lauantai 6. kesäkuuta 2015

MAXI DRESS IN MONACO

mekko New Look - laukku Louis Vuitton - sandaalit Asos - aurinkolasit Ray-Ban - kello MK

Cannesissa lomaillessa olimme varanneet myös Monacosta hotellin yhdeksi yöksi, joten loman ensimmäisenä perjantaina pakkasimme tarvittavat tavarat mukaan ja matkustimme junalla Monacoon. Matka kestää noin tunnin verran. Kaiken kaikkiaan vietimme Monacossa loman aikana neljä päivää, mutta ainoastaan tuon yhden yön ja muuten teimme päiväreissuja. Minulla on Monacosta hieman ristiriitaiset tunteet. Toisaalta en pidä paikasta juurikaan, sillä se on todella mäkinen paikka ja kulkeminen on melko rankkaa kävellen, nyt koko paikka oli myös remontissa joka vaikeutti liikkumista ennestään, lisäksi formulakisojen takia koko kaupunki oli aitojen peitossa. Toisaalta tykkään katsella tyylikkäitä ihmisiä, shoppailla rauhallisessa Zarassa ja onhan Monacossa ihan oma tunnelmansa.

Hieman päänvaivaa tuotti pakkaaminen Monacoon, sillä tietysti kun yöpyy tarvitsee mukaan vaihtovaatteet, meikit ja kaikenlaista muuta tarpeellista. Hotelli tulee kuitenkin luovuttaa jo puoliltapäivin ja lähdimme vasta illalla kotiin. Kaupungilla ei kuitenkaan halua mitään varsinaista matkakassia mukanaan raahata. Louis Vuittonin Neverfull olikin taas mitä loistavin, sillä molempien tavarat mahtuivat sinne ja laukku on kaupunkikelpoinen. Tosin eihän se mitään hirveän mukavaa ole painavaa laukkua mukanaan kannella ja tunsin itseni lähinnä kameliksi kaikkien tavaroiden kanssa, sillä mukaan lähti myös hieman ostoksia niin Zarasta kuin syntymäpäivälahja Balenciagalta, arvaako kukaan mitä? 

Turvauduin taas maksimekkoihin, sillä ne ovat niin näppäriä niin päivän kuumuudessa kuin illan viileydessä. Mukanani olikin kaksi mekkoa sekä niihin loistavasti sopiva farkkutakki, joka ei laukusta kauheasti tilaa vie. Tämä kuvissa oleva mekko löytyi New Lookin valikoimista todella edullisesti ja lyhensin mekon itse juuri minulle sopivaksi. Täytyy taas kerran sanoa, että ompelutaito on todella hyödyllinen ja minusta kaikkien tulisi osata edes nappi paitaan ommella, sekään kuin ei harmi vain ole varsinkaan tänä päivänä itsestäänselvyys. 

11 kommenttia:

  1. Ihana, ihana mekko! :) Sulle sopii maksit niin hyvin! Tuli vähän ikävä New Lookia, siellä kun kävin paljon Ranska-aikaan pyörimässä. Vaikka piti aika tarkkaan katsoa, mitä ostaa (osa oli huonolaatuista), niin saattoi tehdä jotain hyviäkin löytöjä ;) Muistaakseni ostin yhden maksin sieltä noin 9 eurolla ja se on edelleen lemppareita!

    Matkatavaroista vielä, itse jätän aina painavat laukut hotellille säilytykseen :) Vaikka huoneen luovutus olisi aamupäivästä, niin kyllä kaikki hotellit ovat suostuneet säilyttämään tavaroita vaikka iltaan asti. Se on sitten eri asia, uskaltaako jättää arvokasta (säilytysratkaisut ovat aina vähän erilaisia...) ja haluaako koukata vielä hotellin kautta illalla, mutta ainakin helpottaa tavaroiden kantamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Emmi!! :)viihdyn maksipituudessa ja toivottavasti olen onnistunut karistamaan luulon ettei se sovi lyhyille :D tämän mekon olen tilannut New lookin nettikaupasta, maksoi alessa just jonkun 10-15e!! Heillä on tosi hyvät aitonahkaiset sandaalit jotka maksaa 15e niin tilasin mekon niiden kanssa. Mulla ei vaan matalat sandaalit kestä kuin kesän- kaksi kun kävelen niin paljon, joten niistä ei edes kannata maksaa paljoa. Joten löytöjä voi kyllä tehdä kunhan on tarkka materiaalien ym. Kanssa :) harmi kun Cannesissa eikä Nizzassa tuota putiikkia ole :(

      Ei tullut muuten tällä kertaa mieleenkään jättää tavaroita säilytykseen, olis kyllä mun selkä säästynyt :D tosi hotellissa ei olisi varmasti ollut säilytys ilmaista, haluttiin kerrankin vähän parempi hotelli, mutta siellä ei edes kahvikuppi huoneessa kuulunut hintaan :/

      Poista
    2. Totta, New Lookin nettikaupan voisikin katsastaa :) Ja Zalandolta olen myös bongannut nykyään merkin vaatteita! Oho, aika jännä politiikka teidän hotellilla :o En ole koskaan maksanut säilytyksestä - en edes Singaporen ökykalliissa Marina Bayssa :D

      Poista
  2. Aivan ihana printti tuossa mekossasi! :) Olen samaa mieltä Emmin kanssa, maximekot sopivat sinulle hurjan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mekon sifonki oli vain hitusen haastava ommella, mutta selvisin :D Kiva kuulla, kiitos :)

      Poista
  3. Tuo nutturakampaus sopii hyvin tuohon maksimekkoon,joka on muuten aivan perfect.
    En osaa yhtään arvata mitä olet Balenciagalta ostanut,muuta kuin että se on varmasti jotain tosi ihanaa...
    Oletko koskaan laskenut monet kengät sinulla on.? Kysyn siksi ,kun tein pientä karsintaa tyttöjen kanssa eli kirppikselle siivottiin kaikki ylimääräinen, ja teini arvosteli,miten paljon minulla on kenkiä,varsinkin ballerinoja. No ,olihan niitä jokunen.Mutta mietin vain,että monetkaan kengät oikeasti keskimäärin nainen omistaa.Että mikä on paljon? Ballerinoja minulla oli 12 enkä voinut kuvitellakaan luopuvansa yksistäkään,sillä kaikki ovat kovassa käytössä.Mutta joo,tälläistä pohdintaa lauantai-illan ratoksi. Ihanaa viikonloppua
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mutta pakko sanoa, että mulla oli aivan kauheat ongelmat tuon tukan kanssa, kun se on omaan makuuni aivan liian vaalea (vaaleassa ei ole mitään vikaa mutten koe sitä omaksi värikseni) varsinkin tuon nutturakampauksen kanssa vaaleus oikein korostui, joten en ole enää tuon jälkeen nutturaa laittanut (onneksi ensi viikolla saan tummempaa väriä päähän)

      Balenciagalta mieheni osti minulle jo lahjan synttäreitäni ajatellen, pieni, mieleinen juttu :)

      Hui, nyt pistit pahan kysymyksen! Oisko mulla joku 10 paria baltsuja?? Mutta kesäkenkiin en laita suuria summia, sillä ne eivät kestä itselläni kuin kesän-kaksi, mutta olen tarkka että aitoa nahkaa on oltava. Yleensä saatan ostaa loppukesästä aleista ballerinat valmiiksi jo seuraavaa kesää varten valmiiksi. Käytän kengät ihan loppuun. Nuo näissä kuvissa vilahatavat sandaalit lensivät reissun jälkeen roskiin, kun toinen pohja oli jo halki, remmit kuluneet ja olisivat varmaan ihan pian hajonneet jalkoihin :D
      Joten minusta 12 paria ei ole liikaa, jos kaikkia käyttää :)

      Aurinkoista sunnuntaita! :)

      Poista
  4. Mä lähtisin veikkaan paperikassista paljastuvaksi rannekorua Balenciagan tunnusomaisilla "niiteillä" ;) Tai sitten pieni korttilompakko/pussukka!

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis mekko, ja look muutenkin! :) Oi, Balin kaikki asiat on niin mun mieleen, ettei mitään järkeä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos tykäät sillä vähän rähjäinen viikonloppulookki nyt kyseessä :D
      No sama juttu! Haaveilen kovasti siitä mustasta Classic Citystä, mutta haaveeksi taitaa nyt myös jäädä ainakin tämän vuoden osalta..

      Poista