sunnuntai 4. elokuuta 2024

Paras pukeutumisoivallus ikinä






cargotakki - H&M 
ribbimekko - COS 
laukku - Louis Vuitton 
aurinkolasit - Ray-Ban 
tennarit - Converse 

Kylmä, kuuma, sadetta, aurinkoa vai jotain näiden väliltä? Siinäpä dilemma, jonka kanssa on saanut pähkäillä viime viikkoina. Vuosia luottoasuni näihin vaihteleviin kesäsäihin on ollut yllä näkyvä - ribattu mekko ja cargotakki. Kuten tiedätte, makuni pukeutumisen suhteen ei ole muuttunut suuntaan tai toiseen enää vuosiin.  Paras pukeutumisoivallus ikinä oli jo vuosia sitten, kun tajusin, ettei minun tarvitse olla muodikas. Trendien seuraaminen on toki tavallaan kiva harrastus ja tykkään esimerkiksi toisinaan selata jonkun brändin nettikauppaa, että mikä tällä hetkellä trendaa. Minun ei kuitenkaan tarvitse ostaa kaappiini jatkuvasti uutta, muodin mukaista vaatetta. 

Parasta onkin, kun garderobista löytyy vaatteita, jotka miellyttävät vuodesta toiseen. Tässäkin asussa kaikki palaset ovat vuosia vanhoja, tosin parin Converseja uusin taas, sillä näin on tehtävä joka kesä, kun kävelen kengät kirjaimellisesti puhki. Lopulta viihdyn parhaiten kaikista yksinkertaisemmissa vaatteissa, joihin palaan vuosi toisensa jälkeen. Tämäkin sama asu on ollut päällä kymmeniä kertoja vuosien varrella, ja nähty myös täällä blogin puolella pari vuotta sitten tässä postauksessa täysin samojen kappaleiden kanssa aurinkolaseista lähtien.

2 kommenttia:

  1. Mä olen suosiolla hypännyt muoti-ilmiöiden kelkasta kymmenisen vuotta sitten parikymppisenä. Toki yksittäiset jutut saattavat inspiroida, mutta tuntuisi oudolta keksiä tyylinsä jatkuvasti uudelleen sen perusteella, mikä kulloinkin sattuu olemaan trendikästä. Mua myös ahdistaa vaateteollisuuden ympäristövaikutukset. Ihmettelen että miten ihmiset niin sokeasti seuraavat milloin kenenkin somefeimin tai julkimon mielenoikkuja (esim. ne överit punaiset "Super-Mario bootsit", anteeksi mitä?!) ja suoraan sanottuna jättävät jälkeensä kilotolkulla pelkkää roskaa. Nykyisessä huomiotaloudessa monet muoti-ilmiöt ovat todella keinotekoisia ja niin erikoisia, että eivät kestä aikaa muutamia viikkoja tai kuukausia pidempään. Se on aika surullista.

    Onneksi ajaton tyyli ja klassikkovaatteet eivät koskaan näytä epämuodikkailta, vaikka pukeutumistrendien aallonharjalla ei surffaisikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep juuri näin ja sama juttu! :) Viimeisin muotijuttu mikä mulla tulee mieleen, on ne ihan minimaaliset shortsit, kuten alushousut, kääks :D Nuo mainitsemasi bootsit piti googlata, apua olin jo unotanut nähneeni jossain kuvia noista kammotuksista!

      Mulla tosin vaatekoon vuosien varrella huopaamisen vuoksi on juoutunut uusimaan vaatteita ja tottakai tulee ostettua uutta muutenkin, mutta koen että mulla on nykyään joku järki kuitenkin hommassa mukana :) En esimerkiksi tarvitse kymmentä mustaa ribattua mekko vaan yksi riittää. Paljon näkee somessa myös näitä klassisia pukeutujia, jotka ostavat jatkuvasti uusia samanlaisia vaatteita, jos ymmärrät mitä tarkoitan?

      Kiitos kommentista ja mukavaa päivää! <3

      Poista