perjantai 6. syyskuuta 2024

Inspiroi nyt - mokkanahka

 Postaus sisältää mainoslinkkejä


saappaat - hame Massimo Dutti - Uggit

Aina syksyn kynnyksellä alkaa mokkanahka näyttää ajankohtaiselle ja tänä vuonna tätä pehmeää materiaalia tuntuukin näkyvän kaikkialla, niin somessa kuin kauppojen valikoimissa. Taas kerran "trendi", josta pidän, sillä en näe mokkanahkaa sinänsä sellaisena, se vain nousee toisinaan vahvemmin esiin kuten vaikkapa aina klassikko leopardi -kuosikin.

Itse pidän mokasta varsinkin asusteissa ja juuri edellisessä postauksessa näkyikin asu mokkanahkaisella laukulla ja bootseilla. Varsinkin beiget mokkanahka nilkkurit ovat löytyneet eteisestä niin kauan kuin muistan ja nyt niiden rinnalle ovat nousseet bootsit, joita ajattelin yhdistellä syksyn edetessä monenlaisten asukokonaisuuksien kanssa.  Pitkävartiset saappaat olisivat  myös upeat ja olen salaa haaveillut vähän UGG:in Tasmaneistakin.

Olen joskus vuosia sitten omistanut beigen mokkatakin, joka oli ihana, mutta jäi vuosien varrella pieneksi. Tiedän siis materiaalin toimiva kauniisti asusteiden lisäksi nimenomaan takeissa. Kollaasissa näkyvä hame on upea, mutta todellakin vain inspiraationa. Hame nimittäin kuuluu sarjaan "vaatteet jotka eivät sovellu omaan käyttööni", se olisi melkoinen riski itselleni, voin vain kuvitella kuinka nopeasti saisin hameen likaiseksi

2 kommenttia:

  1. Kollaasin takki on kyllä ihana! ^^ Useimmiten tulee itse valittua nappanahka mokkanahan sijaan, sillä mokkanahka vaatii vähän enemmän hoitoa kuin nappanahka. 🤗 Toki ei mitään mahdotonta se huoltokaan ole, jos huolehtii pinnasta säännöllisesti ja käyttää likaa, sekä kosteutta hylkiviä suojasuihkeita. Nappanahka iskee minuun enemmän.

    Jotenkin hassua et UGG:ista on tullut tuollainen tohveliversio, yksi kaveri haaveilee niistä niin on tullut muutaman kerran vastaan. Käyttöikä saattaa olla aika lyhyt, kun ovat varrettomat ja mokkanahkaiset. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, takki on hieno :) Mäkin tykkään lähtökohtaisesti enemmän nappanahasta, kun se on helpompi käytössä, mutta säännöllisin väliajoin alan himoita mokkaisia juttuja, mutta luulen että laukku ja kengät riittää :) Mulla on musta nahkahame ja käytin sitä syksyn ja talven 24/7 niin sen rinnalle olisi kiva joku toinenkin nahkainen hame <3 Mokkaisena tosiaan liian suuri riskin, koska sotkisin sen ruoalla heti, enkä halua vaatteita mitä pitäisi jatkuvasti varoa :D

      Viime vuonna kun tuota UGG mallia alkoi näkyä enemmänkin, mietin että ompa epäkäytännölliset :D Nyt silmä on tottunut ja nyt nuo olisi iiihana kiskaita jalkaan ilman sukkia :D Perus UGGit multa on löytynyt viimeiset ehkä 12-13 vuotta ja niitä ei kyllä loskakeleillä käytetä :/

      Poista