sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kesäinen Porvoo








Uudenmaan rajoja ei ollut tullut ylitettyä sitten helmikuun, kunnes nyt toukokuun lopulla ajelimme Porvooseen. Piristävää nähdä muitakin maisemia, vaikkeivat nämä omat kulmatkaan olleet vielä niin alkaneet kyllästyttää. Lauantai-iltapäivänä liikenne oli todella hiljaista, vaikka moottoritiekin oli hetkeksi suljettu ja ajelimme Porvooseen pitkin maalaisteitä. Minusta pienet tiet ovat supersymppiksiä ja on ihana katsella matkalla peltoja ja ihmisten suloisia omakotitaloja, kaikkialla on nyt niin vihreääkin. Taivas oli täysin sininen ja huomasin miten ihmiset puuhailivat pihoillaan. 

Porvoossa tuli käytyä edellisen kerran joulun alla, joten oli jo korkea aikakin piipahtaa siellä. Kesä-Porvoo on vallan ihastuttava. Tosin tällä kertaa teimme aika pikaisen kierroksen vanhassakaupungissa, kun matka jatkui tuosta muualle. Putiikkikierros jäi seuraavan kertaan, mutta Porvoossa tulee ihan varmasti käytyä useammankin kerran kesän aikana. Kiersimme kuitenkin vanhankaupungin pääpiirteittäin läpi, mutta tärkein kohde oli tottakai Vanhan Porvoon jäätelökioski! Lämpimänä kesäpäivänä kioskille oli jatkuvasti jonoa, mutta tuota maailman parasta jäätelöä saa vähän jonottaakin. Ei haitannut seisoskella jonossa, kun sain juttukavereita taakseni tulleesta porukasta. Tuntemattomille saa jutella. Muutenkin ihmisiä istui vanhassakaupungissa paistattelemassa kesäpäivää, mutta mitään tungosta ei ollut. Voi että, ihana Porvoo ja tästä se kesä vasta alkaa!

2 kommenttia:

  1. Ihana Porvoo! Juuri puhuin poikaystävälle, että tulevana viikonloppuna voisi ajella Porvooseen piknikille joenrantaan ja sitten Porvoon jäätelötehtaan jäätelöille, nam! Toivottavasti hyvät säät jatkuvat.
    Viime kesänä reissu jäi tekemättä, vaikka Vantaalta ei aja kuin vajaan tunnin Porvooseen. Tänä kesänä asia korjataa, ja mun puolesta vaikka tuplana.
    Aurinkoista alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, vanhakaupunki ihastuttaa aina! :) Piknik on hyvä idea ja jälkkäriksi jäätelöä tietty! Joo meiltä on sama matka Porvooseen, tuohan menee ihan hujauksessa, joten varmasti tulee käytyä useamman kerran kesän aikana. Myös Loviisa on kaunis kesällä ja tämä asuinkaupunki Kotka upeine puistoineen, jos joksus ajelette Porvoosta vielä eteenpäin :)

      Kiitos ja iloista alkanutta viikkoa sinne myös!

      Poista