sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Alkukesän mökkimuistoja


Kun matkalla mökille kauppareissulla haettiin take away kahvit kioskilta, otin kaveriksi minttupuffetin ja juotiin kahvit joen varrella.

Kun ostettiin paikalliselta kukkakauppiaalta muutama kukka ja istutin ne mökille.

Kun pidettiin saippuakuplakilpailut, nauratti kun mieheni isäkin innoissaan puhalteli kuplia.

Kun yöradiosta tuli Ida Paulin & Kalle Lindrothin Päiväuni.


Kun haettiin pizzat mukaan ja syötiin ne mökin ulkoterassilla. Pizza mökillä oli jotenkin todella erikoista.

Kun kuvattiin täysin tyhjällä ja hiljaisella kylätiellä näitä kuvia, kun posteljooni ajoi autolla vastaan ilta seitsemältä.

Kun saunon aina miestä ennen, kun sauna vasta lämpenee, koska minulle riittää 60 astetta.

Kun saunan päälle join kylmän cociksen lasipullosta ja sen kaveriksi tietysti grillimakkaraa.


Kun käveltiin metsän läpi ja toisella puolella oli täysin erilainen upea peltomaisema.

Kun pyöräilin katsomaan lampaita ja ne tulivat heti vastaan tervehtimään.

Kun rusketus tuli huomaamatta aurinkoa ottamatta pihalla puuhaillessa.

Kun istuin aamukahvia juoden keittiössä ja katselin, miten jänis hyppi pihaan tietä pitkin, mistä jatkoi matkaa metsään polkua pitkin.


mekko - Marimekko
korikassi - Gauhar Helsinki
tennarit - Converse
aurinkolasit - Ray-Ban

2 kommenttia:

  1. Ihania mökkimuistoja! Näitä on niin kiva lukea, koska itsekin olen nyt keväällä viettänyt paljon aikaa mökillä, ja tulen viettämään kesälläkin. Kiva lueskella siis sinunkin mökkikuulumisista :) -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana jos tykkäsit 😊 Tänä keväänä päätin, että haluan tänne blogiin entistä enemmän ihan tavallisia juttuja ja muistoja 😊 Mökillä on ollut niin kiva viettää aikaa ja varmasti tuleekin oltua siellä paljon seuraavina kuukausina. Aurinkoista mökkikesää sinullekin! ☀️

      Poista