lauantai 27. helmikuuta 2016

MY FRIENDS OUTFIT

takki - Esprit (*tämä)
huivi - Tiger of Sweden
pipo - Becksöndergaard
college - Urban A
housut - Dr. Denim
laukku - Céline
kengät - Adidas (*nämä)

Ehdittiimpä pitkästä aikaa Annan kanssa kuvailemaan hänen asuaan tänne blogiini. Aiemmat Annan asut löytyvät täältä ja täältä. Itse tarvitsen harjoitusta kamerani kanssa, joten tässä menikin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Olen tainnut ennenkin mainita, ettei elektroniikka ole vahvin puoleni, enkä millään jaksaisi opetella uusien laitteiden käyttöä. Kohtalaisen uusi kamerani kun tuntuu täysin erilaiselta toisen kameramme kanssa, vaikka samaa merkkiä ovatkin. Olen kuvannut kameralla ihan säälittävän vähän (asukuvat otamme edelleen toisella) ja ensi viikolla koittavalla reissulla pitäisi olla sinut kameran kanssa, sillä matkalla ei ole aikaa opetella. Näytöllä pomppii ties mitä merkkejä ja painelen vääriä nappeja. Aamulla kun kaivoin kameran esiin, huomasin myös akun olevan niin tyhjä, ettei kamera edes auennut. Onneksi ehdin juuri ja juuri vähän ladata sitä vähän ennen kuvaamaan lähtöä, aika hilkulle silti kuvaillessa meni. Lataamien on yksi vaikeammista asioista, joita tiedän. Harjoitus tekee mestarin vai miten se meni! 

Joka tapauksessa kiva kun Anna suostui taas kuviin, sillä minusta on niin piristävää nähdä täällä blogissa muutakin kuin niitä omia samoja vaatteita. Annan asussa olikin jo vähän keväisyyttää Adidaksen tennareiden sekä vaaleanharmaa Espritin takin myötä, molemmat olivatkin ihan uusia hankintoja. Tykkäsin paljon tästä asusta, rento collegepaitoineen ja tennareineen, mutta samalla tyylikäs. Célinen ihana multicolor Nano kyllä kruunaa asun kuin asun, ja tekee kivasti sitä jotain varsinkin näin musta harmaan kanssa. Mitäs tykkäätte Annan asusta ja kuvista?

6 kommenttia:

  1. Kaunis nainen ja ihastuttava tyyli!
    -Meeri

    VastaaPoista
  2. Kiva,rento ja tyylikäs asu.Ja tuo laukku...aaah.
    -kirsi-

    VastaaPoista
  3. Hyvää jälkeä teet uudella kameralla. Ja asusta tykkään kans, kivan kasuaali ja sporttinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en vaan pääse sinuksi tuon kameran kanssa, kiva että tykkäsit kumminkin kuvista :D ja arvaa vaan onko alkanut Adidakset minuakin miellyttää?! ;) Asu oli kyllä tosi onnistunut :)

      Poista