sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

COZY KNIT & TRENCH COAT

trenssi - Zara (samantyylinen *täältä)
neule - H&M
housut - Only (*nämä saatu @House of Brandon)
laukku - Céline
tennarit - Puma (*nämä)
aurinkolasit - Ray-Ban (*nämä)
käsineet - COS

Aina ulkomaanmatkan jälkeen en oikein tiedä mistä aloittaisin, joten laitetaan ensimmäiset asukuvat jakoon. Genevessä oli ihan älyttömän kylmät säät, vaikka mittari näytti pitkälti plussaa, tuntui sää viileämmältä kuin Suomessa lähtiessä, ehkä Alpeilta puhaltaa kylmää viimaa? Kotona olin ajatellut pitäväni kaikkia kivoja kevätvaatteita, onneksi olin pakannut myös vihreän parkan mukaan (joka sekään ei ole kovin paksu) lämpimiä neuleita sekä muhkeita villahuiveja, joten niissä tarkenin jotenkuten. Päivällä saattoi pukeutua hitusen keveämmin, mutta illalla oli todella kylmä. Sää yllätti minut totaalisesti, sillä kuvitttelin kevään olevan paljon pidemmällä. Jos Suomessa käytän untuvatakkia parinkymmenen asteen pakkasilla, tuolla se ei olisi ollut viiden asteen plussakelillä yhtään liioittelua. Yksi aamu kun heräsin ja katsoin hotellihuoneen ikkunasta ulos, satoi lunta, silloin kyllä hymy hyytyi. Tiedän, että on ihan älytöntä edes valittaa säästä, sille kun ei mitään voi, mutta kyllä se vain latisti lomafiilistä, kun joka päivä satoi. Paitsi näin lähtöpäivänä, jolloin säät tietysti paranivat!

Olin ajatellut, että otamme Genevessä paljon asukuviakin, siellä kun miljööt kuvaamiseen olisivat olleet täydelliset, upeita rakennuksia sekä joenvarsi. Valitettavasti kuvia ei pystytty ottamaan kuin nämä yhdet ennen Pariisiin lähtöä, jolloin sää lämpeni paljon, aamusta asti paistoi aurinko ja trenssissä ja tosi paksussa neuleessa tuli kuuma! Tykkäsin älyttömästi juna-aseman lähellä olevasta Notre-Damen kirkosta, jonka pihalla nämä kuvatkin otimme. Asussa ei kyllä ole mitään ihmeellistä, mutta sitä piristi sentään uudet Puman *tennaritNämä samaiset kengät vilahtivakin jo täällä kollaasissa, ja juuri ennen matkalle lähtöä ne kotiin sain. Kenkiä olinkin pakannut mukaan kolmet tennarit sekä yhdet nillkkurit, eikä niitä ollut yhtään liikaa. Välillä kengät sai vaihtaaa sateen vuoksi kesken päivää, joten onneksi olin ottanut useammat mukaan. Laukkuja minulla oli ainoastaan Célinen Mini Belt Bag mukana, se toimi hyvin matkalla, kun kulki olalla ja mukaan mahtui helposti kamera ja sateenvarjo muiden tarpeellisten juttujen lisäksi. Laukkuraukka joutui kyllä kauheiden säiden armoille ja sääliksi kävi katsella litimärkää laukkua. Tuli ainakin testattua laukun kestävyys ääriolosuhteissa, Célinen laatuun voi ainanki luottaa!


Minusta tuntui koko Geneven matkan ajan, että olin pakannut vähän kaikkea, mutta kuitenkin ihan vääränlaisia vaatteita mukaan. Harvoin koen nykyään vaatekriisejä, mutta matkalla kaikki vaatteet tuntuivat huonoille. Meillä oli vain yksi yhteinen matkalaukku mukana, joten kaikkea haluamaani en voinut ottaa mukaan, onneksi käsimatkatavaroissa oli hitusen tilaa uusille jutuille. Perustrenssikin tuntui älyttömän tylsälle ja niin nähdylle, se kuitenkin kestää vettä jo sopii moneen, joten siinä mielessä se oli matkalla kätevä. Tämän Zaran takin ostin muuten juurikin Genevestä pari vuotta sitten. Tällä kertaa en shopaillut Genevessä kuin yhden edullisen jutun, sillä Sveitsissä on kallista. Jätin shoppailun suosiolla Pariisin, sieltä mukaan lähtikin tosi kivoja vaatteita, jotka tulevat näkymään asukuvissa, joten ei ollut enää asukriisejä Pariisissa!

2 kommenttia:

  1. Ihana simppeli asu.Jotenkin raikas eikä tipaakaan tylsä,vaikka värien perustteella voisi niin kuvitella. Koska aurinko paistaa,niin maanantain kunniaksi kopsasin tyylisi,sillä smat elementit löytyy omasta vaatekaapistani,vaikka laukun ( Ralph Lauren) ,takin ( Tommy Hilfiger) ja
    lenkkarin ( Reebok) merkit ovatkin itselläni eri,niin tyyli toimiii.Kiitos taas tästäkin asuinspiksestä.
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtia jos pystyit saada tästä inspistä!! :) Mä usein mietin ettei näitä kaikista tavallisempia asuja edes viitsisi blogiin kuvata, vaikka todellisuudessa tykkään itse muiden blogeissa niistä kaikista tavallisimmista asuista eniten :D Ja mikä parasta, jos saa toteutettua asun omasta kaapista :)

      Poista