tiistai 14. lokakuuta 2014

Collegehame


Ostin joskus ihan loppukesästä H&M:ltä harmaan collegehameen, jonka ajattelin syksymmällä yhdistää neuleen ja sukkahousujen kanssa. Hame on sen verran lyhyt, että mielestäni se toimii juuri peittävämpien elementtejen kanssa. Aiemmin säiden ollessa vielä lämpimät käytin kyllä hametta paljain säärin Conversejen kanssa ja kerran yhdistin sen jopa avokkaisiin iltamenoihin. Nyt säiden vielä salliessa päätin pukea hameen nahkatakin kanssa ja mielestäni yhdistelmä oli oikein toimiva. Jännä muuten, että tarkenin lokakuussa vielä näin "vähissä" vaatteissa, kaulaliinakin tuntui jotenkin olevan ihan liikaa ja se oikeastaan roikkui vain mukana, luulenpa että oli ihan viimeinen hetki pukeutua tällaiseen yhdistelmään. Pian on aika ottaa villakangastakit käyttöön, ihan kivaa vaihtelua kyllä! Itse en siis todellakaan pukeudu kalenterin mukaan, vaan sään. Kuvat kävimme ottamassa Helsingin Tuomiokirkolla, joka tuntuukin olevan todella suosittu kuvauspaikka - en ihmettele ollenkaan! 



Olen täysin ihastunut punaisiin huuliin, kun en muuten juuri meikkaa, tuo puna vähän väriä kasvoille, lisäksi punaiset huulet sopivat loistavasti syksyn vaatetukseen, mustaan ja harmaaseen. Vaikken muuten todellakaan ole mikään kosmetiikanhamstraaja ja ostan meikkejä vain tarpeeseen, niin huulikiiltoja en voi vastustaa. En tiedä miksi, mutta tykkään itse käytössä enemmän juurikin kiilloista kuin punista. Usein saatankin ostaa jonkun huulikiilto uutuuden, oli tarvetta tai ei, ne eivät onneksi ihan kauheasti kukkaroa rokota. Tässä huulissani aiemmin viikolla ostamaani Maybellinen Color Elixir -huulikiiltoa sävyssä Signature Scarlet 505. Ainut huono puoli näissä kirkkaanpunaisissa kiilloissa on, että yleensä onnistun sotkemaan niillä muutakin kuin huulet, kuten taannoin vaalean Mini Luggagen..


Tuosta Burberryn huivista muuten - itsehän ostin omani jokunen aika sitten Stockmannilta, mutta huomasin Kampin Modassa olevan samaa huivia myynnissä paljon edullisemmin! Hieman ihmetyttää mihin näin suuri hintaero voi perustua, onkohan Modassa jäänyt vanhaa varastoa vanhalla hinnalla? Aluksi ärsytti aika paljon, sillä voiko olla mitään ärsyttävämpää kuin ostaa joku tuote ja myöhemmin huomata, että olisi voinut säästää pitkän pennin? No asialle ei kuitenkaan enää mitään voi, vaikka kyllähän parempi puolisko sai tästä taas kuulla ;)  Muille kuitenkin vinkkinä, jos olette kyseisestä huivista haaveilleet!


nahkatakki Zara - neule *Vila - hame H&M - nilkkurit Mango
laukku Mulberry - huivi Burberry - villakäsineet H&M - aurinkolasit Ray-Ban

11 kommenttia:

  1. Nyt on niin Annemainen asu, siis todella tyylikäs kokonaisuus! Itsekkin voisin kokeilla tätä asua ylleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa jos tykkäsit ja kokeiluun vaan! <3 Itse en taas kokenut asua ihan perusasukseni (farkut ja neule) siksi tästä ehkä niin tykkäsinkin - vaihtelu virkistää! :)

      Poista
  2. Kiva hame ja kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan raikas ja onnistunut kokonaisuus, tuo huivi kruunaa koko asun! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tuo huivi on niin ihana! Paljonko sillä oli sitten hintaa Modassa? Sieltä olen ajatellut sen ostaa kuhan sinne tulee jokavuotiset 20% alennukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin muista, 285€ Stockalla 375€ ja Burberryn omilla nettisivuilla 395€!! :O Eli Modassa on pakko olla vanhalla hinnalla! Siellä oli lisäksi ne 20% ale nyt, eli kipaiseppa nopeasti Modaan, että huivin edullisesti saat! :) Laskin että olisin säästänyt n.150€!!! Argh! :D No mutta sellaista se elämä on ja lisäksi silloin kun ostin huivin oli Kampissa se torakkaongelma ja en inhoa mitään niin pajon kuin ötököitä, ehkä tuo 150€ on pieni hinta mielenrauhasta :D

      Poista
    2. Oho onpas iso ero! Pakko saada äkkiä se huivi..!

      Poista
  5. Nätti asu. Tyttömäinen mutta takki tuo kivasti särmää. :) Jännä juttu muuten tuo huivin hinta.. kävin tänään tämän postauksen innoittamana ostamassa tuon Burberryn huivin sitten Modasta hintaan 228€... on kyllä kumma juttu, jos kyseessä todella on sama huivi koon ja materiaalin suhteen mitä Stockallakin myydään :o Alkoi nyt minuakin ihmetyttämään tuo hintaero, onhan se nimittäin aika melkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ja tosi kiva kuulla, että vinkistäni oli hyötyä, sillä mielelläni jaan täällä blogissa mielestäni hyviä vinkkejä!:) Joo huivi oli tasan sama, sillä mulla oli omani kaulassa ja vertasin Modan huiviin. En keksi mitään muuta, kuin että Modassa on vanhaa varastoa, jota myydään vanhalla hinnalla, eli varmasti loppuvat pian, luulisin.. Vähän kyllä ärsyttää, mutta on sitä elämässä suurempiakiakin ongelmia, kuin yksi huivin hinta - jos se on suurin murhe niin hyvin silloin menee :)

      Poista