sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Helmikuun ensimmäisiä






balaclava - neulottu 
aurinkolasit - Ray-Ban 
takki - &Other Stories 
nahkahousut - Selected Femme 
laukku - Gucci 
lenkkarit - Adidas 

Minä ja luultavasti suurinosa suomalaisista huokaisivat helpotuksesta, kun tammikuu selätettiin. Tuo ikuinen inhokkikuukausi meni lopulta todella nopeasti ja nyt ollaankin jo helmikuun puolella menossa kovaa vauhtia kevättä kohden! Miten se onkin aina niin ihmeellistä, kun näkee pitkästä aikaa auringon? Tai se kun lähtee töistä neljän maissa ja onkin vielä valoisaa? Huomaamatta osa kaduistakin on jo täysin lumettomia ja kuivia, joten kiskaisin pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan lauantaina kaupungille mennessä. Vielä aurinkolasit nenälle, kylläpäs niitäkin oli kaivattu! Toisaalta luulen, että tämä saattaa olla vasta esimakua keväästä, eiköhän luntakin vielä sada useat kerrat, talvea on vielä jäljellä.

Minulla menee todellakin tekeminen hyvin pitkälti sään mukaan, huomaa heti auringon paistaessa, sen oikein huutavan ulos lenkille. Hävettää myöntää, miten lenkkeily onkin viime kuukausina jäänyt, onneksi sentään kuljen työmatkan kävellen, joten tulee hyvää hyötyliikuntaa. Nyt onkin parasta taas päästä kunnolla lenkkeilyn pariin, laittaa kuulokkeet korville ja nauttia raikkaasta ulkoilmasta.

Tällä viikolla kävin myös tosi pitkästä aikaa elokuvissa. Tarkoitus on ollut useamman kuukauden ehtiä leffaan, mutta aina tuli jotain tai aikataulu ei muuten vain sattunut yhteen. Nyt arkivapaana päätin mennä keskellä päivää leffaan. Oli kyllä todella outoa olla elokuvateatterissa siihen aikaan, vähän jopa omatunto kolkutteli, että tähän aikaan pitäisi olla tekemässä töitä eikä elokuvissa, hahah. Kävin katsomassa Pamela Tolan ohjaaman Järjettömän paska idea -leffan, joka osoittautukin juuri nimensä veroiseksi ideaksi. Olisin halunnut tykätä tästä, sillä edelliset Tolan ohjaamat leffat (Swingers ja Teräsleidit) ovat olleet ihan hyviä ja pidän hänestä kovasti näyttelijän roolissa. Harmi vain teki jopa mieli poistua salista kesken kaiken, mutta sinnittelin loppuun asti. Haluan nimeonmaan käydä elokuvissa katsomassa näitä kotimaisia teoksia, jo ihan tukemisen vuoksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti