maanantai 20. marraskuuta 2023

Asu lyhyellä villakangastakilla 1/3








villakangastakki - Arket 
neule - Enkel Studio 
nahkahame - Minus 
saappaat - Pavement 
laukku - Poléne 

Kuten aiemmin mainittu, lyhyt kamelinruskea villakangastakki oli viime syksynä vähemmällä käytöllä, kun en oikein osannut yhdistellä sitä. Hankin takin myös aika myöhään syksystä alennusmyynnistä, joten talvipakkasten saapuessa takki alkoi olla jo liian viileä. Toisaalta koen vuorettomat villakangastakit omassa pukeutumisessani toimiviksi, sillä alle voi pukea paksumpaa. Tämän takin ongelma ei ole siis vuorettomuus vaan lyhyt malli. 

Tänä syksynä hain takin varaston uumenista heti lokakuun saapuessa ja olen haastanut itseni pukemaan sen päälle useammin, vielä kun tosiaan tarkenee ennen kovia pakkasia. Nyt olenkin tykännyt takista ihan älyttömästi. Kokosin pari viikkoa sitten Helsinkiin viikonloppureissuun lähtiessä kaikki asut sen ympärille, joten kuvasimme kolme asua takin kanssa. Liputan aina vaatteiden helpon yhdisteltävyyden puolesta, ja pyrin reissuun lähtiessä pakkaamaan mahdollisimman kevyesti, mutta toisaalta niin, ettei tarvitse joka päivä kulkea samoissa vaatteissa. 

Samaa takin ja aitonahkaisen hameen yhdistelmää olenkin käyttänyt useat kerrat syksyn kuluessa, mutta "päivitin" tällä kertaa kokonaisuutta saappaiden avulla. Saappaat ovat hankinta reilun vuoden takaa ja niiden kanssa saa monipuolistettua syys- ja talviajan pukeutumista hurjan paljon, joten ovat olleet hyvä hankinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti