torstai 2. lokakuuta 2014

Uutta olohuoneeseen

Asunnon sisustaminen on ikuisuusprojekti, ainakin minulla. Suunnitelmissa on jo pitkään ollut uusia olohuoneen huonekalut sohvaa lukuunottamatta, myös eteiselle olisi tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia, niin tapetteja, uutta lipastoa, peiliä kuin kaappejen asennusta myöten. Suunnitelmat ovat olleet valmiina jo pitkään ja tiedän tarkalleen mitä haluan, toteutus ei vaan ole pysynyt niin sanotusti aikataulussa. Aina on tullut jotain muuta, joko ajan puute tai sitten olen mielummin lähtenyt ulkomaille, kaikkeen kun ei valitettavasti samaan aikaan budjetti taivu.. Ajattelen aina niin, että minulla on kyllä koko elämä aikaa sisustaa. Pikkuhiljaa olen kuitenkin laittanut asuntoa mieleiseksi ja kriteerejäni täyttäviä huonekaluja etsin välillä enemmän välillä vähemmän aktiivisesti. 

Huomenna olohuoneeseemme muuttaakin jo yksi uusi huonekalu, kun uusi lepotuoli tulee Askosta kotiinkuljetuksella, sillä entinen tuolimme hajosi. Oikeastaan oli onnenpotku, että tuoli hajosi lopulisesti, sillä se ei todellakaan kuulunut suosikkeihini ja nyt sain hankittua jotain enemmän oman näköistäni tilalle. Lepotuolista ei välttämättä tule mieleen se kaikista upein sisustuselementti, mutta meillä sellainen on niin käytönnöllinen, että se kuuluu kalustoon. Onnistuin mielestäni löytämään ihan nätin ja aika sironkin tuolin, jossa hintakin oli kohdallaan! Tarkoitus oli hankkia tuoli tummanharmaana, mutta toimitus olisi mennyt joulukuulle, joten päädyin beigeen, jonka itse asiassa alunperinkin halusin. Meillä on sisustustekstiileissä sekä harmaata että beigeä, jotka sointuvat mielestäni kauniisti yhteen. Sohva on sellainen tummanharmaa ja verhot, joissa on sekä beigeä että harmaata tekevät sisustuksesta yhtenäisen.

Ajattelin uuden tuolin myötä, että voisin hankkia sohvan koristetyynyille uudet päälliset ja ehkäpä ostaa uuden tyynyn tuoliakin varten, niillä kun saa helposti ja edullisesti muutosta aikaan. Itse suosin päällisissä H&M:ää, jonka valikoimaa lähdin tälläkin kertaa kartoittamaan, sillä heidän tekstiileihinsä olen ollut tyytyväinen, ovat edullisia mutta kestävät käytön ja pesemisen. Tyynyjen sävymaailman aion pitää samana kuin se jo onkin, harmaata ja beigeä, erilaisia päällisiä ja kuoseja sekaisin, vaikken muuten juuri kuoseja yhdistele, niin sohvatyynyissä sekoittelu toimii mielestäni aivan loistavasti - tekstit, raidat, leopardi, kaikki ovat sulassa sovussa keskenään kunhan värimaailma on muuten yhtenäinen.

4 kommenttia:

  1. Hei sun tyyli myös sisustuksessa vaikuttaa kiinnostavalta, joten olisi kiva saada jatkossa enemmänkin tällaisia sisustus aiheisia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Ainut "ongelma" vain on etten ikimaailmassa laittaisi oman kotini kuvia nettiin, olen tosi tarkka ketä kotiini edes päästän, joten tuskin mitään kotipostauksia tulen koskaan tekemään :( Näitä kollaaseja teen kyllä mielelläni ja varmasti on tulossa jatkossakin, kunhan asiasta taas kunnolla innostun :)

      Poista
  2. Nii täälläkin ois kiva nähdä teidän kotiakin ja sisustusjuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla että kiinnostusta löytyisi :) Kuten tossa yllä sanoin, niin valitettavasti en halua laittaa oman kotini kuvia nettiin, se on minulle liian henkilökohtainen paikka, ja olen tosi tarkka ketä kotiini edes päästän :) Asia ei muuttuisi vaikka asuisin hotellissa, heh. Jotkut pienet instakuvat vielä menee, siihen se jää :) Onneksi netit on pullollaan myös pelkkiä sisustusblogeja. Mutta näitä kollaaseja tulen varmasti jatkossakin tekemään ;)

      Poista