tiistai 2. helmikuuta 2016

FAUX LEATHER SKIRT

takki - Zara
neule - Vila (*tämä saatu @House of Brandon)
hame - Vero Moda (*tämä)
aurinkolasit - Céline (*nämä 10% ale koodilla sgswelcome)
laukku - Céline
nilkkurit - Mango

Olen ehdottomasti mekko- ja hametyttö mitä pukeutumiseen tulee. Talven ajan kyseiset ovat kuitenkin jääneet säälittävän vähälle käytölle, mutta aion tehdä korjausliikkeen. Nyt kun pakkasta ei ole enää kuin muutama hassu aste ja aurinkokin on alkanut taas näyttäytymään, päätinkin aloittaa hameiden käytön heti. Yleensä olen todella tarkka vaatteiden materiaalien suhteen, enkä esimerkiksi kelpuuta tekonahkaa kaappiini. Vero Modan tekohahkainen hame oli kuitenkin muuten niin kiva, että katsoin materiaalia sormien läpi tämän kerran. Olen vasta ihan vuosi sitten löytänyt tämän malliset hameet, sillä ennen ajattelin ettei skater-malli sovi itselleni laisinkaan, taisin olla väärässä, sillä sehän peittää juuri ne pahimmat paikat. Hame taipuu helposti niin arkeen kuin vähän juhlallisempaankin menoon. Olen käyttänyt kyseistä näin pooloneuleen, collegepaidan kun ilmavien puseroiden kanssa, muttei kyseinen ole tainnut täällä blogissa vielä näkyä. Yleensäkin haluan pitää asut todella yksinkertaisina, musta ja harmaa on melko tylsäkin yhdistelmä, mutta omaan silmään toimii täydellisesti. Zaran harmaa viittatakki sopii minusta hyvin myös hameiden kanssa, itse asiassa ostohetkellä pohdinkin, että takille tulee varmasti paljon käyttöä juuri niin. Jätin myös asusteet minimiin, suuret Célinen New Audrey aurinkolasit riittivät tällä kertaa. Tukan heitän yleensä ponnarille hameen ja korkojen kanssa arkena, niin kokonaisuus ei ole liian huoliteltu. Näistä kuvista tuli vähän jo keväisiä asun ja upean auringonpaisteen vuoksi. Vaikka tänään ikkunasta ulos katsoessa tuli vähän takapakkia kevään suhteen, niin kyllä se sieltä tulee, ihan pian!

2 kommenttia: