maanantai 23. toukokuuta 2016

KHAKI GREEN

pusero & hame - Stradivarius
nahkatakki - Zara
laukku - Chloé
kengät - Converse
aurinkolasit - Ray-Ban
ranneke - Balenciaga

Maanantai aamupäivänä Brescia oli niin hiljainen ettei uskoisi, juuri ketään ei näkynyt kaduilla ja kaikki paikat olivat kiinni. Hassua Milanon ihmisvilinän jälkeen. Olimme lähdössä iltalennolla Suomeen, mutta ehdimme vielä kierrellä Bresciassa aamupäivän sekä ottaa nämä viimeiset asukuvat. Olin ajatellut, että ehtisin vielä gelatolle, sillä se lakritsinmakuinen houkutti vähän liikaakin. No tottakai gelateria oli kiinni niin kuin kaikki muutkin paikat. Oli kyllä mahtavaa nähdä erilaista Italiaa, suurkaupunki Milano sekä hiljaisempi Brescia. Kaiken kaikkiaan Italia on minusta aivan ihana maa, ihmettelin miten en ole jo aiemmin sinne matkustanut? Tämä ei siis todellakaan jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi.

Asuna minulla oli taas jo monet kerrat nähty hameen ja Conversejen yhdistelmä, viihdyn siinä vain niin hyvin. Kerroinkin jo hankkineeni Stradivariuksen hameen kolmessa värissä, tämä khakivihreä on kiva lisä kaappiin. Vaikken muuten oikeastaan pidä ollenkaan vihreästä väristä itselläni, niin khaki miellyttää varsinkin alaosissa ja takeissa. Myös pusero löytyi samasta liikkeestä, se on ihanan rento, materiaaliltaan puuvillaa sekä mulberry-silkkiä. Olen usein sanonut, että olen tarkka vaatteiden materiaaleista ja katson pesulaput tarkasti läpi ennen ostopäätöstä. Ketjuliikkeistä voi löytää myös hyviä ja kestäviä vaatteita, tätä en voi liikaa toitottaa! Uudet vaatteet olisi hyvä pestä aina ennen käyttöä, ja usein niin teenkin, paitsi ulkomailla kun haluan uutuudet heti käyttöön. 

2 kommenttia:

  1. Onpa tyylikäs asukokonaisuus. Sulla on muuten tossa ihan tosi nätit hiukset! Mitä hiustuotteita muuten käytät? Mäkään en ole muuten käynyt Italiassa -olis ihana matkustaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! :) Käytän vaihtelevasti tuotteita tukan värin mukaan. Shampoo/hoitisikka/lakka usein ihan marketista (Sunsilk) ja sitten väriä ylläpitävät tuotteet värin mukaan. Täällä juts kirjoittelin tukkajuttuja:
      http://nann-e.blogspot.fi/2016/04/about-hair.html

      Mukavaa kesää! :)

      Poista