tiistai 2. toukokuuta 2023

Ovatko blogit tekemässä paluuta?


Törmäsin viime viikolla Helsingin keskustassa erääseen aikoinaan blogien kautta tutustumaani naiseen. Hänen ei ole blogannut enää vuosiin ja puhuttiin, miten homma on lähinnä siirtynyt Instagramiin. Monet aikoinaan seuraamani blogit loppuivat hiljalleen, en ihan tarkkaan muista milloin tämä tapahtui, mutta useampi vuosi sitten kuitenkin. Omassa mittakaavassani blogien kulta-aikaa oli 2013-2016. Hiljalleen oma lukulistani tyhjeni ja nyt siellä on enää yhden käden sormin laskettava lista, jos sitäkään. Nyt kuitenkin puhuimme tämän blogituttavan kanssa, että voisiko olla niin, että blogit olisivat alkamassa tekemään paluuta? Ihmiset kaipaavat jotain "rauhallisempaa" kanavaa nopeatempoisten sovellusten lisäksi. 


On hassua ajatella, että olen itse rustannut blogiani jo yli kymmenen vuotta! Muistelen kirjoittaneeni ihka ensimmäisen postauksen vuoden 2010 lopussa tai ihan 2011 alussa. Sen muistan, että olimme olleet tällöin uuden avomiehen, tätä nykyä saman vanhan, kanssa hiljattain New Yorkissa ja blogibannerissani oli kuva tuolta reissulta. Olin itse lukenut blogeja jo muutaman vuoden, mutta viettäessäni hieman pidempään Espanjassa vuonna 2009 ne hetkeksi jäivät. Tällöin ei nimittäin ollut Wifiä, vaan nettiin päästäkseen oli mentävä nettikahvilaan. Voi että noita aikoja! Toisaalta tuli ehkä nimenomaan keskityttyä enemmän hetkeen, eikä oltua nenä kiinni puhelimen näytöllä. Suomeen palattuani tosin palasin taas innoissani lukemaan blogeja läppärini näytöltä. 


Avomieheni tavattuani aloin hiljalleen puhumaan hänelle haaveestani perustaa blogi. Olinhan kiinnostunut pukeutumisesta ja tuntui, etten halunnut jatkuvilla laukkuhaaveillani kavereitani puuduttaa. Matkoista olisi myös kiva kirjoittaa ja näin päästä palaamaan tunnelmiin myöhemmin. Oli mielenkiintoista katsella muiden asukuvia ja kerätä niistä inspiraatiota, ehkä itsellänikin olisi tässä suhteessa jotain annettavaa. Joten eikun oma blogi pystyyn! Alussa postaukset saattoivat olla ihan parin rivin mittaisia, yhdellä kuvalla höystettyjä, eli käytännössä kuin Instagram tätä nykyä. Instaa ei kuitenkaan tällöin vielä ollut (apua kun tulee muuten vanha olo tätä kirjoittaessani). Ihan alkupään postauksen olen muilta piilottanut, mutta itse pääsen niitä edelleen katsomaan, olihan se laatu ihan jäätävää. 


Uskon, että suurin syy lopulta blogejen kuihtumiseen oli kaupallistuminen. Isommat rahat siirtyivät nimenomaan Instagramiin, eivät ammatikseen bloggaavat luultavasti viitsineet tehdä enää "turhaa työtä" päivittääkseen hitaampitempoisia ja enemmän työtä vaativia blogeja. Harrastelijat taas huomasivat kävijöiden hiljentyneen, jolloin kokivat ajankäytön blogiin ottavan enemmän kuin antavan. Siinä missä kommentteja tuli kymmenittäin ihan tavalliseen asupostaukseen, ei tullutkaan enää ainuttakaan. Nämä ovat siis minun ajatuksiani, miksi blogit pikku hiljaa kuihtuivat ja lähes loppuivat. Kaupallistuminen oli siinä mielessä hyvä asia, että tuli kokonaan uusi ammattikunta ja veroja maksavat kansalaiset ovat aina tervetulleita, mutta toinen puoli oli se että se myös omalla tavallaan lopetti blogit. 


Miksi sitten olen itse blogannut näin pitkään täysin harrastelijana? Koska yksinkertaisesti pidän tästä harrastuksesta! Koen tämän olevan kehittävää jo ihan äidinkielen kannalta, ihan varmasti kuvaajan silmäni on parantunut ja näen kuvaamisen arvoisia asioita ympärilläni kaikkialla. On äärettömän mahtavaa päästä palaamaan vanhoihin juttuihin postausten välityksellä ja tätä harrastankin usein. Elämän kriiseissä vuosien varrella blogi on ollut jotain pysyvää ja omalla tavallaan kannatellut. Muutamia ihania tuttuja on tullut tätä kautta, vaikken koskaan sen suuremmin yrittänyt verkostoitua saati osallistunut mihinkään tapahtumiin. Mikä parasta blogi on ollut kaikki vuodet minun ja miehen yhteinen harrastus, kun olemme kuvanneet tänne materiaalia. Ilman avomiestäni tätä blogia ei olisi koskaan aloitettu. Ja kyllä, aikaa tämä harrastus vie niin paljon kun sille pystyy ja haluaa antaa. Toisaalta en ole muutenkaan oikein koskaan toimettomana, joten jos en tekisi tätä, tekisin jotain muuta aikasyöppöä. 


Olisi ihan mahtavaa, jos blogit taas lähtisivät uuteen nousuun! Itse ainakin kaipaan nimenomaan tällaista hidasta mediaa, johon voin kääntyä silloin kun itse haluan. Instagram esimerkiksi on kiva tässä rinnalla, muttei missään vaiheessa oli mielestäni korvannut blogeja. Joten jos siellä ruudun takana esimerkiksi on uusia blogeja, ilmiantakaa itsenne tai omat lempparinne, joita tykkäätte lukea. Itse kaipailisin tyhjentyneelle lukulistalle kovasti uutta luettavaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti