torstai 15. kesäkuuta 2023

Kesäpäivä Lappeenrannassa


Täällä ruudun takana ollaan tosiaan oltu kesälomalla jo toista viikkoa, ja menneet päivät ovat olleet todella toiminnan täyteisiä, mutta nyt ennätin tulla rustaamaan pienen postauksen tänne blogin puolelle. Vietin eilen kesäpäivää Lappeenrannassa ja nappasin muutamia kuvia puhelimella mennessäni. Ajattelinkin koota muutaman tärpin tuohon ihanaan kesäkaupunkiin. Ihmettelen aina, miksi ihmeessä kukaan haluaa matkustaa ulkomaille keskellä kauneinta Suomen kesää, kun kotimaan matkailu tarjoaa juuri nyt parastaan. 


Minulla oli aikainen aamulähtö ja tämä kuva on napattu hississä klo 6.30. Säätiedotus vähän aiheutti hikikarpaloita otsalle jo etukäteen, kun melkoisen lämmin päivä oli luvassa, mutta aamusta oli vielä kohtalaisen matalat lukemat. Puuvillainen Marimekon mekko viime kesältä olikin oikein passeli valinta päivään. Olin suuntaamassa juna-asemalle, josta matka jatkui Kouvolan kautta Lappeenrantaan. Minusta myös matkat ovat antoisia, tykkään istua hiljaa ja katsella maisemia. Joten ei haittaa vaihtaa kulkuneuvoakaan puolessa välissä matkaa, tämän teinkin mennen tullen. Nautin yksin reissaamisesta siinä missä seurassakin, mutta jos aina odottaisin seuraa, jäisi monia asia kokematta. Olimme tosin sopineet kaupungissa asuvan ystäväni kanssa menevämme yhdessä syömään hänen töidensä jälkeen, mutta useamman tunnin päivästä vietin kuitenkin ihan yksikseni. 


Lappeenrantaan saavuttuani suuntasin heti torikahveille! Tämä on kaupungissa käydessä ehdoton, tilaan riisipiirakan lohella ja kahvin, joka olikin päivän kolmas aamukahvini eikä kello ollut kuin vasta kymmenen. Kaupungissa käydessä kannattaa maistaa joko vetyä tai atomia, joita monet kuuluivat torilla tilaavankin, mutta omaan ruokavaliooni ei lihapiirakka kuulu. Parasta oli kuunnella soljuvaa Etelä-Karjalan murretta ympärillä. Tämän murteen muuten tunnistan aina, ja olenkin saanut useat keskustelut aikaan siellä täällä "ootko sie Lappeenrannasta?"


Tykkään hurjasti kävellä ja katsella paikkoja, kun on oikeasti aikaa, on parasta kiinnittää huomiota kaikkiin yksityiskohtiin. Lomalla parasta on ehdottomasti kiireettömyys. Minulla olikin useampi tunti aikaa kävellä kaupungilla, istua puistossa ja ihan vain katsella kaupungin kesäpäivän menoa. 


Sanoiko joku gelato? Bongasin ohimennen kohtalaisen uuden gelatokahvilan Marina Vallongo (Kauppakatu 25), joten tietysti oli päästävä maistelemaan, sillä rakastan gelatoa! Valitsin suklaata, pistaasia ja sitruunasorbettia, ihan kuin Italiassa konsanaan! 


Lappeenrannan parasta antia on tietysti sataman ja linnoituksen alue. Ihailin veneitä satamassa ja historiallisia rakennuksia linnoituksessa, puhumattakaan mahtavista maisemista vallien reunoilta. Joten jos suuntaat kesällä kaupunkiin, käy ainakin nämä läpi.


Linnoituksesta löytyy myös kaupungin kuuluisin kahvila Majurska (Kristiinankatu 1), joka on ehdottomasti käymisen arvoinen jo ihan miljöön ja sisustuksen vuoksi, lisäksi vitriinin toinen toistaan makoisammat leivokset näyttivät ihanille. Itse en tällä kertaa jäänyt kahvilaan kakulle, vaan nappasin viilentävän jääteen mukaan, sillä kahvilaan oli juuri saapunut bussilastillinen eläkeläisiä ja paikka oli tupaten täynnä. 


Kesän ehdoton on käynti Hiekkalinnalla, joka löytyy sataman kupeesta. Tänä vuonna vietetään muuten kyseisen 20. juhlavuotta ja teemana ovat kansainvälisesti tunnetut sadut. Bongasin hiekan seasta ainakin Saapasjalkakissan, Ruman ankanpoikasen, Taru sormusten herrasta, Liisa ihmemaassa ja Myyrän. Hiekkalinna on vasta auennut kesäkuun alussa ja se on auki aina elokuun loppuun asti. 


Syömään suuntasimme ystäväni kanssa Ravintola Laloon (Valtakatu 46), jonka ihanuus on puuhiiligrillillä valmistetut annokset. Tilasin broileria vuohenjuustolla sekä kylkeen jääteen. Plussaa myös hulppeasta alkupalasalaatti valikoimasta sekä jälkiruokakahveista. Ehdimme istua ystäväni kanssa rauhassa syöden ja jutellen, kunnes puoli kuuden maissa suuntasin kotimatkalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti