sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Sama mekko eri asu










neule - Sézane 
mekko - &Other Stories 
laukku - Chloé 
nilkkurit - Maje 
aurinkolasit - Chimi 

Kuten edellisessä postauksessa sanottu, kierrätän pukeutumisessa lopulta aika paljon samoja vaatekappaleita. Garderobin pohjan ollessa toimiva, ei tarvitse hankkia joka kausi uusia vaatteita. Lähinnä on kiva hankkia muutama uusi juttu, piristämään niitä vanhoja suosikkeja. Ajattelinkin, että olisi hauska laittaa heti perään asu saman mekon kanssa, kuin edellisessä postauksessa, eri lailla stailattuna. Inspiraatio oman vaatekaapin syövereihin lähti omasta asusta vuosien takaa, täällä näkynyt nimittäin kolme vuotta sitten täysin sama mekon ja neuleen setti. Aika pitkälti alkaa olla muuten tuollaiset muhkeammat neuleet itse neulottuja, mutta Sézanen neuleen olen ostanut aikana, jolloin en vielä itse neulonut. 

Niin mekko, neule kuin laukkukin ovat siis vuosia hyvin palvelleet ja pidän niistä hurjasti edelleen. Laukku on ollut minulla jo seitsemän vuotta, muistan erityisen hyvin, sillä ostin sen kun aloitin nykyisessä työpaikassani.  Hurjaa miten aika on työntouhussa rientänyt. Nauratti muuten, miten tämä asu kokonaisuudessaan on kuin vuodelta 2016. Tällöin näkyi nimenomaan paljon Chloén Faye -laukkuja, joita tuolloin it-laukuksikin kutsuttiin. Itse ajattelin jo hankkiessa tämän olevan ikuinen, tosin käytön jälkiä laukussa kyllä näkyy. Samoin siroja nilkkureita soljin ja niittiyksityiskohdin vilkkui paljon somessa ja katukuvassa seitsemän vuotta sitten. Pitkän chunky -nilkkurikauden jälkeen kaipasin nyt nimenomaan sirompia nilkkureita, Majen niittisomisteiset nilkkurit jotenkin säväyttivät heti, kun ne kesällä The Outnetistä bongasin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti