Nyt olisi tältä erää viimeinen postaus elokuiselta Tallinnan matkalta. Tällä kertaa käyn läpi pähkinänkuoressa, mitä puuhailimme kolmen päivän aikana kesäisessä kaupungissa. Ravintolavinkit kirjoitinkin jo aiemmin, postaus löytyy täältä. En tiedä muista, mutta itse tykkään palata lukemaan näitä Tallinnan postauksiani aina uudestaan, jonka vuoksi jaksankin näitä tänne tehdä, vaikka vievät yllättävän paljon aikaa koota ja usein mukana on samoja kohteita, joista olen ennenkin maininnut. Olimme esimerkiksi tälläkin kertaa samassa hotellissa kuin tammikuisella lomalla. Rotermannilla sijaitseva Metropol on osoittautunut omiin menoihimme nähden parhaaksi sijainniltaan, eikä hotellissa ole muutenkaan mitään valittamista, joten päädyimme siihen.
Valloittava vanhakaupunki
Monet saattavat ajatella, että vanhakaupunki on jo nähty, mutta allekirjoittanut ei kuulu heihin. Yksinkertaisesti rakastan vanhankaupungin tunnelmaa, pastellisia rakennuksia ja siistejä katuja. Itsehän voisin viettää pelkästään vanhankaupungin kujia ristiin rastiin kävellen päiviä, varmaan viikkojakin. Tälläkin kertaa vastaan tuli monta putiikkia, kahvilaa ja uutta lokaatiota, että ihmettelin itsekin, luulin nimittäin tuntevani paikan jo vuosia siellä pyörittyäni kuin oman kotini.
Näyttävät näköalatasanteet
Mihin vuodenaikaan tahansa näkymät vanhankaupungin Toompean mäeltä ovat upeat. Täältä löytyy useampikin näköalatasanne, mutta tunnetuin taitaa olla Kohtuotsan näköalatasanne, jossa mekin kävimme katselemassa alkuillan upeaa kesäistä maisemaa. Paikalla sijaitseva pinkki tekstiseinä on kokenut kovia vuosien varrella. Seinää on sotkettu graffitein, joiden päälle on maalattu pinkillä useat kerrat. Tämän seurauksena seinä alkaa olla aika surullinen näky, monen kerroksen maali rapistuu eikä tylsä "Tallinn" teksti ole mitään "the times we had" tekstiin verrattuna, joka tässä entisaikaan oli. Joka tapauksessa tänne haluan aina aikataulun salliessa, sillä eihän noihin maisemiin vain kyllästy.
Eloisa Balti jaama tori & Second hand myymälät
Tallinnan tätä nykyä kuuluisin tori, asematoriksikin kutsuttu. Moni minun ikäluokkaani oleva muistaa ehkä lapsuudestaan legendaarisen Mustanmäen torin, joka onneksi on historiaa, sellaisena piraattipesänä kuin se aikoinaan oli. Ajat ovat tosiaan muuttuneet ja nykyään mennään vähän erityyppisille toreille. Balti jaama torilla on parasta käydä tunnelmoimassa kunnon kauppahallin tuntua, värikkäät hedelmäkojut sekä sisään kutsuvat ruokapaikat tekevät torista käymisen arvoisen. Yläkerran second hand putiikeista voi tehdä löytyjä. Siellä on useampi eri second hand myymälä, jotka ovat kirppareita kiertäville varmasti oikeita aarreaittoja. Minäkin tein löydön ja ostin erään hameen vitosella.
Kinnostava Telliskivi
Boheemi Telliskiven alue kutsuu käymään joka kerta Tallinnassa yötä ollessa. Lopulta alue on yllättävän lähellä vanhaakaupunkia ja sinne on miellyttävää kävellä. Alue sijaitsee myös mukavasti Balti jaama torin "naapurissa", joten näissä tulee käytyä samalla vierailulla. Telliskivi on minusta mielenkiintoinen kohde jo vanhan teollisuusmiljöön vuoksi, kuinka se on herätetty henkiin ihan uudella ilmeellä ja koristeltu upeasti katutaiteen avulla. Lokaatio tuo vahvasti mieleen Berliinin, joten miksi matkustaa sinne, kun voi mennä Tallinnaan!
Arvoituksellinen Banksy näyttely
Tämä The Mystery of Banksy -näyttely vaatii erityismaininnan, sillä on Telliskiven kiertävä tähti. Mysteeritaitelijan taidenäyttely oli iso syy vierailla Tallinnassa, sillä tämän halusimme nähdä. Olin lukenut kauhulla, miten paikkaan on tuntien jonot. Onneksi elokuun myötä pahimmat ruuhkat olivat todellakin hellittäneet ja kävelimme sisään minuuttiakaan jonottamatta. Näyttely oli upea, se sisälsi monipuolisesti esitelmän taiteilijan töistä sekä videomateriaalia. Näyttely oli molempien mieleen, eikä parinkympin pääsymaksu henkilöä kohden ollut minusta yhtään paha. Näyttely on muuten avoinna 27.10.24 asti.
Shoppaile mitä Suomesta ei saa
Nykyisin reissuissa shoppailu ei ole missään määrin se pääjuttu, mutta myönnettäköön että tällä reissulla kävin ostoksilla useampana päivänä. Ostan mitä Suomesta ei saa. Esimerkiksi Puhas loodus -kosmetiikka haen aina Viru keskuksessa sijaitsevasta Kaubamajasta. Brändin yövoide on korvaamaton, jonka lisäksi olen vaihtanut suurimman osan käyttämistäni tuotteista heidän versioihinsa. Myös Rotermannilla sijaitsevan espanjalaiset ketjuliikkeet kiersin tällä kertaa innolla. Majen putiikki vanhassa kaupungissa oli uusi löytö, vakuutan että sen paikalla oli ennen Burberryn myymälä? Pari vanhaa suosikkiani shoppailun saralla ovat vanhankaupungin porteilla sijaitseva Gate 21, josta ostan usein kullattuja hopeakorviksia, nytkin mukaan lähti useampi. Telliskivessä taas käymisen arvoinen on Tali Concept, tällä kertaa en ostanut itselleni mitään, mutta miehelle mukaan lähti muki ja anopille hauska heijastava laukkukoru.
Onneksi meille sattui hyvät kelit, lukuun ottamatta lähtöpäivän sadetta. Kiitimme onneamme, että kaksi edellistä päivää oli ihanat kesäkelit, jotka mahdollistivat olla paljon ulkona. Näin kesällä halusimme nimenomaan viettää aikaa ulkona kävellen sekä syödä terasseilla kesästä nauttien. Tähän väliin vinkkinä muuten, että Virossa voi olla yllättäviä pyhäpäiviä, kuten meille sattui tulopäivämme tiistai. Lopulta pyhäpäivä ei paikan päällä pahemmin näkynyt, mutta esimerkiksi isot käsityöliikkeet, joihin olin suunnitellut tällöin menevämme, olivat kiinni. Käsityöliikkeet jäivät seuraavaan kertaa ja ompahan hyvä syy tehdä pian uusi reissu naapuriin. Minähän voisin matkustaa Tallinnaan vaikka heti huomenna uudelleen. Missään nimessä Tallinnan menoa ei kannata ajoittaa vain kesäaikaan, kaupunki kun on kiva ihan kaikkina vuodenaikoina. Tämäkin oli jo neljäs kertani kaupungissa tälle kuluvalle vuodelle ja ainakin joulumarkkinoille on vielä päästävä. Joka visiitillä jää jotain tekemättä, joten ehkäpä voisin jossain vaiheessa koota postauksen Tallinnan kohteista, jotka ovat käymisen arvoinen listallani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti