keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Villakangashattu





Myös minä päätin kantaa korteni kekoon tässä vallitsevassa hattu-trendissä ja hankin itselleni villahatun. Olin jo käynyt eri liikkeissä hattuja sovittelemassa, mutta viimeisen ostopäätöksen löi lukkoon nähtyäni Lilin tässä ihanassa asussa! Päähän sopivan hatun löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppo homma kuin olin kuvitellut, lähinnä näytin naurettavalle isolierisessä hatussa tai vaihtoehtoisesti hattu pyöri päässäni.. En kuitenkaan suostunut luovuttamaan, sillä olin päättänyt hatun löytää. Lindexillä mieltäni jäi kaivertamaan eräs yksilö hieman pienemmällä lierillä, jota ajattelin käydä vielä sovittamassa makutuomari mukani uudemman kerran, harmi vain hattu ei ollut edellisen sovituskerran jälkeenkään kutistunut. Löysin kuitenkin samaisesta liikkeestä toisen hatun, joka istui päähän yllättävän hyvin, joten poistuin liikkeestä se mukanani. Hattu löytyy tosiaan Lindexiltä hintaan 24,95€ mikäli joku siellä ruudun toisella puolella innostui. Kuvia koko asusta tulossa myöhemmin.

8 kommenttia:

  1. Ihana tuo hattu! Olen itsekin miettinyt tuollaisen hankkimista ja ehkä nyt inspiroidun tästä kokeilemaan, miltä villakangashattu näyttäisi mun päässäni :) Ne tuovat kyllä kivaa vaihtelua muihin asusteisiin ja sen viimeisen silauksen syysasuihin.

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, kaikki mallit eivät kaikille sovi, mutta varmasti löytyy hattu jokaiselle, kaikki kaupat ovat niitä pullollaan :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vitsit sulle sopisi joku villahattu, mulle nämä on villahattuja käyttäköön muut niitä hieneompi nimityksiä ;D

      Poista
  3. Pitkään mietin kanssa hatun hankkimista, onneksi lopulta moisen päätin hankkia! Ja etenkin vaihtaa ensin ostetun, pienilierisen hatun isompi lieriseen :-) Tosin, aika pitkään se sai hattuhyllyllä odottaa että päähän ekan kerran nappasin ;D Mutta nyt tekisi mieli laittaa se lähes päivittäin - tuo kivan lisän asuun kuin asuun. Ja ennen kaikkea, pelastaa huonon hiuspäivän kun lippis ei sovi asuun ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei taas sopinut sellainen isolierinen alkuunkaan, en tiennyt pitääkö itkeä vai nauraa se päässäni :D Kaikille muille tuntuu sopivan :) Onneksi liikkeet on nyt hattuja pullollaan, varmasti löytyy jokaiselle sopiva! Heheh, totta huono hiuspäivä ja likainen tukka on pelastettu kun laittaa hatun päähän!

      Poista
  4. Ihana! Itse en ole oppinut hattua käyttämään, vaikka muiden päässä ihailen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No voi harmi, sillä sinun päähän hattu sopii varmasti loistavasti!! :)

      Poista