta talvipukeutuminen on ihan parasta, villapaidat, pipot, villakangastakit, sellainen ihana helppous ja mukavuus on kovasti mieleeni. Tykkään esimerkiksi talvella hurjasti tällaisista vaaleista talviasuista. Tallinnasta loppukesästä ostettu ruututakki on ihana lisä talvigarderobiin. Pidän takissa ihan kaikesta, sävystä, villamateriaalista, mallista ja vähän lyhyemmästä pituudesta. Takki on myös silmääni ajaton, sillä teen vaate- ja asustehankinnat sillä ajatuksella, että ne ovat minulla pitkään. 

pipo - neulottu (2025) 

takki - Veta (2025) 

laukku - Chloé (2019) 

saappaat - Pavement (2022) 

käsineet - &Other Stories (2022) 

Talviasuista talven yllättäjään ja viikkoni kovimpaan puheenaiheeseen, nimittäin siihen kun näin ilveksen! Olin lukenut paikallislehdestä, miten ilves on nähty kotikulmillani, kaupungin keskustassa, ja miehelle jopa sanonut, voi kunpa minäkin näkisin sen. Voin kertoa, että melkein peruin puheeni kun tämä tapahtuikin. 

Eräänä iltana kuluneella viikolla kävelin yhdeksän jälkeen töistä kotiin, kauempaa jo näin, miten kissa ylitti tien. Pian näin ison kissan kävelytieni vastapäätä, eli aivan lähellä itseäni, pysähdyin katomaan, että kettuko se on, sillä oli paljon isompi kuin kissa. Ketun olen nimitäin nähnyt lukemattomia kertoja esimerkiksi taloyhtiömme takapihalla lepäilemässä. Yllätys olikin suuri, kun ilves tuijotti minua lähietäisyydellä muutaman metrin päässä, eikä se tuntunut minusta välittävän tippaakaan. Itse tosin säikähdin todella ja lähdin nopeasti kohti kotia, katsoen miten ilves lähti kävelemään leppoisasi perässäni. Itselläni askele piteni ja kulman taakse kääntyessä, tuli joku tuntematon nainen vastaan. Hänelle tohkeissani selitin, miten tuolla on ilves. Nainen rauhallisesti vastasi, näkevänsä samaisen kissan harvasen ilta tullessaan töistä kotiin, ilves ei kuulemma välitä autoista saati ihmisistä. Säikähdyksestä selvittyäni sainkin jotain mitä muistella ja mikä parasta, puheenaiheen naapureiden ja tuttujen kanssa. 

Vuonna 2016

Olen törmännyt nyt useamman kerran Instagramissa muisteluihin kymmenen vuoden takaa, millaista oli vuonna 2016. Tuntuu täysin absurdilta, että kymmenen vuotta on kulunut! Kun selasin oman blogini historiaa tuolta kyseiseltä vuodelta, tuntuu melkein kuin asiat olisivat tapahtuneet vasta eilen. Itse päätinkin koota muisteluita kymmenen vuoden takaa tänne blogin puolelle, joka oli silloin ja on edelleen suosikkikanavani. Kymmenen vuoden aikana blogit ovat hiipuneet, mutta kirjoitan edelleen omaani samalla innoilla kuin kymmenen vuotta sitten. Tämä onkin ollut kivan pysyvä asia elämässä, muiden asioiden muuttuessa, ja voiko edes parempaa asupäiväkirjaakaan olla. Postauksen kuvitukseksi valikoinkin asukuvia vuodelta 2016. 

Vuonna 2016 sihteerin työni oli päättynyt edellisenä keväänä yrityksen taloudellisen tilanteen vuoksi ja olinkin hetkisen vailla työtä. Tuohon aikaan maan työllisyystilanne oli kuitenkin täysin toinen kuin nykypäivänä, enkä tilannetta sen suuremmin stressannut. Lähinnä muistan nauttineeni hetkellisestä "lomasta". Olinhan tehnyt tässä vaiheessa töitä ammattikoulussa opiskelun rinnalla ja siitä asti kymmenen vuotta putkeen, enkä ollut koskaan pitänyt esimerkiksi kuukauden lomaa.

Heti vuoden 2016 alussa muistan käyneeni viisaudenhampaan poistoleikkauksessa kirurgilla, josta tuli iso lasku. Halusin poistaa hampaan ennen töihin paluuta, sillä tiesin hampaan aiheuttavan myöhemmin ongelmia ja viikon sairasloman, sillä olin käynyt vastaavassa operaatiossa toisen puolen hampaan kanssa aiemmin. En missään nimessä olisi halunnut jäädä saikulle työstä, joten "vapaalla" hoidin ärsyttävän asian pois päiväjärjestyksestä. Muistan "sijoittaneeni" veronpalautukset tuohon operaatioon yksityisellä. 

Vuoden 2016 aikana matkustelimme paljon. Olimme maaliskuussa Genevessä ja Pariisissa, huhtikuussa Milanossa ja Bresciassa, toukokuussa vietimme kaksi viikkoa Ranskan Rivieralla. Emme tuolloinkaan tehneet mitään viikonlopun pyörähdyksiä lentäen, vähintään viikko oli reissussa oltava. Tykkäsimme myös yhdistää useamman kohteen samaan lomaan ja matkustaa välimatkat junalla. Marraskuussa olimme vielä muutaman yön ikuisessa lempikaupungissani Tallinnassa.

Vuoden 2016 keväällä aloitin kesätyön tuttavani laadukkaita vaatteita sekä asusteita myyneessä pikkuputiikissa, ja rakastin sitä työtä. Sain työn ihan vain suuni avaamalla ja aluksi olikin tarkoitus tuurata vain pari päivää, lopulta pesti venyi kesän mittaiseksi. En ollut aiemmin työskennellyt vaatemyynnin parissa, mutta siinä olin hyvä ja oli mielenkiintoista opetella materiaaleista ja löytää asiakkaille kauniita asuja käyttöön. Valitettavasti kesän päätteeksi liike lopetettiin yrittäjän terveyden vuoksi, sillä olisin ehdottomasti viihtynyt työssä pidempäänkin. Yrittäjästä sain tosin elinikäisen ystävän ja soittelemme kuulumisia edelleen tiheään tahtiin.

Vuoden 2016 kesän jälkeen päätin, että haluan jatkaa työtä myynnin parissa. Halusin työn, jossa saan oikeasti palvella asiakkaita, enkä vain purkaa kuormaa varastossa ja lyödä tuotteita kassaan. Päätin, että haluan töihin Marimekolle, ja kuin ihmeen kautta syksyn tullen sinne haettiin myyjää. Soitin suoraan myymäläpäällikölle, pääsin haastatteluun ja sain onnekseni paikan, joka oli silloin ihan unelmien täyttymys. Muistan miten alussa ajattelin, että opinko työtä koskaan. Myyjän työ on niin paljon muutakin kuin vaatteiden viikkaus, täytyy esimerkiksi olla tietoteknisesti osaava, sanavalmiudesta puhumattakaan sekä osata lukea tilannetta jatkuvasti. Tässä työssä viihdyinkin lopulta lähes kahdeksan vuotta.

Vuodesta 2016 asti olen suosinut hiuksissa polkkatukkaa. Muistan, miten radikaalilta tukan leikkauttaminen polkkaan aluksi tuntui, mutta sillä tiellä olen edelleen. Lopetin myös hiusten värjäämisen tuona vuonna, kasvatin väriä pois ja viihdyin hyvin omassa ruskeassa hiusvärissäni. Olen muuten käynyt samalla kampaajalla vuodesta 2016 asti. 

Vuonna 2016 oli ihan normaalia laittaa laukkuihin ja asusteisiin suuria summia. Rakastin Célinen laukkuja, vaikka nykyään niihin käytetyt summat tuntuvat suoraan sanoen täysin hulluille, ovat kaikki laukuista kaapissani edelleen. Aika kymmenen vuotta sitten oli oikeaa brändien kulta-aikaa muutenkin, nyt tämä kupla on puhjennut. 

Vuonna 2016 pukeuduin samalla lailla kuin nykyään, mutta vaatekoko oli pari numeroa pienempi. Rakastin muun muassa pliseerattuja hameita, pitkiä villakangastakkeja, Conversen tennareita ja selkeitä linjoja asuissa, kuviollisia vaatteita käytin vähemmissä määrin. Voisin hyvin pukea nämä vuoden 2016 asut tänäkin päivänä, paitsi polvista auki olevat housut eivät enää menisi omaan käyttööni, kymmenen vuotta sitten olivat todella trendikkäät. 

Summa summarum, oliko kymmenen vuotta sitten omassa elämässä kaikki paremmin? Olin nuori ja huolettomampi kuin nykyään, elin enemmän hetkessä sen enempää vaikka säästämisestä miettien, olin kevyempi, mutten varmaan yhtään sen onnellisempi kuin nykyään. Periaatteessa mikään ei ole kymmenessä vuodessa muuttunut radikaalisti, asun samassa asunnossa kuin tuolloin, tykkään edelleen matkustelusta, mieskin on sama ollut jo seitsemäntoista vuotta ja teen taas aspa työtä, vaikka täysin erilaista kuin tuolloin.