perjantai 12. helmikuuta 2016

DREAM MEANING HANDBAG

Mainitsin laukkupostauksen yhteydessä kokoavani pian myös haaveissa olevia laukkuja, joten tässä niitä nyt tulisi! Tällä hetkellä laukku ei ole ehkä ajankohtainen, sillä matkailu menee materian ohi ehdottomasti. Aina saa kuitenkin haaveilla, jos hyvin käy niin eihän sitä tiedä, jos uusi laukkukaunokainen vielä tämän vuoden puolella olalla roikkuisi, mutta mitään pakottavaa tarvetta sille ei ole. Mieluiten hankkisin laukun aina ulkomaanmatkojen yhteydessä, jolloin laukku on myös mitä ihanin matkamuisto. Minulla on mielessä kaksi erilaista mallia, jotka kokoelmaani haluaisin; pieni crossbody ja shopper-malli, molemmat mustina. Selkeästi on tällä hetkellä konjakinruskeiden ja vaaleiden laukkujen jälkeen mustakausi menossa.


Eniten ehkä haluaisin pienen olanyli menevän laukun, joista suosikkini ovat kollaasissa näkyvät, samantyyliset mallit. Tosin mitään näistä en ole vielä nähnyt livenä. Pienissä laukuissa on todella usein ketjuhihna, mitä en halua, joten valikoima nahkahihnoilla ei ole niin laaja. Kaksi näistä laukuista vilahtikin jo aiemmin täällä keväthaaveiden joukossa. Célinen Small Trotteur (alla) olisi aivan ihana, mutta myös kallein, joten sen olen ehkä jo mielessäni työntänyt vähän taka-alalle. Chloén Mini Georgiasta (sivussa) tykkään älyttömästi, jotenkin mielenkiintoinen läppineen, mutta onko siinä jo liikaa kaikkea? Toisaalta malli on superklassinen, joten uskon ettei siihen ihan heti kyllästyisi. Mansur Gavrielin Mini Crossbody (yllä) on ihanan simppeli ja näistä kolmesta edullisin, mutta ilmeisen vaikea saada käsiinsä? En löytänyt Euroopasta yhtään merkkiä myyvää kivijalkaliikettä. Toisaalta mietin, onko tällainen crossbody liian samaa kokoluokkaa Célinen Nanoni kanssa, vaikka malli onkin täysin erilainen? Veikkaan, että mikäli näistä jonkun hankkisin se olisi Chloén laukku. Uskon, että sen hinta tulee tulevaisuudessa nousemaan eikä malli ole ainakaan vielä kovinkaan suosittu. Katsoinkin, että Pariisista löytyy useampikin merkin liike...


Toinen laukkuhaave on shopper-malli. Neverfullin myytyäni minulle oli selvää, että hankin vastaavan mallin nahkaisena ja pienenpänä. Suosikkini on näistä ehdottomasti Célinen Phantom Cabas (alla), josta kirjoittelin jo viime vuonna täällä. Kyseinen ei kuitenkaan ole haluamassani mallissa myynnissä enää laisinkaan, eikä käytettynäkään ole tullut missään vastaan. Vaikken yleisesti hirveästi ole tykännyt  Givenchyn laukuista, niin simppeli Antigona shopping bag (yllä) iskee lujaa. Tosin laukun kiiltävä nahka mietityttää, itse kun olen suosinut laukuissa enemmän mattamaista pintaa, olisiko minun käytössä tuo kiiltävä nahka heti naarmuilla? Edullisin ja järkevin olisi Furlan Fantasia (sivussa). Uskon, että sitä voisi materiaalinsa ansiosta käyttää melko rennosti myös sadesäällä, ja hinta on näistä selkeästi edullisin, lisäksi laukku on helpoiten saatavilla. Toisaalta en tiedä sytyttääkö se kuitenkaan ihan niin paljon kuin haluaisin, vaikka kaunis ja jämäkkä onkin. Mielipiteitä laukuista?

Kaikki kuvat Pinterest.

8 kommenttia:

  1. Muhun taas iskee eniten pikkulaukuista tuo vasemman puoleinen Celine ja isommista ehdosttomasti Givenchy. Georgia näyttää omaan silmään jotenkin hassulta kaikkine yksityiskohtineen ja iso Celinekään ei iske noiden roikkuvien nahkaosien takia. Taisi mennä juuri ristiin meidän maku, kun oma yksi laukkumerkkien suosikki on juuri Givenchy ja Celine taas sellainen, joka ei (vielä) ole niinkään iskenyt. :) Itsekin ajattelisin, että jäisikö sitten jompi kumpi pienemmistä mustista laukuista vähemmälle käytölle, jos niitä olisi kaksi. Tosin olisi kiva kun voisi vaihdella laukkujen välillä. :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt ei sitten maut menee ihan yksiin, mutta hyvä että on erilaisia makuja :) Mä en jostain syystä tykkää Givenchyn laukuista muusta kuin tuosta shopperista, tai merkin laukut toimii muilla, mutten itselläni näkisi :) Ikuisuushaave taas mulla on tuo Phantom Cabas, minusta se on täydellinen roikkuvine nahkahärpäkkeineen, ainut vaan ettei sitä saa :( Céline Trotteur on myös ihana, mutta liian kallis pikkulaukuksi valitettavasti :/ Lisäksi haluaisin ehkä välillä jotain muutakin merkkiä, apua jos kyllästyn joskus koko merkkiin!? :D Joku tuossa Chloessa vaan vetää puoleensa ja kun näin sen eka kertaa heidän nettisivuillaan(katsoin uusimman Bondin, jossa yksi merkin laukkumalli näkyi ja suuntasin heti tutkimaan malleja :D) se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Mitä enemmän sitä olen katsonut, sitä enemmän siitä tykkään. Näyttää hyvältä myös vaikka punaisena tai beigenä. Nano on tosiaan pieni, mutta siltikin usein kaipaan ihan crossbodyä, sitä kun aika harvoin niin kannan. Saa nähdä tuleeko noista mikään laukkukokoelmaan vai ei :)

      Kiva kun kommetoit L! Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Itse tykkään ehdottomasti eniten tuosta Furlan shopperista. Se on ihanan selkeälinjainen ja varmasti helposti yhdisteltävissä. Kaunis, yksinkertainen yksilö, jonka ottaisin mieluusti mukaan omaan laukkukokoelmaanikin :) ♥

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kerroit mielipiteesi :) Minustakin tuo Furla on näppärä ja hintakin tosiaan järkevä, muttei se kuitenkaan iske ihan niin paljoa kun laukun minulle kuuluisi, harmi vain :( Kävin taas katsomassa sitä Stockalla viikonloppuna :D

      Poista
  3. Isoista laukuista tykkään Givenchystä ja Celinestä. Mutta nuo kaksi ovat minusta keskenään kovin erilaisia, Givenchy on nahan puolesta skarpimpi ja siistiin työpukeutumiseen sopiva, kun taas Celine enemmänkin rento vapaa-ajan laukku ison kokonsa ja "löllömmän" materiaalin puolesta. Furlan laukku ei taas iske minuun ollenkaan tuossa kolmikossa, jotenkin halpiksen näköinen. Ehkä siitä puuttuu se pehmeämpi muotoilu, joka saa nahan näyttämään kivalta? No joka tapauksessa, miesten mielestä nuo kaikki kolme näyttäisivät ihan samalta, mutta meillä naisilla se on tarkkaa :D

    Pienissä laukuissa liputan ehdottomasti Celinelle! Chloessa häiritsee tuo säätöhakanen, vaikka muuten tosi kaunis laukku onkin.

    Kiva muuten kun olet päivittänyt blogia viime aikoina useammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kun jätit mielipiteesi! :) Olet oikeassa, että nuo kaksi ovat melko erilaisia, vaikka malliltaan molemmat shoppereita. Itse asiassa Célinen uusi versio Phantom Cabaksesta on myöskin jämäkkä, mutta tuo löysä vain miellyttää enemmän silmää (tosin itse ottaisin kollaasissa näkyvän laukun pienemmässä koossa), sitä ei kuitenkaan tosiaan enää tehdä, joten taidan unohtaa koko shopperin nyt. Furlaa kävin taas viikonloppuna katsomassa, muttei se kuitenkaan ole tarpeeksi ihana, enkä halua ihan kivaa. Taidan uhontaa koko laukun :D

      Célinen pikkulaukku on kyllä superihana, mutta kuitenkin tuo Chloe vetää puoleensa! Täytyy ehdottomasti käydä putiikissa katsomassa sitä livenä, että onko tosiaan liikaa kaikkea!

      Kiitos kun olet lukenut blogiani! :) Mukavaa viikkoa! <3

      Poista
  4. Mansur Gavriel merkkiä myy Nathalie Schuterman Tukholmassa. Schutermanilla on sekä nettikauppa, että kaksi liikettä Tukholman keskustassa. Isompi liike, jossa on todella laaja laukkuvalikoima on Birger Jarlsgatanilla, mutta myös Schutermanin liikkeessä NK:n tavaratalossa on jonkin verran laukkuja. / Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tiedosta! :) Harmi vain Tukholmaan en ole menossa, sen verran muita matkakohteita tässä. Netistä en laukkua halua tilata, minulle kun on tärkeää päästä putiikkiin fiilistelemään. Hyvä kuitenkin jatkossa tietää, että Tukholmasta löytyy ja ehkä tästä oli apua jollekin lukijallekin :)

      Mukavaa viikkoa! <3

      Poista