maanantai 1. heinäkuuta 2019

Viikonloppuna


Lauantaina piipahdettiin Porvoossa. Ajelimme sinne Malmilta eräästä autotapahtumasta, minne lähdimme kotoa jo aamutuimaan, eli koko lauantain olimme menossa. Porvoossa sen sijaan oli samana päivänä autotapahtuma illalla, joten kaksi tapahtumaa hoitui kätevästi samalla reissulla, ja ehdimme niiden välissä vielä hyvin Porvoon vanhaankaupunkiin. Kesäaikaan käymme paljon noissa autotapahtumissa, jotka eivät tosin juurikaan täällä blogissa näy, mutta Instagram storiesin puolella välillä kyllä. Ilman noita tapahtumia tuskin tulisi ajeltua näin paljon pitkin Suomea kesäaikaan.


Syötiin pizzat vanhankaupungin ytimessä Gabriel 1763 -ravintolan ulkoterassilla. Menu oli hitusen muuttunut edellisestä kerrasta. Mikäli Porvoossa on suunnitteilla syödä, en edes koskaan mieti muita ravintolavaihtoehtoja, sillä Gabriel on niin hyvä, jo heidän alkupala leipänsä vuoksi voisi pelkästään mennä sinne. Tällä kertaa valitsin katkarapuja sisältävän pizzan,  oikein hyvä! Jälkkäriksi tottakai kadun toiselta puolen Porvoon jäätelötehtaan jäätelöä, lakritsia ja appelsiinia tällä kertaa.


Käveltyä tuli ihan hurjan paljon, joten onneksi laitoin jalkaan tennarit. Hankin muuten hiljattain tuon Chloén pikku Fayen myös harmaassa värissä, monta vuotta käytössä olleen mustan sisarensa rinnalle, kun taas vastaavan sävyinen Célinen Trio lähti aikaisemmin kiertoon. Olin pitkään pohtinut "vaihtavani" Trion Fayeen, joka toimii omassa käytössäni täydellisesti, joten vihdoinkin sain aikaiseksi. Mietin myös, josko olisi aika varata aika kampaajalle? Väriä en vielä juurikaan kaipaa, mutta haperoituvat latvat kaipaisivat kyllä jo saksia. Baby hairit elävät muuten ihan omaa elämäänsä, haha.


Sunnuntaina hyppäsimme taas auton kyytiin jo aamu kahdeksan jälkeen suuntana Helsinki. Menimme katsomaan Kumipallo 4000 htöä Narinkkatorille, eli taas autotapahtumaan. Pakko sanoa, että kyseinen oli kyllä hyvin järjestetty homma ja todella viihdyttävä. Siellä ei mennyt kuin pari tuntia, joten aikaa jäi Helsingin keskutassa kesäpäivästä nauttimiseen. Helsinki on niin kaunis kesäaikaan!


Muuten en viikonloppuna kaupoilla käynyt, mutta visiitti &Other Storiesille on lähes pakollinen. Rakastan myymälän esillepanoja, sieltä saa jotenkin joka kerta hurjasti inspiraatiota! Sovitin useampaa mekkoa, kuten tuota kuvassa näkyvää. Siinä oli ihana printti ja malli, mutta jätin sen vielä pohdintaan. Olen nimittäin menossa myös ensi viikonloppuna Helsinkiin.

Nyt taas arki ja työt kutsuu. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti