maanantai 8. toukokuuta 2023

On siis toukokuu









trenssi - H&M 
lippis - Gant 
laukku - Massimo Dutti 
lenkkarit - New Balance 
neule - Moss Copenhagen
 
Nurmi vihertää, koivuissa on hiirenkorvat, ensimmäiset kirsikankukat bongattu, kevään ensimmäinen pehmis syöty - on siis toukokuu! Olen usein maininnut kyseisen olevan lempikuukauteni elokuun rinnalla. Päivät lämpenevät, mutta ei ole vielä tuskaisen kuuma, pikku hiljaa saa alkaa ottaa kesämekkoja esiin kaapin perältä, viimeisetkin talvitakit on viety varastoon ja koko paras vuodenaika on tosiaan vasta edessä!

Miellän toukokuun leppoisaksi kuukaudeksi, tätä tunnetta tukee varmasti pitkälti se, että olen usein lomaillut juuri tässä kuussa. Vuosikaudet matkustettiin juuri toukokuussa, monta vuotta peräkkäin Etelä-Ranskaan, Espanjaan tai Italiaan. Matkalle kyllä vähän kaipaan, mutta toisaalta on ihanaa viettää toukokuuta Suomen kamaralla jo useampaa kevättä peräkkäin, sillä on mahtavaa nähdä koko luonnon kukkaan puhkeaminen. Kuten kuvista näkyy, alkaa olla kirsikankukka-aika käsillä ja tuo paikallisen lukion pihalta löytyvä yksinäinen puu kukkii aina ensimmäisenä. Seuraavaksi odotan kodin läheisen puiston kukkaloistoa, onkin mielenkiintoista töihin kävellessä katsastaa puiden tilannetta päivittäin. Töissäkin on vielä kivan rentoa toukokuussa, kunnes yksi vuoden kiireisimmistä ajoista alalla alkaa. Vaikkei toukokuussa lomaa olekaan, sekin on kuitenkin jo näköpiirissä heti kesäkuun alkupuolella. Sitä ennen nautin täysillä tästä toukokuusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti