maanantai 2. maaliskuuta 2015

Violet Fever




Muutamissa kollaaseissa ehtivät Ray-Banin violetit Aviatorit vilahtaa ja aloin olla varma, että kyseiset on saatava kesäksi, toisaalta ajattelin kuinka hyvältä ne näyttäisivät Espanjan auringon alla, joten laitoin vähän vauhtia lasejen hankintaan. Sävyn ollessa kohtalaisen uusi, ei näitä juurikaan ole vielä näkynyt missään, ei liikkeissä eikä sosiaalisessa mediassa, joten otin pienen tutkimustyön jälkeen riskin ja tilasin lasit kotiin.

Värikkäät peililinssit varmasti jakavat mielipiteet, toisen mielestä ne ovat todella mauttomat, kun taas toisen älyttömän upeat, itse kuulun tähän jälkimmäiseen kastiin. Pieneksi ongelmaksi meinasi muodostua lasejen heikko saatavuus, itse halusin lasit nimenomaan 58 -kokoisilla linsseillä, eikä niitä meinannut löytyä millään. Toinen juttu, mitä pohdin oli sävy kahden eri lilan välillä, uutuusväreistä kun löytyy tätä violettia ja vaaleampaa lilaa, päädyin kuitenkin sävyyn jota olin alusta asti ajatellut. Onneksi etsintä tuotti lopulta tulosta ja haluamani lasit löytyivät Loveyewear -nettikaupan valikoimista. Otin liikkeeseen vielä yhteyttä sähköpostitse, ovatko kyseessä nyt varmasti violetit peililinssit oikeassa koossa. Sain nopeasti ystävällisen vastauksen, lisäksi pienen alennuksen, joten näpytin tilauksen menemään ja jäin innolla odottamaan uusia pokiani.

Lasit saapuivat luokseni todella nopeasti, tilauksen tein torstaina ja jo seuraavana maanantaina posteljooni oli jättänyt lapun paketin olevan postissa noudettavissa. Jänityksellä avasin paketin ja lasit olivat juuri niin upeat kuin kuvittelin - täydellinen tummanvioletti sävy pronssinväristen kehysten kera. Kaiken kaikkiaan olen nettikauppaan todella tyytyväinen, edulliset hinnat, loistava asiakaspalvelu ja todella nopea toimitus. En malta odottaa, että pääsen käyttämään uusia laseja niin neutraalinsävyisten kuin värikkäiden vaatteiden kanssa. Lisäksi Aviatorit sopivat loistavasti Sonyn kuulokkeisiini, jotka sain joululahjaksi, minulta löytyy myös samansävyiset Niken lenkkarit, joten innolla odotan aurinkoisia kevätpäiviä, kun voin yhdistää tämän kolmikon ja suunnata lenkkeilemään. 
 
Linkit mainoslinkkejä. Laseista saatu pieni alennus blogin kautta.

4 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä! En ollut itse vielä törmännyt missän tuohon violettiin, joten olet todella edelläkävijä nyt! Lasit passaa sulle varmasti todella hyvin ja nuo kuulokkeet on myös todella upeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo näitä ei ole vielä paljoa missään näknyt, ihan uutta sävyä kun ovat :) Kuulokkeet on kyllä just mun näköiset, tosin lähinnä kotona ja lenkillä päässä ;)

      Poista
  2. Olen itsekkin ihan hullaantunut noihin reiskojen peilisävyihin. Tuo violetti taitaa olla tämän kauden uutuus? Näyttää upealta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo sulta taitaakin parit löytyä? :) Tykkään sinun tyylistä kovin, pirteä ja hyvällä tavalla erilainen, inspiroiva :) Joo violetti, lila ja pari muuta sävyä on tullut nyt uusina.

      Poista