tiistai 6. marraskuuta 2018

Paluu arkeen


Hellou, täällä ollaan taas! Halusin tulla kirjoittamaan pikaiset terkut, sillä hieman oli jo blogiin ikävä. Amerikan matka oli aivan uskomaton, palatessa asuinkaupungin hiljaisuuteen toissa yönä, tuntuu melkein unelta että edes matkalla olimme. Säät suosivat jokaisessa kohteessamme koko matkan ajan, hotellivalinnat osuivat nappiin, näimme ja koimme niin paljon, että menee hetki sen kaiken sisäistämiseen. Varsinkin viimeinen kohteemme, Las Vegas oli jotain niin sanoinkuvaamatonta, että se täytyy jokaisen itse kokea. Kirjoitan varmasti jokaisesta kohteestamme erikseen kunhan pääsen taas vauhtiin tämän blogin kanssa. Kuvia tuli otettua jonkun verran, vaikka totta puhuen vähemmin kuin yleensä - halusin kerrankin nauttia ihan oikeasti uusista maisemista muutenkin kuin kameran linssin läpi. Tällä hetkellä kärsin aivan jäätävästä jet lagista, se on aina pahempi kotiin palatessa. Viime yönä nukuin hulppeat pari tuntia, kunnes pyörin sängyssä unen päästä kiinni saamatta useamman tunnin, jolloin päätin luovuttaa, keitin kahvit ja laitoin rastiin reissun aikana jääneitä sarjoja pyörimään. Veikkaan että vähillä unilla ja melko rankan reissun jälkeen, tulee olemaan tänään iltapäivällä kohtalaisen nihkeä töihin paluu, mutta kyllä se taas tästä. Palaan virkeämpänä asiaan..

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa kotiin! Mulla oli myös viime Jenkkireissun jälkeen kaikista epätodellisin olo ikinä palata kotiin, nähty ja koettu oli jotain niin valtavaa, ettei siitä meinannut päästä yli millään. Eikä onneksi tarvitsekaan, kaikki säilyy muistoina niin mielettömän vahvasti! Ja arvaa mitä, sun innoittamana me laitettiin nyt viimein neljän vuoden jälkeen uusi reissu toteutukseen, ja lähdetään pääsiäisenä Los Angelesiin, San Diegoon ja Las Vegasiin jälleen! :) Vegas oli niiiiin mieletön!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli kyllä kaikkien aikojen reissu! Päätettiin heti, että ensi vuonna takaisin Vegasiin, se on varma! Ja jonnekin muualle samalla, mutta vain kahteen kohteeseen sitten, niin ehtii olla kauemmin Vegasissakin - niin paljon jäi näkemättä. Vautsi, teille tulee varmasti ihan paras reissu! San Diegoon mäkin haluaisin! Vegas oli tosiaan aivan älytön, huh!!!

      Poista
    2. Höh, miksi nimimerkkini näkyy edelleen tänä varmaan viiden vuoden takaisena Ninnumaariana :D No, tiedät, kuka täällä on! :D Se piti vielä sanomani, että kirjoita please lisää reissusta niin paljon kuin jaksat <3 Ihana lukea aina matkajuttuja, etenkin näitä, ja etenkin sinun :) En ole taas pitkään aikaan kommentoinut, mutta aina täällä käyn seuraamassa sun pomminvarmaa tyyliä ja juttuja <3 Olisi kiva nähdäkin taas!

      Poista
    3. Haha no tiesin kyllä heti kuka siellä kirjottelee 😘 Eiköhän jotain matkajuttuja tule, kunhan ehdin käydä kuvia läpi ja löytäisin intoa kirjoittaa 😄 mäkin olen seuraillut sun juttuja kyllä, mutta miten se kommentointi aina jää 😞

      Poista