torstai 23. lokakuuta 2014

Biker Coat & Boots




 Kävin viime viikolla hakemassa kellarista kesäsäilöstä muutaman villakangastakin. Meidän asunnossamme säilytystila on rajallinen, joten kaikkea ei pysty kerrallaan kaapeissa pitämään, onneksi takit säilyvät loistavasti henkareissa roikkuen pukupusseihin pakattuna ja kengät pinottuina laatikoissa häkkikomerossa. Kuinka te säilytätte takkeja ja kenkiä, jotka eivät ole sillä hetkellä käytössä? Kesän aikana melkein unohtaa, minkälaisia takkeja sitä omistikaan, itse kun tunnustaudun melkoiseksi takkihamsteriksi. Kun aina vuodenajan vaihtuessa hakee takkeja, kenkiä ja asusteita kellarista on vähän kuin saisi uusia vaatteita, sen takia jätinkin osan takeista vielä odottelemaan kellariin, käytän ensin muita ja kun alkaa kyllästyttää haen sieltä lisää, kätevää! Varsinkin villakangastakeista tykkään kovasti ja niitä onkin muutama kertynyt. Joka talvi mietin etten seuraavana vuonna osta yhtään uutta takkia, mutta aina niitä vain kertyy uusia, hävettää tunnustaa, mutta tänäkin syksynä on jo muutama uusi takki tullut hankittua, hupsista vain. Nyt kun olen pysynyt jo useamman vuoden täysin samoissa mitoissa, uskallan ostaa takkeja huoletta, sillä ne menevät vuosia.





Yksi ehdoton suosikkitakkini on tämä kuvissa näkyvä ihan lopputalvesta Lindexiltä superalennuksella ostettu bikermallinen vähän bukleekankainen takki, jos en väärin muista, takki oli alennettu sadasta eurosta viiteentoista, eli ihan loistava löytö! Varsinkin kun materiaalikin on kohdallaan, villaa on mukana reippaasti. Tykkään takin hieman ronskista ilmeestä, mutta sininen väri pehmentää sitä kovasti. Olen tykännyt käyttää takia joko tummanruskeiden tai nyt melko uusien konjakinruskeiden bikerbootsejen kanssa, jotenkin kokonaisuudesta tulee pehmeä, vielä kun asuun yhdistää Mulberryn klassikkohuivin ja Louis Vuittonin Monogram -kuosia on kokonaisuus lähes klassinen ja sävyjensä puolesta sopii loistavasti tähän vuodenaikaan. Suruissani olen muuten katsellut pian kaljuja puita, talvi tulee! Toinen juttu mikä harmittaa on se, että pian saa laittaa aurinkolasit kuukausiksi jemmaan, kun jatkuva pimeys alkaa. 


Tämä asu kuvaa mielestäni tyyliäni parhaiten, klassisia juttuja, mutta kaipaan usein jotain muuta klassikoiden kaveriksi, kuten nahkaa, bikerbootseja..  Lähes samaan asuun olen kiireessä arjen keskellä turvautunut jo useita kertoja. Työpäivisin en useinkaan jaksa hiuksia laitella, joten laitan tukan usein vain rennolle ponnarille, mutten muutenkaan tykkää liian huollitellusta ilmeestä. Harvoin jaksan arkena vaikka kihartaa tukkaa, mutta välillä kuitenkin, viikonloppuisin sitten tartun kihartimeen oikein mielelläni.

Biancon bikerbootsit ovat lempikenkäni näillä keleillä, klassinen konjakinruskea värinä pysyy suosikkinani vuodesta toiseen ja bikertyyli tosiaan vetoaa tällä hetkellä, näissä yhdistyvät molemmat suosikkini ja kultaiset yksityiskohdat kruunaavat kokonaisuuden, lisäksi kengät ovat supermukavat jalassa, täydelliset kengät jos minulta kysytään! Biancon bikerbootsit löydätte eri väreissä täältä. Jos minulta ei jo löytyisi mustia bikerbootseja hankkisin ehdottomasti nämä samat mustinakin.


takki Lindex (samantyylinen täältä, täältä ja täältä) - huivi Mulberry - laukku Louis Vuitton
bikerbootsit Bianco - pusero Mango (samantyyylinen täältä)
 farkut Zara - nahkakäsineet H&M - korvakorut Tory Burch

Sisältää mainoslinkkejä!

15 kommenttia:

  1. Tuo laukku on kyllä niin näpsäkkä! Haaveilin pitkään LV:n pochetesta, mutta sitten löysin ihanan vintage-Guccin pikkulaukun. Nuo puhelinjohtoponnarit on muuten maailman paras keksintö! Enää en tukkaani muulla kiinni laita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo MM koko laukusta on ihan täydellinen mulla arkikäytössä, kaikki mahtuu.. toisin kuin Pochetteen! Kuulostaa superhyvältä tuo sinun vintage Gucci :)

      En tajua miksi, mutta mulle nuo ponnarit ei meinaa pysyä päässä? :O Vaikka kuinka tiukalle vetäisi.. käytän silti niitä välillä ettei tukka rasitu niin pahasti :) muutenkin tukka näytää vähän hassun väriselle näissä kuvissa, harmaalle ;)

      Poista
  2. Onpa kyllä tosi kiva asu!! :) Voisin itselleni kuvitella hyvin samanmoisen sillä on tyylinen takki multa löytyykin mustana jo entuusestaan, syyskenkäpuoli on edelleenkin vähän heikolla mallilla vaikka yhdet mustat nilkkurit tällä viikolla jo kotiutinkin! Ruskeeta olisin edelleen vailla niin nilkkureiden kuin saappaidenkin osalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Multa löytyy itse asiassa astetta "rajumpi" musta bikeratakki vähän pidemmässä mallissa ja aidoin nahkayksityiskohdin, se on upea, mutten ole vielä raaskinut käyttää ;) Joten senkin kanssa varmasti asuja tulossa tässä talven aikana. Ja kiva olisi tietty nähdä sinun takki pian toisitoimissa ;) Näitä kenkiä voin tosiaan suositella, niin ihanat jalassa :)

      Poista
    2. UUU innolla odotankin asua mustan takin kanssa!! Munkin takkia varmasti näkyilee talven mittaan asukuvien joukossa! Tänäänkin oli aamulla taas päällä ;) Täytyykin pistää nuo kengät ihan harkintaan ellen löydä viikonloppuna Helsingistä jotain toosi kivoja vastaavia! Oon meinaan tainnut noita joskus tuolla katsella mutta näyttävät kyllä niin paljon paremmilta tällain kun näkee konkreettisesti jonkun jalassa!!!

      Poista
  3. Ihana asu Anne! Jotenkin nämä syyslehtien kanssa otetut kuvat ovat ihan lemppareitani kaikista asukuvista :) Ehkäpä siksi, että jäi tuo ruska vähän väliin reissun vuoksi! Enkä voinut välttyä samaistumisesta tähän asuun, sillä jalassani on lähes samanlaiset kengät, kaulassa melkein sama huivi ja muutkin noista vaatekappaleistasi ottaisin mielelläni itselleni, heh ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi! :) Tämän asun voisin kyllä nähdä juuri sinun ylläsi, joten ihmekkös tuo että yhteläisyyksiä löytyy <3 Meinasin itsekin missata (kuviin) koko ruskan, mutta onneksi löysin vielä kotimme läheltä noita lehtiä, ensi vuonna paremmalla onnella, heh. Sulla on varmasti ollut ruskaa paremmat nähtävyydet reissussa! Kiva kun olet taas blogin parissa <3

      Poista
  4. Tosi kiva tuo takki! Keväällä onnistuu kyllä joskus tekemään mahtavia takkilöytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin onnistuu ja tänä syksynä tein löytöjä Mango Outletista takkejen saralla.

      Poista
  5. Upea tuo laukku! Ja paljon isomman näkönen, kun mitä kuvittelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja joo laukku on juuri sopiva mulle arkeen, paljon isompi kuin vaikka Pochette.

      Poista
  6. Ompas todella kivan väriset farkut. :) Itsellä tuntuu päätyvän vaatekaappiin aina vain tummalla pesulla varustettuja farkkuja, mutta pitäisi kyllä jotkut vaaleammatkin löytää piristykseksi. :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulla on nämä samat farkut jalassa aina :D Vuoden jo ovat ahkerasti palvelleet. Monet mieltävät vaaleammat farut vain kesään, itse käytän kyllä ympäri vuoden (tosin mä en taas kesällä sitten käytä farkkuja ollenkaan) Joten ei kun sovittelemaan! Mä tykkään Zaran farkuista, kun ne menee reisistä päälle, mutta eivät kuitenkaan lökötä mahan kohdalta, sopiva pituus, ihan pillit ja kakenlisäksi mukavat päällä :)

      Poista
  7. Kiva asukokonaisuus ja kaunis takki. Niinkuin Emmi jo tuossa edellä sanoikin niin tosi kauniin kuvauspaikan olet löytänyt, ihana syysfiilis.

    Kävin vinkistäsi vaarin ottaneena Kampin Modassa sitä Burberryn huivia katsomassa. Kaikki vaaleat olivat menneet, aamulla oli kuulema tullut 4 naisen kaveriporukka ja he kaikki olivat ostaneet juurikin ne loput vaaleat huivit. Päädyin sitten siihen klassiseen beigeen. Hinta oli muuten nyt 375€ ja siitä sai -20% eli 300€ jäi huiville hintaa.

    Kivaa alkavaa viikonloppua,
    Porvoolainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti! <3 Ja mahtavaa, jos tykkäätte kuvista, tämä blogiharrastus kun vie melkolailla aikaa ja asukuvien taustat tosiaan mietin aina tarkkaan, joten todella ihana kuulla, että taustavalinta on onnistunut :) Kaunis tausta myös antaa paljon anteeksi, itse kun ei työpäivän jälkeen tunne oloaan kaikista parhaaksi, hih.

      Mä vähän ajattelin, että huivissa on viime vuoden hinta, kun oli niin suuri ero. Joku jo täällä komenttiboksissa kirjoittelikin, että kävi huivin ostamassa :) Kiva,että sait alennusta kuitenkin! :) Tiesin kyllä, että Modassa on jossain vaiheessa tuo alennus, mutten malttanut odotaa huivin kanssa, hätähousu mikä hätähousu :D

      Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinullekkin, täytyy tulla joku viikonloppu katsomaan miltä syksyinen Porvoo näyttää! :)

      Poista