lauantai 30. tammikuuta 2016

ALKUVUODEN LAUKKUKOKOELMA

Céline Mini Luggage
Céline Trapeze multicolor 
Céline Nano
Céline Mini Belt Bag
Balenciaga Giant 12 gold Mini City
Louis Vuitton Petit Noé
Mulberry Bayswater
Mulberry Mini Alexa 
Mulberry Bayswater 

Kyselin jo viime vuoden puolella kiinnostustanne päivitetylle laukkupostaukselle ja muutama taisi ideasta innostua. Veikkaan kuitenkin, että siellä blogini lukijoissa on useampikin laukkufriikki. Postaus onkin roikkunut luonnoksissa jonkun aikaa, joten näin alkuvuodesta onkin loistava aika koota yhteenveto laukuistani. Vaikka vastaavan postauksen viimeksi kesällä teinkin, laukkuja on sen jälkeen tullut yksi uusi tilalle ja muutama taas lähtenyt uusille omistajilleen. Viime vuonna hankin uusia laukkuja enemmän kuin koskaan, neljä uutta, mikä on kyllä melkoinen määrä vuoden aikana omassa mittakaavassani, mutta toisaalta myin määrällisesti enemmän pois. Olen ennenkin sanonut, että laukut ovat harrastukseni, joten tarkoitus ei olekaan ehkä saada sitä täydellistä kokoelmaa aikaan, mistä aina puhutaan. Minulla ei myöskään ole mitään määrää montako laukkua kaapista saa löytyä, lähinnä raja menee siinä, että laukuille tulee käyttöä ja ne mahtuvat omissa dustbageissaan täytteet sisällä nätisti riviin kaapin hyllylle.

Viimeisen laukkupostauksen jälkeen olen myynyt pois Louis Vuittonin Favoriten sekä Neverfullin. Uutena olen hankkinut Célinen Mini Belt Bagin. Huomasin, että Favoritelle ei tullut enää niin paljoa käyttöä, kun sen rinnalle tuli saman kokoluokan Balenciagan beige Mini City, joten toisen oli lähdettävä. Neverfullia käytin usein matkustaessa, mutta kun hankin ihan weekenderin siihen tarkoitukseen, jäi iso Neverfull melko vähälle käytölle loppujen lopuksi. Muutenkin Vuittonin laukut alkoivat vähän kyllästyttää minua, joten jäljelle jäi vain Petit Noé. Tykkään Noén mallista kovasti, eikä se tule ihan niin usein vastaan kadulla. Minusta myös Monogram -kuosi sopii malliin hyvin, ja laukku vain paranee vanhetessaan. Noén ostin muuten pari vuotta sitten Genevestä, joten se on kiva muisto matkalta. Kyseinen on minulla lähinnä kesäkäytössä, mutta silloin se onkin mukana todella usein.

Kuten postauksesta saattaa huomata, Célinen laukut ovat kovassa suosiossa itselläni. Merkin laukut ovat jämäkkää nahkaa ja ne on huolella valmistettu. Ulkonäöllisesti suosikkini kaikista laukuistani on ehkä Mini Luggage. Se ei kuitenkaan ole omassa käytössäni käytännöllisin, sillä vaalea väri on arka, malli aika painava ja hihnat vähän hankalat. Olenkin käytössä huomannut parhaaksi vaihtoehdoksi laukun, josta löytyy myös pitkä hihna, kuten Trapeze ja Mini Belt Bag. Käytännöllinen on myös pikkuinen Nano, se on sopivan kokoinen ja roikkuu näppärästi mukana. Viime aikoina käytetyin laukkuni on ollut Belt Bag, se tuntuu sopivan kaikkeen ja malli on minusta täydellinen, lisäksi laukku itsessään on melko kevyt nahkalaukuksi. Kevättä kohden otan innolla taas sinisen Trapezen käyttöön, se kun on koko talven majaillut dustbagissaan, eli se myös on itselläni lähinnä kevät-kesäkäytössä. Trapeze on minusta ihan älyttömän hieno, ja olin niin iloinen, kun sen onnistuin vielä kesällä käsiini samaan, väri kun oli viime kevään mallistoa. Célinellä mallistot vaihtuvat usein, eikä esimerkiksi tätä prikulleen samaa laukkua ole enää saatavilla.

Mulberryn laukut ovat vanhimpia laukkujani. Ennen olin täysin Mulberry-tyttö, mutta merkin laukkuja on lähtenyt kiertoon vuosien aikana useita, ja jäljellä on enää kaksi Bayswateriä sekä Mini Alexa. Nykyisin minusta ei ole kovin järkevää omistaa kahta samaa laukkua, mutten niistä en ole raaskinut luopua, sillä uskon, että ne näyttävät hyviltä vielä vuosienkin päästä. Itse olen ainakin ihaillut vuosikymmeniä vanhoja merkin laukkuja, jotka näyttävät edelleen ajankohtaisilta. Alexa ei ole enää mikään lempparini, mutta tykkään sen täydellisestä konjakin sävystä sekä koko on näppärä. Mulberryt ovat itselläni selkeästi syys-talvikäytössä, sillä kovillakaan pakkasilla nahka ei hetkahda.

Viime vuonna tosiaan päivitin laukkukokoelman, eli tänä vuonna tuskin on mitään suurempia muutoksia luvassa. Mistään laukustani en tällä hetkellä halua luopua ainakaan. Muutamia haaveita tosin aina löytyy, teen varmasti lähiaikoina postauksen niistä, vaikkeivät ne olekaan ehkä kovin ajankohtaisia, sillä "laukkubudjetti" menee matkailuun tänä vuonna. Mutta kertokaa, mitä tykkäätte laukuistani ja löytyykö suosikkia? Entä millaisia laukkuja teillä on?

18 kommenttia:

  1. Minun silmissä sinulla on täydellinen laukkukokoelma.Mullberryt ovat ikisuosikkeja ; ne vain iskevät aina. Celinet ovat kuin taideteoksia,olen tykästynyt valtavasti merkin laukkuihin,en omista vielä ainuttakaan,mutta pian on säästössä laukkurahat,joten voisin alkaa googlailemaan vaihtoehtoja. Vuittonit eivät ole koskaan ole olleet minun juttu.En tiedä miksi.
    Olen nyt myös hurjan tykästynyt Furlan laukkuihin.Itse asiassa odotan Zalandolta yhtä "pienokaista " ( arvaat ehkä minkä) saapuvaksi ihan pian.
    Ihanaa viikonloppua
    -kirsi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti, mutta täydellinen se ei varmasti koskaan ole :D Mulberryt ovat kyllä klassisia, ja vaikka usein olen miettinyt myyväni ne pois, niin onneksi en ole niin tehnyt. Célinen ovat upeita kyllä minustakin. Ja kerrot sitten heti mihin malliin aikanaan päädyt! :) Furla on kovassa suosiossa kyllä tällä hetkellä, itse huolisin sen Fantasia shopperin. Ja taidanpa arvata mikä laukkusuloisuus sieltä on tulossa ;)
      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  2. Upea kokoelma sinullakin Anne! Lempparini näistä on Belt Bag koska itseltänikin se löytyy, mutta täytyy sanoa että Trapeze sopii sinulle ihan mielettömän hyvin! Myös Nanoa olen ihastellut kuvissa ja se näyttää tosi näppärältä, joten saman tyylisen laukun voisin joskus ostaa itsekin! :) Mulberryt ovat tosiaan superklassisia ja ihan totta säilyvät varmasti vuosikymmeniä, itselläni Bayswater vaan oli yksinkertaisesti niin epäkäytännöllinen ettei sille tullut ollenkaan käyttöä, joten halusin tilalle omiin tarpeisiini paremmin sopivan, tila kaapeissakin kun tosiaan on rajallinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hehe, ei yllätä että lemppari on Belt Bag ;) Meillä onkin nykyisin sinun kanssa muuten tosi erilaisia laukkuja :) Trapeze on varmasti laukku (varsinkin monivärisenä) joka jakaa mielipiteet, itsekin totta puhuen ihastuin siihen melko yllättäen ja hankin tosi nopealla pohdinnalla (koska sävyä ei myöhemmin enää olisi saanut) mutta olen tykännyt siitä niin paljon :)
      Mulberryt ovat tosiaan klassisia, mutta esimerkiksi Lilyn kanssa kävi niin, ettei se miellyttänyt enää makuani (eikä minusta ole samanlainen klassikko kuin Bays), joten laitoin pois Nanon tieltä. Alexasta en ole jostain syytä koskaan tykännyt kuin Ministä, ja siitä en raaski luopua, koska sitä ei enää valmisteta. Laukun pitää kyllä sopia omaan käyttöön, se on totta! :) Odotan muuten, että teet postauksen tämän hetken laukkuhaaveista, minusta on tosi kivaa nähdä mistä muuta haaveilevat! :)

      Poista
  3. Ihania laukkuja sinulla!! Olen itsekin Céline-tyttöjä. Tällä hetkellä omistan mustan Trion ja mustan Cabas Phantomin ja haaveilen Box Bagista jossain ihanassa vaaleanruskean/nuden sävyssä, tulisipa sellainen mallistoon lähitulevaisuudessa. Belt Bagistä pidän suuresti myös. Toinen suosikkilaukkumerkkini on Chloé, tykkään mielettömästi heidän boheemin tyttömäisistä laukuista (ja kengistä ja vaatteista...). Chloelta mulla on Marcie (medium) sellaisessa hyvin haaleassa vihertävässä sävyssä sekä uunituore harmaa Drew. Drewn ostoa mietiskelin pitkään sen "it-bag" -statuksen vuoksi, mutta lopulta sorruin ja onhan se ihana:) Näiden lisäksi mulla on vielä Furlan Metropolis helmenharmaana ja Mansur Gavrielin Bucket Bag konjakinvärisenä. Että onhan noita hittilaukkuja mulla Drewn lisäksi jo ennestäänkin...

    -veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtia kuulla, että sieltä löytyy toinenkin Célinen-fani! :) Ja ihania laukkuja sinulla, Phantom Cabas on minullakin haaveena! Box on superihana, mutta myös superkallis sen kokoluokan laukuksi :/ Itse huolisin sen tilalle Small Trotteurin. Chloén laukkuihin olen itsekin alkanut vasta lähiakoina kiinnittää huomioita, ja miellyttävät kyllä minunkin silmääni. Ottaisin ihan heti merkin Mini Georgian, sen hintakaan ei ole ihan älytön :) Sinun laukkukokoelmasi kuulostaa upealta! <3

      Poista
  4. En itse pidä oikeastaan Celinen laukuista, mutta tuo sinun Trapeze on kyllä niin kaunis! Aivan täydelliset nuo värit siinä :)

    VastaaPoista
  5. Jee, laukkupostaus! :) Célinet ovat kaikki upeita! Luonnollisesti tykkään eniten Belt Bagista (ylläri ;)), mutta tuo Nano on myös niin mahtava! Jos se ei olisi "pikkulaukuksi" niin tyyris, ostaisin samantien sen beigenä. Myös Noe iskee, kuten oman blogin puolella jo kommentoinkin :) Mulberry-tyttöjä en ole koskaan ollut, mutta nuo sinun mallisi ovat todella klassisia. Alexasta tykkään myös, vaikken sitä itselläni ehkä näkisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Célinet ovat kyllä minustakin upeita! :) Harmi ettei tänä vuonna taida budjetti ihan taipua merkin laukkuun (kolmet lennot varattu keväälle) mutta ehkä löydän jokun ihan merkittömän nahkalaukun vaikka reissusta :) Nanoon olen kyllä ollut niin tyytyväinen, että lämmöllä voin suositelle! Se on tosi tilava (menee sateenvarjo ym) ja tosiaan roikkuu rennosti mukana. Noé on muuten yllättävän käytännöllinen, minua ainakin tuo suljenta hitusen hirvitti aluksi, mutta näppärä on! Mulberryt ovat tosiaan superklassisia, siksi olen tosinaan pohtinut niiden myyntiä, tyylini kun ei ole enää niin klassinen. Minusta Bays toimii kuitenkin tosi hyvin vaikka lenkkareiden kanssa, jolloin se superklassisuus häviää :D

      Poista
  6. Sinulla on kyllä täydellinen laukkukokoelma! Laukkuja löytyy joka tilanteeseen ja tarpeeseen. :) Haaveilen itse tuosta belt bagista, se on vaan niin kaunis laukku. Mulberryn laukuista suosikkini on konjakin ruskea bayssi, todellinen klassikkolaukku joka ei vanhene koskaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Ihan pieniä laukkuja minulla ei ole (paisti pari merkitöntä clutchia joita käytän iltariennoissa) eli sellainen olisi ehkä seuraavana haaveena :) Belt Bag on ollut loistava käytössä, eli suosittelen! Minustakin Oak Bays on superklassikko, menee äidiltä tyttärelle.
      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  7. Upea kokoelma! Célinejä ihastelen muilla, mutta omaan tyylini ne eivät ehkä istuisi täysin. Ja ehdottomasti kannattaa pitää kiinni noista Bayseistä, ne on kyllä niin ajattomia klassikkoja, jotka ei koskaan vanhene!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Minullakin on paljon laukkuja mitä ihastelen muilla (esim. Furlan Metropolis, oranssit ja muut värikkäät laukut..), muttei omaan tyyliini niin sopisi. Olen samaa mieltä Bayswatereista, vaikka toisinaan ne ovat pitkiäkin aikoja ilman käyttöä ja silloin mietin laittavani kiertoon, en raaski kuitenkaan :D

      Mukavaa sunnuntaita! <3

      Poista
  8. Kiva postaus! Mullakin on omani luonnoksissa, kunhan tulee sopiva hetki se julkaista :) Minkä weekenderin olet hankkinut?? Mulla edelleen Neverfull, joka on vaan niin kätevä etten ole toista keksinyt, ja vaikka keksisinkin, en varmaan haluaisi siitä silti luopua. Itse asiassa luonnoksissa on toinenkin laukkupostaus, jossa nimenomaan shopper-haaveiluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli tämä viikkoja luonnokissa, mutta tarvitsin joistan laukuista uudemmat kuvat :D Ja shopper on täälläkin haaveena! Célinen Phantom Cabas ykkösenä ( http://nann-e.blogspot.fi/2015/10/bag-crush.html) mutta sitä ei ole valikoimissa :/ Tykkään myös Furlan Fantasiasta, joka menisi ehkä budjettiin. Teen itsekin jossain vaiheessa postauksen laukkuhaaveista, eli menee kyllä ajatukset yksiin! Tosin kuten sanottu, nyt menee matkailu ja muut jutut laukkujen edelle tänä vuonna (kolmet lennot varattu keväälle!!! :) Minusta Neverfull on edelleen hyvännäköinen ja pari kertaa olen omaani kaivannut. Minulle se iso koko oli kuitenkin arjessa ihan liian suuri, joten ajattelin, että pärjään yhdelä Monogram laukulla, Noé on omaan käyttöön parempi.

      Ostin jo viime keväänä Cannesista sen Longcahmpin Weekenderin, joka on monella (näkyi täällä vikassa kuvassa http://nann-e.blogspot.fi/2016/01/dreaming-of-french-riviera.html) Harmittaa vain, kun ostin khakinvärisen, aikeissa oli nimittäin ostaa t.sininen, mutta khaki oli muutaman kympin halvempi ja myyjä oli sitä mieltä että se on mulle parempi (naisellisempi kuulemma) :D

      Poista
  9. Mullekin laukut ovat samalla lailla hobby, mutta nyt olen viime aikoina jotenkin ihan kyllästynyt suurimpaan osaan omistani, ja suuri määrä niistä lähtikin kiertoon. :'D Jätin kaappiin melkeinpä vaan mustia, ja pari uutta tulee varmaankin tilalle. :) Aina se kokoelma elää, ja niin saakin musta olla, muuten käy tylsäksi koko homma... ;)

    Hei palaan siihen sun viestiin tän remppahomman jälkeen, kun elämä palaa taas normiuomiinsa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta? Se oranssi Balikin lähti vai?? :O Mutta se oli niin hieno! :)
      Laukkuharrastus ei vaan ole taloudellisesti kovinkaan järkevä, mutta moniko muukaan harrastus sitten on :D Mullakin on nyt mustakausi laukuissa menossa!

      Joo palataan asiaan! :) Lattiasta tulee varmasti hieno!

      Poista