tiistai 12. joulukuuta 2017

December Wanties



pooloneule - teddytakki - reppu Chloé - nilkkurit Zara - aurinkolasit - farkut

Mainitsinkin muutama postaus takaperin, kuinka haaveilen vaaleasta teddytakista. Olen katsellut moisia jo syksystä asti, mutta joku pieni järjen hiven on aina saanut jättämään rotsin kauppaan (kuten ajatus, kuinkahan kauan takki pysyisi minulla puhtaana). Nyt en tiedä voinko kuinka pitkään enää vastustaa, varsinkaan jos sopiva malli tulee alessa vastaan. Punainen väri miellyttää kovasti edelleen, yksi punainen mohairneule kaapista löytyy, jonka lisäksi huolisin väriä myös pooloneuleen muodossa. Harmaita suoria farkkuja olen etsinyt pienen ikuisuuden, miksi farkkujen ostaminen on aina yhtä vaikeaa?

Kitten heelsit ja kiiltonahka houkuttavat, ja Zarasta löytyikin sopivasti nilkkurit, joissa yhdistyy nämä molemmat. Chloén Faye -reppuun olen säästellyt hyvän tovin, ja sitä olen vähän kaavaillut itselleni joululahjaksi, mutten halua lähteä tämän hintaista tuotetta tilaamaan, joten täytyy vielä odotella sen kanssa. Asustepuolella himoitsen myös taas kerran auinkolaseja, Ray-Banille on tullut isot pyöreät pokat, jotka huolisin talvisiin aurinkoisiin pakkaspäiviin. Niin paljon olen pienemmistä pyöreistä merkin aurinkolaseista tykännyt, että varmasti suuremmallekin mallille tulisi rutkasti käyttöä.

Linkit mainoslinkkejä.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Jouluinen Porvoo













Joulukuun "tehtävälistallani" oli Porvoossa vierailu, kaupunki kun on todella ihastuttava myös talviaikaan, vaikka useimmiten siellä tulee käytyä vain kesällä. Porvoo on kuitenkin lähellä ja sinne pääsee bussilla tunnissa, joten ehdottomasti pitäisi käydä vielä useammin. Viikko sitten suuntasinkin talviseen kaupunkiin ja täytyy sanoa, että jos ei tuolta löydy joulufiilistä niin ei sitten mistään! Vanhakaupunki oli todella kaunis, kun pastellitalot olivat saaneet joulukoristeet ylleen ja koko kaupunki oli lumen peitossa, lisäksi aurinko näyttäytyi hetken verran. Huokailin suloisen miljöön nähdessäni useamman kerran ja kiertelin rauhassa pienissä putiikeissa. Hankin hiukan herkkuja joulupaketteihin, ja nyt lähes kaikki lahjat ovat jo valmiina paketoituina. Ihmettelen itsekin, missä vaiheessa minusta tuli tällainen joulufiilistelijä?

Lounaalla kävin vanhanakaupungin ytimessä Gabriel 1763 -ravintolassa (Jokikatu 20), jossa sekä ruoka että palvelu oli ensiluokkaista, vahva suositus! Sain parhaimman ikkunapöydän, josta oli kiva katsella ohi kulkevia ihmisiä. Myöhemmin suuntasin vielä jälkiruoalle Tee- ja Kahvihuone Helmeen (Välikatu 7), joka oli sen verran suosittu lauantai-iltapäivänä, että sinne sai jopa hetkisen jonottaa. Tosi alkavalla joulunavauksella oli varmasti osuutta asiaan, sillä porukkaa oli hurjasti liikkeellä. Mutta Helmen porkkanakakku ja kuuma suklaajuoma oli kyllä ehdottomasti odottamisen arvoista.

Mikäli joulufiilis on vielä haussa, suosittelen suuntaamaan Porvoon vanhaankaupunkiin sitä etsimään! :)

torstai 30. marraskuuta 2017

Joulukuussa..


Hankin kotiin pienen kuusen. Minä, joka en ole koskaan joulukoristeista saati koko juhlasta niin välittänyt. Minusta on salaa tullut vähän jouluihminen ja kuusi on majaillut kotona koristeltuna jo viikon. Kuusen pitää ehdottomasti olla aito!

Ihailen asuinkaupungin jouluvaloja, työmatkani varrella on mitä upeimmat valaistut himmelit, jotka piristävät pimeyden keskellä. Kotona on olohuoneen ikkunassa pienet jouluvalot. Lisäksi torjun pimeyttä kynttilöillä.

Vietämme työpaikan pikkujouluja itsenäisyyspäivänä, koska se on ainut päivä kun kukaan meistä ei ole töissä. 

Haluan käydä fiilistelemässä Porvoossa joulutunnelmaa - jouluvalot, vanhakaupunki ja pienet putiikit.

Helsingin Tuomaan markkinat on myös päästävä kokemaan, sekä nähtävä kaupungin jouluvalot. 

Varaudun paketoimaan lahjoja urakalla töissä ja vältän itse lahjastressin, koska olen miettinyt lahjat hyvissä ajoin valmiiksi, paketoinnista puhumattakaan. Olen vähän aloittanutkin hommaa jo. 

Avaan luukkuja Kinder-joulukalenterista. Ei tule joulua ilman sitä. Avaan luukun joka päivä, mutta säästän koko sisällön aattoon, jos pystyn.

Teen itse toffeeta. Resepti täällä! Ehkä laitan tällä kertaa sen sekaan suolapähkinöitä.

Toivon hartaasti, että saataisiin valkoinen joulu(kuu)!

tiistai 28. marraskuuta 2017

Another Camel Coat






takki - Zara (samantyylinen)
pooloneule - &Other Stories (samantyylinen)
farkut - Zara (samantyyliset)
nilkkurit - Mango (nämä)
laukku - Céline

Myönnettäköön, tänä syksynä pistin takkivalikoimani uuteen uskoon ihan kunnolla. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, takki on lähes ainut vaatekappale jota tulee vaihdeltua, joten jokaiselle tulee käyttöä. Minua on harmittanut pitkään, kun viime syksynä ostettu pitkä kamelitakki on mennyt ihan kauheaan kuntoon, eikä se ole mikään kovin lämminkään. Olen ehkä vähän liiankin tarkka, mutta minusta nuhjuinen takki pilaa koko olemuksen. Joten päätin jo aiemmin, että metsästän klassisen kamelitakin paremmassa materiaalissa ja vuorella. Tosin Zarasta en ajatellut tällä kertaa takkia hankkia, sen verran huonoja kokemuksia heidän villakangastakeistaan minulla on. Mutta kappas uusi takki löytyi mistäpä muualta kuin sieltä Zarasta. Tässä oli kuitenkin kaikki kohdallaan; materiaali 75% villaa, viskoosi vuori, hyvä jämäkkä malli, oikeanlainen pituus, kaksirivinen napitus ja etsimäni sävy. Halusin myös takin, jonka alle saisi puettua paksun neuleen tai useamman kerroksen ja mikä näyttäisi hyvältä niin auki kuin kiinni pidettynä, sekä olisi tarpeeksi pitkä peittämään myös mekkojen helmat alleen. Uskon ja toivon, että tästä olisi minulle nyt iloa pidemmäksi aikaa kuin yhden kauden takiksi.

Tässä asussa hoitelin vapaapäivänä asioita, niin ruokakaupassa kuin joululahja ostoksilla käyntiä. Vitsi miten ihanaa oli ylipäätään pitkästä aikaa pukeutua muuhunkin kuin siihen ainaiseen sadetakkiin. Vaikka Suomen oloissa vaatteitaan ei voi juuri suojella ja ennemmin tai myöhemmin ne joutuvat sateen armoilla, en kuitenkaan halua tiedostaen villakangastekkejani pilata. Yksi vinkkini vaatteiden hyvänä pysymiseen onkin huolto ja sekä sääolosuhteiden mukaan pukeutuminen. 

Linkit mainoslinkkejä.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Inspired Now



Tällä hetkellä inspiroi; beigen ja ruskean eri sävyt, poolokaulukset, klassinen kamelitakki, kiiltonahka, harmaa, näyttävät nilkkurit sekä Mangon syys-talvimallisto, josta kaikki kollaasin tuotteet ovatkin peräisin. Olen aina tykännyt jonkun verran Mangon tuotteista, mutta nyt on kyllä osuttu naulan kantaan ja huolisin lähes kaiken mallistosta. Vinyyli kiinnostaa nyt hurjasti, mutta olisivatko housut liian hurjat? Ehkä kengissä toimisi paremmin. Samoin teddytakkia himoitsen, mutta se saa jäädä tänä talvena luultavasti vain haaveen tasolle. Hirveä hinku olisi ylipäätään jo heitttää päälle jotain muuta kuin trikoot, collegepaita, kumisaappaat ja sadetakki, joissa olen loskassa koko viikon hiihdellyt menemään. Missä ne kauniit talvipäivät viipyvät? Itse olen sellainen, että mikäli sää on todella kurja, en välitä yhtään minkä näköisenä kuljen menemään, vain käytännöllisyys ja kuivana pysyminen on pääasia silloin. Tämä marraskuu on ollut varmasti hiljaisin kuukauteni blogissa kautta aikojen, syytän tuota säätä.

Kukaan muuten tuskin on voinut välttyä Black Friday mainoksilta, tänä vuonna homma on jotenkin totaalisesti räjähtänyt käsistä. Itse en ole hirveästi ehtinyt mitään tärppejä vielä tsekata, mutta ajattelin tässä vapaapäivän ratoksi selata läpi Booztin tarjoukset (kollaasin tuotteet ainakin ovat alessa) sekä Zalandon aletuotteet

Linkit mainoslinkkejä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

10 x Talviasu vuoden takaa











Tämä viikko on sisältänyt niin työpaikan asiakaspikkujouluja kuin koulutusta, ammattiliiton kokousta, sadepäiviä, jatkuvaa väsymystä ja Helsingissä vapaapäivän viettoa. Olen kokenut huonoa omaatuntoa, kun en ole ehtinyt kuvata asuja blogiin, mutta tällaista tämä välillä on. Sillä välin päätin pistää jakoon vähän asuja vuoden takaa talvelta. Muistattekos näitä settejä? Harmaata, beigeä, villaa, kashmiria ja pipoja - ihan samoja suosikkeja löytyy edelleen ja kaikki kuvissa näkyvät vaatteet omistan vielä. 

Pukeutumiseni on todella mutkatonta ja huomaan, että minusta on parin viime vuoden aikana tullut entistä mukavuudenhaluisempi vaatteiden suhteen. Kuvailisinkin tyyliäni käytännölliseksi ja selkeälinjaiseksi. Talviasuni koostuvatkin lähes päivittäin mustista housuista ja neuleesta, takkia vaihdellen. Olen tajunnut, ettei minun edes kannata ostaa mitään hirmu erikoista kaappiin, koska arjessa tulee käytettyä vain niitä kaikista yksinkertaisempia ja helpompia juttuja kuitenkin. Bloggaajan usein mietin, että minun pitäisi tarjota jatkuvasti jotain uutta tänne, mutten kuitenkaan halua blogin takia pukeutua, tajuatteko mitä ajan takaa? 

Kuten kuvista saattaa huomata, rakastan pitkiä takkeja, varsinkin harmaata. Panostan mielelläni huiveihin ja pipoihin. Liukkaaseen talveen soveltuvina kenkinä minulta löytyy maiharit sekä paksupohjaiset nilkkurit. Vaikka suosin lähinnä housuja talviaikaan, on aitonahkainen hame kivaa vaihtelua ja se pitääkin kaivaa taas käyttöön. Muutenkin aion haastaa nyt itseni käyttämään jotain muitakin alaosia kuin niitä mustia housuja. Mekkoja haluan pitää useammin myös talviaikaan, kaapista kun löytyy useampi pitkähihainen versio, jotka soveltuisivat hyvin paksujen sukkahousujen kanssa käytettäväksi. Samoin pyrin pitämään nyt enemmän värejä, vaikkei harmaassa mitään vikaa. Siinäpä haastetta itselleni ja teillekin, enemmän värejä ja vaihtelua talvipukeutumiseen!

perjantai 17. marraskuuta 2017

Eri parit


Innostuin kesällä pitkästä aikaa isoista näyttävistä korvakoruista ja niitä löytyikin hyvin eri liikkeistä tuolloin. Syksyn tullen innostus korviksia kohtaan ei ole laantunut, päinvastoin. Nyt inspiroi "eri pari" korvakorut, joita voi käyttää joko yhdessä tai vaihtoehtoisesti laittaa näyttävän korun vain toiseen korvaan. Korvakoruilla saa helposti päivitystä simppeleihin asuihin, ja ajattelin, että niitä olisi hauska käyttää myös välillä töissä niiden ainaisten pienten nappejen sijaan. Tykkään myös yhdistää statement -korvikset esimerkiksi printilliseen teeppariin. Hankin nämä kuvassa näkyvät korut jo pari kuukautta sitten, mutta uskon, että kyseisiä löytyy vielä likkeistä. Helmiversiot ovat Zarasta, kullanvärinen pari Cosilta, ja rannekoru &Other Storiesilta.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Pieni matkakuume












Elokuinen Cannesin loma tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta nyt marraskuun pimeydessä. Tänä vuonna matkustimme muutenkin melkoisen vähän edellisiin vuosiin verrattuna. Johtui pitkälti siitä, ettei minulle ollut kertynyt vielä pitkiä lomia, toisaalta en haikaillutkaan jatkuvasti ulkomaille, kun arki rullasi smoothisti eteenpäin. Vuoden aikana kävimme tammikuussa Düsseldorfissa muutaman päivän lomalla, sekä elokuussa viikon Cannesissa, josta nämä postauksen kuvatkin ovat. Muuten matkailu jäi lukuun ottamatta muutamaa pikaista päivän visiittiä Tallinnaan.

Cannes on tosiaan suosikkikaupunkini, ja toivon että pääsisimme sinne taas ensi vuonna, joko keväällä tai loppukesästä. Siellä kokee joka kerta jotain uutta, kuten mahtipontisen henkeäsalpaavan ilotulituksen maanantai-iltana, uusia ravintoloita ja kahviloita löytyy joka ikinen kerta, jotain uutta on kohonnut kaupunkiin aina kun sinne menee, tänä vuonna maailmanpyörä, lisäksi kulkuyhteydet muihin kaupunkeihin tai maihinkin ovat mainiot, aina jotain jää seuraavaan kertaan. Rakastan kompakteja kaupunkeja, joissa voi liikkua lähinnä kävellen, ja Cannes on minusta juuri sopivan kokoinen.

Vaikka tässä loppuvuoden harmaudessa olen alkanut kaivata jonnekin reissuun, en haaveile kuitenkaan talvella aurinkolomista, lähinnä siksi että olisi vain entistä ankeampaa palata rantalomalta tänne pimeään ja kylmään. Eikä oikeastaan ole sellaista lämmintä kohdetta, minne haluaisin talviaikaan matkustaa. Pelkät rantalomat eivät muutenkaan ole minua varten, koska en juurikaan nykyisin välitä rannalla makoilusta, eli unelmalomani ei ole löhöloma altaan reunalla. Sen sijaan muutaman päivän kaupunkireissu on ollut pitkään suunnitteilla, kun keväällä emme päässeet lähtemään. Varasinkin juuri aiemmin tällä viikolla ensimmäisen matkakohteen tulevalle alkuvuodelle. Tammikuu on minusta aina ollut vuoden tylsin kuukausi, joten ihanaa päästä silloin uusiin maisemiin. Lähdemme viiden päivän kaupunkilomalle jo ennestään tuttuun maahan, mutta uuteen kaupunkiin, nimittäin Berliinin. Ihastuimme Düsseldorfissa Saksaan, joten kiva päästä näkemään toinenkin kaupunki samasta maasta. Oletteko käyneet Berliinissä ja onko ensi vuoden matkoja jo suunnitteilla?

tiistai 7. marraskuuta 2017

Red Details








baskeri - Mango
pooloneule - Uniqlo
takki - Mango (tämä)
housut - Marimekko
nilkkurit - Mango (nämä)
laukku - Chloé

Jos minulta kysytään, millä perustein valitsen nykyisin vaatteet, sanoisin ehdottomasti mukavuus. Siinä missä nuorempana tuijotti vain ulkonäköä mukavuudesta välittämättä, on tilanne nykyään täysin toinen. Jos vaate ei ole miellyttävä päällä, se jää käyttämättä, sama juttu kenkien suhteen. Toinen juttu on se, että ennen yritin aina tunkea sen kaikista pienimmän koon päälle, valitsen nykyisin suosiolla kokoa isompaa. Mukavuus ei kuitenkaan tarkoita tylsää tai että pitäisi kulkea vain verkkareissa, tämä asu on hyvä esimerkki siitä -  rento, mutta kuitenkin siisti. Kashmirpoolo on sekä pehmeä ihoa vasten että lämmin. Mustat housut kuminauhavyötäröllä ovat sekä skarpit että ihanat päällä. Löysä pitkä takki ei purista mistään ja se lämmittää juuri sopivasti. Punaiset aitonahkaiset nilkkurit ovat yhdet parhaimmista kengistä, joita olen koskaan omistanut, ne ovat sekä supertrendikkäät että niin hyvät jalassa. Kävelin niissä kuvien otto päivänä lähemmäs viisitoista kilometriä, kun vietimme päivää Helsingissä. En olisi ostohetkellä uskonutkaan, että niinkin edullisesti voi saada näin täydelliset kengät. Punainen baskeri tekee asuun vähän jujua, mutta sekin on myös käytännöllinen, villa materiaalina lämmittää ja hatun saa näppärästi korvin suojaksi. 

Nyt kuitenkin ne verkkarit jalkaan ja nauttimaan tuosta mahtavasta aurinkoisesta säästä ennen iltavuoroon suuntaamista. Palataan! 

Linkit mainoslinkkejä.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

November Wanties


baskeri H&M - neule Samsøe & Samsøe - mekko Zara - korvakorut Lindex 
silkkipaita Mango - housut Mango - reppu Chloé - kynsilakka Mavala - huivi Marimekko

Juuri kun jokunen aika sitten mainitsin, etten ole hetkeen haaveillut uudesta laukusta, nousi Chloén Faye -reppu minikoossa mieleen. Reppua olen itselleni kaavaillut, mutta ehkäpä tällainen pieni monipuolinen malli toimisi itselläni parhaiten. Tuota kuin voi käyttää sekä repun että laukun virassa. Tämän vuoden laukkukiintiö on kuitenkin täynnä, ehkä ensi vuoden puolella... Realistisempi asustehaave tähän hetkeen on Marimekon harmaa Jaquard Pieni Unikko -huivi. Se on villan ja puuvillan sekoitusta, joten se olisi varmasti lämmin talven viimoissakin. Myös baskerit ovat alkaneet kiinnostaa kovasti, ja niitä tullaan varmasti näkemään päässäni paljon, sen verran käytännöllinen asuste kyseessä.

Kaipailin myös pitkään valkoista silkkipaitaa. Tuon kollaasissa näkyvän Mangon 100% silkkiä olevan puseron ennätinkin viime viikolla pikaisesti työmatkalta mukaan napata. Tarvitsisin myös mustan rennon, hitusen oversize -mallisen pooloneuleen. Punainen himottaa nyt hurjasti, ja nuo tekonahkaiset housut olisivat kivan erilaiset. Printillisiä mekkoja ei suinkaan tarvitse hylätä talven tullen. Nyt haluaisinkin jonkun pikkujouluissakin menevän version. En halua ostaa vaatteita vain juhlakäytöön, koska niin ne pölyttyisivät lähinnä kaapin perällä, vaan haluan vaatteita, jotka menevät myös arjessa. Printtimekot ovat loistavia jokapaikan vaatteita, jos minulta kysytään. Juhlaan mekkoon voisi yhdistää näyttävät punaiset korvakorut sekä lakata kynnet sävy sävyyn. Paras punainen kynsilakka löytyy muuten Mavalalta sävyssä Paris. Ostan sitä aina uuden purkin edellisen loputtua ja olenkin käyttänyt väriä niin pitkään kuin edes muistan.

Linkit mainoslinkkejä.