sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Lauantai Porvoossa


Tänä viikonloppuna minulla oli pitkästä aikaa niin lauantai kuin sunnuntai vapaana, joten olin jo aiemmin varannut meille bussiliput Porvooseen lauantaille. Aina ei tarvitse lähteä kauas "lomalle", sillä Suomesta löytyy paljon kivoja kaupunkeja. Ajattelin, että on kiva jättää auto kotiin, eipä tarvitse etsiä parkkipaikkaa, ja bussilla pääsee näppärästi sekä melko nopeasti läheiseen kaupunkiin. Usein Porvoossa tulee käytyä lähinnä kesäaikaan, vaikka se on todella upea muulloinkin, varsinkin näin joulun alla kaupunki on mitä tunnelmallisin. Mikäli joulufiilis on vielä kateissa, Porvoosta se löytyy! Mikä parasta tähän aikaan kuuta vanhassakaupungissa pystyi kävellä vielä melko väljästi, varmasti lähempänä joulua voi ruuhka olla jo melkoinen. 



Halusin ehdottomasti syödä taas Gabriel 1763 -ravintolassa, joka sijaitsee ihan vanhankaupungin ytimessä (Jokikatu 20) Raatihuoneen torin laidalla. Talon focaccia -leipä on taivaallista ja voisin oikeastaan elää vain sillä. Tilasin tällä kertaa kanasalaatin, jossa oli lisäksi fetajuustoa ja paahdettuja cashewpähkinöitä, ai että miten hyvää! Menimme ravintolaan heti sen auettua puolilta päivin ja onnistuimme saamaan vielä tunnelmallisen ikkunapöydän. Ravintola täyttyi nopeasti ja useampi pöytä oli jo valmiiksi varattu. Kannattaa ehkä siis tehdä varaus etukäteen, niin ainakin varmasti saa pöydän.





Syömisen jälkeen kuvasimme ja kävelimme pitkin vanhaakaupunkia. Pastelliset, aikaa nähneet puutalot ovat niin idyllisiä. Kaikkialla oli koristeltu mitä kauneimmin joulukoristein ja minne vain katsoikin, ei voinut kuin huokailla ihastuksesta. Rakastan kompaktin kokoisia paikkoja, joten selvä juttu, että vanhakaupunki on makuuni. Aamun vähän pilvinen sääkin vaihtui täyteen auringonpaisteeseen, ei olisi voinut parempaa säätä enää toivoa. Onneksi olin kuitenkin ottanut pipon mukaan laukkuun, sille tuli käyttöä, nimittäin vain pienistä pakkasasteista huolimatta keli oli melkoisen kylmä, paljon viielämpi kuin asuinkaupungissa lähtiessä.



Ihana kun oli kunnolla aikaa kierrellä Porvoota, nimittäin usein kun vierailemme siellä kesäaikaan, on samalla muutakin menoa ja visiitit ovat melko pikaisia. Kävelimme joen varrella ihan rauhassa, silittelimme vastaan tulleita suloisia bulldoggeja ja kerrankin oli oikeasti ihan vapaapäiväfiilis.


Kahvilla kävimme Tee- ja Kahvihuone Helmessä (Välikatu 7). Valitsimme porkkanakakun puoliksi, jonka seuraksi otin tunnelmaan sopivasti glögiä. Kahvila on näkemisen arvoinen, sillä se koostuu erilaisista huoneista, jotka on sisustettu mitä upeimmin, kuvailisin paikkaa kotoisaksi. Nyt olen tosin käynyt siellä niin monta kertaa, että ensi kerralla taidan suunnata ihan vaihtelun vuoksi jonnekin muualle, kuten Porvoon Paahtimoon (Mannerheiminkatu 2), josta kävimme kyllä ostamassa kotiin viemiseksi chili-suklaakahvia, sekä joulupaahtoa, voi että tuoksukin niissä on niin hurmaava. Porvoosta on tottakai tuotava kotiin myös jotain herkkuja Brunbergiltä (välikatu 4), tällä kertaa lakritsitoffeepaloja. 

Olipa kiva vapaapäivä Porvoossa! Oletteko käyneet siellä näin joulun alla tai onko suunnitteille mennä? 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kiva kuulla, että pääsit vapaapäivän tunnelmiin idyllisessä Porvoossa. Olen itse käynyt Porvoossa vain kesäisin ja tämän postauksen myötä innostuin todella joulu-Porvoosta ja päivävisiitti kyseiseen kaupunkiin menee ehdottomasti joulukuun to do -listalleni. :)

    https://justsayinghianne.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! :) Jos olen kotona vapaapäivänä en pääse vapaatunnelmaan, on kun kokoajan jotain "pakollista" hommaa tehtävänä :D Porvoo on niin ihana muulloinkin kuin kesällä, sinne vaan siis ;)

      Mukavaa viikkoa! :)

      Poista