maanantai 16. maaliskuuta 2015

Holiday Hair





Viime viikolla tuli käytyä kampaajalla päivittämässä tukka kohti kesää ja kevään tulevat ulkomaanmatkat mielessä. Niinhän siinä kävi, etten kauhean kauaa viihtynyt ihan tummassa tukassa ja raitoja oli jo kevääksi saatava. Viihdyn parhaiten monivärisessä tukassa ja vaikka ihan tumma väri hyvin minulle sopiikin, en vain yksinkertaisesti jaksa kovinkaan kauaa sen ylläpitoa - väri haalistuu nopeasti ja vaalea tyvikasvu näkyy ihan muutaman viikon jälkeen kampaajalla käynnistä. Ihan vaaleakin minulla oli nuorempana, mutta pelkkään blondiin tuskin koskaan enää palaan. Raidat ovat siis olleet ratkaisu tähän ongelmaan, tyvi ei erotu niin helposti ja tumman värin haalistuminenkaan ei näy. Käyn nykyisin kaverini kampaamossa ja hän osaa tehdä tukastani juuri sellaisen kuin haluan, kun istun penkkiin on sanomattakin selvää millainen tukasta pitää tulla. Tällä kertaa tyveä ei värjätty ollenkaan vaan laitettiin pää täyteen vaaleita raitoja, ihan kauheasti emme lähteneet kerralla vaalentamaan ettei tukka kärsi. Vaikka kovasti tukkaa kasvatankin, luovun mieluummin useammasta sentistä kuin pidän ohutta hiirenhäntää, joten pituudesta lähti taas jonkin verran, tietenkin tukka tuntuu nyt hirmu lyhyelle. Tyytyväinen olen kyllä lopputulokseen! 

10 kommenttia:

  1. Ihanat hiukset! Mä kyllästyin myös tovi sitten tumman tukan juurikasvuun ja laitoin viime kerralla kunnolla vaaleita raitoja. Tänään olisi taas kampaaja-aika, ja taidan jatkaa raidoitusta :) Sulla on ilmeisesti Noe näissä kuvissa, jotenkin olen tosi ihastunut sen hihnaan :), eikä laukussa muutenkaan mitään vikaa ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) sinun tukka näyttikin aivan upealle, olen ollut viime aikoina taas superlaiska kommentoija :( Raidat on kyllä näppärät juurikasvun häivyttäjät ;)
      Jep Noehan se. Ihastunut hihnaan, heh hassu :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja tuo letti on myös ihana! Minäkin kävin perjantaina kampaajalla ja vaaleaa raitaa tuli hiuksiin tumman sekaan. Keväällä sitä kaipaa vaan aina jotain vaaleaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! :) Keväällä kyllä kaipaa vaihtelua :)

      Poista
  3. Ompa ihanan raikkaat hiukset kokonaisuudessaan! :) Värikin kauniin keväinen!

    VastaaPoista
  4. Kivan luonnollinen väri ja todella hyvin sopii sinulle, kuten se tummakin väri. Varmaan vain valotus hämää nyt mun silmää, kun tuossa ylhäällä tyvessä näyttäisi olevan pieni vaalea ns "pantteriraita". Itselläkin on raitaletti ja kampaamomokista on jo tullut pienoinen kampaamokammo. Onneksi nuokin on helppo häivyttää ja aurinkokin tasaa väriä. ;) Kivaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk nyt kun sanoit niin näyttääpä joo! Menin heti peilaamaan mutten kyllä huomannut. Voi olla että valo hämää tai sitten siellä on pantteriraita?! :D Hyvän kampaajan löytäminen voi olla vaikeaa, sen sain itsekin vuosi sitten kokea :/

      Kiitos kommentista ja ihanaa kevättä!:)

      Poista
  5. Kaunit. :) pitkä on siunu suosikki vaatekauppat? Aina kiva saada uusia vinnkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!:)

      Lempparivaatekaupoiksi voisin sanoa ainakin Mango, Zara, H&M ja Lindex. Ulkomailla Stradivarius :)

      Poista