maanantai 21. syyskuuta 2015

WHEN IT'S RAINING

hattu - pooloneule - kumisaappaat - sateenvarjo - farkut - takki - laukku Balenciaga

Se on syksy nyt. Vettä sataa, on harmaata ja mietin, että missä ovat ne kirpeät syysaamut, joista kaikki aina puhuvat? En kuulu ihmisiin, jotka sateella istuvat mielellään kotona teekupposen kanssa, toisaalta sateinen keli ei innosta menemään ulos yhtään enempää kuin on pakko, oikeastaan sadekeli saa koko mielen vähän alakuloiseksi. Sadesäällä oma pukeutumisinspiraationi katoaa totaalisesti ja tällöin turvaudun superyksinkertaiseen vaatetukseen. Kumisaappaat ja sateenvarjo ovat tietysti ehdottomia, joiden lisäksi fedora -hattu vielä suojaa kasvoja sadepisaroilta. Pooloneule lämmittää kaulaa, jolloin huivia ei välttämättä tarvitse ja ohut liehuva trenssi on hyvä valinta näille keleille. Sateenvarjona minulla on tämä kollaasissa näkyvä beige varjo, pitkään suosin aina mustaa, mutta beige on kivaa vaihtelua. Ennen suosin myös aina pitkävartisia kumisaappaita, mutta nyt haaveilen lyhyemmästä mallista. Osaako kukaan kertoa, onko Huntereiden koot ihan normaalit? Vuosia suosin klassisia Burberryn kumisaappaita, joiden rinnalla minulla oli myös mustat saappaat, ne lähtivät kuitenkin kirpparille ja samoin laitoin Burberryt myyntiin (löytyvät täältä!). Minkälaisiin vaatteisiin te turvaudutte sateisina päivinä?

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

10 kommenttia:

  1. Moikka Anne! Saako kysyä, miks luovut lv:n shine huivista ? :) etkö ole tyytyväinen laatuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule kuitenkaan tarpeeksi käyttöä hintaansa nähden :/ Ja oon tässä muutenkin myynyt puolet vaatekaapista :D

      Poista
  2. Moikka!
    Huntereiden koko on aika pientä, joten suosittelen ottamaan ainakin yhden koon isommat. Mulla on 2 kokoa isommat kuin normaalisti ja mahtuu villasukka hyvin :) Jos vaan mahdollista, käy koittamassa koko ja tilaa vaikka edullisemmin netistä :) Tuo asu on muuten ihana :)
    -Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sonja!

      Kiitos kun kerroit! :) Vertailin hintoja ja nuo Zalandolle linkittämäni ovat edullisemmat kuin mistään muualta olen löytänyt! Ehkä tilaan parissa koossa testiin :) Ihastuin yhtiin toisiin kumppareihin, mutta niitä ei tunnu saavan mistään muualta kuin Lappeenrannasta yhdestä putiikista ja kun sinne selviäisin olisi koot varmasti jo loppu :/

      Poista
  3. Voi että tykkään näistä sinun asukollaaseista!!!
    Olen myös haaveillut Hunter saappaista, mutta pitkävartisista. Minun sadepäivän asu ei oikeastaan poikkea tavallisesta, työmatka on niin pitkä, että kuljen joka tapauksessa autolla. Kumppareita tulee eniten käytettyä koiran kanssa metsissä rämpiessä, sateellakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava juttu, sillä kollaasejen väsääminen on suosikkipuuhaani :)
      Itse haluaisin eräät toiset kumpparit, mutta niiden saaminen tuntuu olevan vähän liian hankalaa, joten eipä nuo Hunteritkaan hassummat ole :) Itse taas kävelen lähes jokapaikkaan, joten jos sataa olisin mielummin sisällä :D

      Poista
  4. Mulla on ne pitkävartiset hunterit, ihan omaa normikokoa, mutta ehkä kokoa isompi olisi ollut parempi. Mä oon jo vähän aikaa pohtinut noita lyhyt vartisia, että möis noi nykyiset ja hommais nuo tilalle :) jotenkin tuntuu noi lyhyemmät kätevimmiltä.

    Ja siis, Balenciaga <3 mä oon vaan tainnut nyt mennä rakastuun tulisesti siihen mokkanahkaiseen versioon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kerroit, eli kokoa isompana Hunterit pitää ottaa :) Tosin saatan sittenkin saada käsiini yhdet toiset kumpparit, jotka haluaisin Huntereita enemmän, niitä vaan ei tunnu löytyvän kuin Lappeenrannasta :/

      Mokkanahka miellyttää minuakin tuossa mallissa ja postaus onkin pitänyt Balista kirjoittaa :) Tosin sellainen sottapytty olen, että mokka voisi olla vähän liian vaarallinen materiaali :D

      Poista
  5. Hankin Hunter kumisaappaat nyt syksyksi. Normaalisti 38 menee mutta Huntereissa otin 39. 38 oli liian napakka ja yhtä kokoa isompaan menee myös extra sukat :) nyt tämän syksyn sadepäivinä Minimun parka saa seurakseen Hunterit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ainakin kokoa isompana siis tulee hankkia, kiitos kun kerroit! :) Taidan kuitenkin nyt unohtaa Hunterit ja hankkia eräät toiset kumpparit. Parka-takki kyllä sopii kuin valettu kumisaappaiden kaveriksi :)

      Poista