torstai 4. helmikuuta 2016

I WOULD LIKE TO WEAR...


Helmikuussa saa ihan luvallisesti minusta alkaa haaveilla ja suunnitella kevyempää pukeutumista, melkeinpä on jo kevät. Olen myös alkanut jo ihan pikkuisen pohtimaan pukeutumista tuleville kaupunkilomille, niin Geneveen kuin Pariisiin. Sanokaa etten ole ainoa, joka mielessään miettii pakkaamista kuukautta etukäteen? Kevään aikana tänne blogiin on varmasti tulossa paljon matkajuttuja, nimittäin useampi reissu on tosiaan tulossa. Tässä mukavassa collegemekon, nahkatakin ja lenkkareiden yhdistelmässä voisin hyvin kuvitella lentäväni saati käveleväni ympäri Pariisia, kunhan jalkaan laittaa vielä paksut sukkahousut. Tänä keväänä aion yhdistää lenkkarit varsinkin mekkojen ja hameiden kanssa.  

Tuon kollaasissa näkyvän Selected Femmen *nahkatakin hankin pitkän harkinnan jälkeen vähän aikaa sitten. Ensin takki alkoi vilkkua kollaaseissani ja ajattelin, että tilaan sen kotiin ihan vain testiin. Jospa se ei olisikaan niin ihana kuin kuvittelin ja voisin unohtaa sen. No voitte vain kuvitella, kun takin päälleni sain ei ollut enää ajatustakaan sitä palauttaa. Tosin säilytin sitä pari viikkoa laput kiinni ja yritin vakuuttaa itselleni, etten oikeasti tarvitse enää yhtään uutta mustaa nahkatakkia. Tiedän kuitenkin, että mustilla yksityiskohdilla olevat nahkatakit ovat harvassa, saati että malli olisi muuten näin täydellinen. Kokemuksella olen huomannut, että usein nahkatakkien hihoissa olevat vetoketjut raastavat laukkuja, tässä mallissa ei vetoketjuja ole mikä on suuri plussa, täydellinen! Tämä takki tulee varmasti olemaan loistava kevään reissuissa. Ajattelin samalla kysellä, josko aitonahkaiselle takilleni hopeisin yksityiskohdin (kuvia täällä) löytyisi tätä kautta uusi omistaja?

Asustekuume nostaa myös aina päätään näin kevään lähestyessä, niin laukun, kellon kuin aurinkolasit huolisin heti. Shopper -mallista laukkua olen kaivannut, ja tuo Furlan *Fantasia on ennenkin täällä blogissa kollaaseissa vilahtanut. Olen myös käynyt sovittamassa laukkua liikkeessä, ja todella jämäkälle ja laadukkaalle vaikutti, eikä hintakaan olen täysin tähtitieteellinen nahkalaukusta. Tällä hetkellä olen kuitenkin totaalisessa shoppailulakossa helmikuun, mutta aina saa haaveilla. Ehkäpä reissuilta sitten voi jonkun pienen matkamuiston hankkia.

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

3 kommenttia:

  1. Kommentoin vähän myöhässä mutta siis tuo nahkatakki on aivan ihana! Harmi että kaikki pienemmät koot näyttää olevan jo loppuunmyyty :( Ei pitäisi vitkastella hankinnoissa.. Koista puheenollen, olen suurinpiirtein samaa koko luokkaa kanssasi. Minkä koon otit tuosta takista? Ja onko hihat hirmu pitkät? Jos onnistuisin jostain metsästämään takin vielä käsiini..!:)
    -Heta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Takki näkyi myös täällä postauksessa : http://nann-e.blogspot.fi/2016/01/leather-jacket.html ja sitä myy myös Boozt (tuolla postauksessa suora linkki)
      Otin takista koon 34 ja se on kaikinpuolin täydellinen! Hihatkaan ei ole kovinkaan pitkät ja niissä ei tosiaan ole vetoketjua. Takki on pehmeää nahkaa ja ihan superihana, siosittelen! :)

      Mukavaa viikonloppa! :)

      Poista
  2. Kiitos vinkistä & linkistä! Sain juuri laitettua takin tilaukseen Booztin kautta, ja kaikenlisäksi nappasin viimeisen takin koossa 34. Huh! Nyt vaan odotellaan takkia saapuvaksi sekä lämpimämpiä kelejä että tarkenee kulkea nahkatakissa :) mukavaa viikonloppua sinnekin!
    -Heta

    VastaaPoista