perjantai 30. kesäkuuta 2023

Kesäpäivä Helsingissä


Meillä oli taloyhtiössä alkuviikosta pieni remontti, joten keskiviikkona vapaapäivän koittaessa päätin lähteä pois jaloista ja suuntasin Helsinkiin aikaisella aamubussilla jo ennen seitsemää. Muutenkin tälle viikolle sattui vain kolme työpäivää, joka tosin kostautuu heinäkuussa. Sain kuitenkin tehtyä monta listallani ollutta kesäjuttua, kun säätkin suosivat. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka eivät halua hukata yhtään kesäpäivää. Tänään ajattelinkin koota vähän päivä kanssani tyyppisen postauksen, kun nappasin Helsingissä puhelimella kuvia sieltä täältä.
 

Olin kaupungissa jo vähän ennen yhdeksää, joten suuntasin aamupalalle Vanhan kauppahallin Storyyn, jossa olen käynyt aiemmin lounaalla, mutta aamupalalla nyt ensimmäistä kertaa. Valitsin aamupalasettiin avokadoleivän ja jugurtin, oli oikein toimiva combo. Parasta on syödä ulkona ja maisemat olivat kyllä kohdallaan. Ainut huono puoli oli yllä parveilevat lokit, minulla on huonoja kokemuksia kauppatorin lokeista, kun jäätelö on esimerkiksi viety kädestä nenän edestä. 


Aamupalan syötyäni kävelin kauppatorin läpi Katajanokalle. Rakastan vain kävellä Helsingissä ihaillen maisemia ja arkkitehtuuria. Yksi kaupungin kaunein katu on kuvassa näkyvä Luotsikatu. Kävelin katua läpi ja mietin minkälaisia ihmisiä taloissa mahtaakaan asua. 


Kun lempiliikkeeni aukesivat yhdeltätoista, kävin kiertämässä ne läpi ja siinä menikin parisen tuntia. Katsastin läpi lähinnä &Other Storiesin, COS:in ja Arketin alennusmyynnit, mutten ostanut mitään. Ajattelin kotona, että jos joku tosi kiva vaate hellekeleihin löytyy, nappaan sen mukaani, muttei mikään ollut kuitenkaan niin kiva, että se olisi lähtenyt mukaani. Kuumimmat kesäpäivät nimittäin tuottavat eniten ongelmia pukeutumisen kanssa ja kesävaatteet tuntuvat olevan jatkuvasti pesussa. Tuona päivänä minulla oli päällä Marimekon pellavamekko useamman vuoden takaa, &Other Storiesin sandaalit ja Majen korikassi.


Kauppakierroksen jälkeen jatkoin kävelyä rantaraittia pitkin Kaivopuistoon. Olin muutenkin ajatellut meneväni tänne kävelylle ihailemaan kesäpäivää, mutta bongasin myös somesta erään itselleni uuden ravintolatuttavuuden, joka sijaitsee kaivarin kupeessa. Matkalla pysähdyin välillä istumaan ja juomaan, sillä oli taas yksi kuumaa kuumempi päivä. Juuri tämän takia tykkään mennä yksinäni paikkoihin, saan mennä täysin omaan tahtiini. 



Uusi ravintolatuttavuus oli nimeltään Elm, joka löytyy osoitteesta Puistokatu 4. Täytyy sanoa, että ravintolassa oli kyllä kaikki kohdallaan. Minulle ruoan lisäksi yksi tärkein on miljöö, joka oli tässä kortteliravintolassa aivan ihana. Sain puolivarjoisen pöydän ulkoa, vaikka lounasaikaan paikalla oli muutama muukin. Lounaaksi valitsin grillattua mustekalaa ja uusia perunoita, täydellinen annos. Tänne suuntaan varmasti uudemmankin kerran. 


Lounaan jälkeen jatkoin päiväkävelyä Eiraan ja ihailin muun muassa Huvilakadun pastellitaloja. Mietin että olisi mahtavaa päästä joskus opastetulle kävelykierrokselle, jossa kuulisi Helsingin historiaa. 


Tietysti kuumana päivänä oli saatava jälkiruoaksi jäätelöä, joten nappasin pallon Helsingin Jäätelötehtaan kioskilta. Pallot ovat heillä koossaan ihan omassa luokassaan, mutta täytyy sanoa, että maultaan eivät pärjää esimerkiksi Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jädeille. Pienen viilennyksen jälkeen kävelin hiljalleen rantaraittia pitkin takaisin keskustaan ja lähdin viiden maissa bussilla kohti kotia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti