torstai 12. lokakuuta 2023

Suunnitelmia syksylle


Suomenlinnaan. Kesän aikana vierailin Helsingin saarella pariinkin otteeseen, ihastuin miljööseen todella ja haaveissa olisi ehtiä vierailla Suomenlinnassa vielä syksyn aikana. Voin vain kuvitella, miten upealta paikka näyttää ruska-aikaan. Kuuma lohikeitto ja kävely pitkin historiallisia kujia kuulostaa täydelliseltä vapaapäivän vietolta omaan korvaani. Saareen meno on nyt ihan säistä kiinni, täytyy toivoa, että jollekin sopivalle vapaapäivälle sattuisi aurinkoinen syyspäivä. 

Kalamarkkinat. Yksi lokakuun kivoin tapahtuma on tietysti kalamarkkinat. Kävinkin Helsingin markkinoilla pari viikkoa sitten ja tulevana viikonloppuna markkinat ovat täällä asuinkaupungissa. Kalamarkkinoista alkaa omassa kalenterissani aina virallisesti syksy, tällöin meren äärelle markkinoille mennessä saatan kaivaa ensimmäistä kertaa piponkin päähän. 


Kokkaaminen & leipominen. Yksi syksyn paras juttu on, että on aikaa ja energiaa kokkailla enemmän kotona ja uunikin tekee mieli laittaa päälle, kun lämpötilat kuumassa kerrostalo kaksiossakin vihdoin laskevat. Tutut suosikki arkiruokareseptit pääsevät taas käyttöön ja ehkä opettelen jotain uusiakin. Syksy on oikeaa omenien aikaa, kun hyödynnän kaikki omenat mitä mökin yksinäinen puu ennättää tehdä. Viime viikkoina on valmistunut kaikkea mahdollista omenista, niin suolaisia leipiä omenalla höystettynä, hilloja ja erilaisia makeita kakkuja. Tosin nyt omenat tulevat kohta uniinkin, enkä haluaisi hetkeen enää nähdäkään niitä. Paras säästökeinoni arjessa on muuten nimenomaan itse ruokien ja leivän tekeminen.

Neulominen. Niin pitkään kuin vain tarkenee, oma käsityöstudioni toimii meidän lasitetulla parvekkeellamme, jonne hankimme tänä syksynä lämmittimen pidentääksemme parvekkeen käyttöaikaa. Siinä missä lämmittimen kanssa lasitetulla parvekkeella vielä tarkenee, alkavat säät olla vähän liian viileät ulkona puistossa neulomiseen, mutta ehkä siirrän neulomon joku päivä vaikka kahvilaan. Tuntuu että ainakin ideoita neuleisiin on enemmän kuin ehdin toteuttaa. 


Tallinnaan. Vaikken muuten sen pidemmälle ulkomaille nyt syksyllä kaipaa, niin olisi ihana käydä Tallinnassa vähintään päiväreissulla. Piipahdin kaupungissa kesällä pari kertaa nimenomaan päiväreissulla, mutta kaupunkiin en vaan koskaan kyllästy. Tallinna on ihana kaikkina vuodenaikoina, ja vähän haaveilen jo symppiksistä joulumarkkinoistakin siellä.  

Hotelliviikonloppu & keikka. Yksi pieni parin yön hotellireissu ihan Suomen kamaralla on rustattu kalenteriin, kun olemme menossa viettämään Halloween viikonloppua Helsinkiin. Meillä on liput eräälle keikalle, mutta muita suunnitelmia viikonlopulle ei olla tehty. Tällainenkin pienikin irtiotto omista ympyröistä piristää hurjasti syksyn pimeydessä. 

2 kommenttia:

  1. Ihania suunnitelmia ja reissuja syksylle! Kiva kun postailet aktiivisesti vaikka huonosti tulee itsekin tänne kommenttia jätettyä. :-) syksyasut on olleet inspiroivoa!
    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kun nyt kommentoit <3 Ja kiitos, kiva jos olet saanut inspiraatiota!

      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista