maanantai 3. helmikuuta 2014

Virtuaalisovittelua - Classic City

Yksi laukuistani lähti juuri kiertoon, kun Louis Vuittonin Neverfull Ebene pääsi uuden omistajan luokse, kiitoksia vielä ostajalle! :) Joten sitä suuremmalla syyllä voin hyvillä mielin jatkaa laukkuhaaveilua. Sen verran suunnitelmat ovat jo ehtineet muuttua, että olen päättänyt hankkia tänä vuonna enemmän kuin yhden laukun. Kaksi laukkuani olen tosiaan vähän ajan sisällä myynyt pois, joten kahdelle uudelle laukulle on tilaa ;) Ajattelin tuon myymäni Nevefullin tilalle Petit Noéa ja sen lisäksi toivoisin kokoelmaani muuttavan myös tänä vuonna laukkukokoelman aarteen. Laukkuhankinnat tulevat ajoittumaan keväiselle Rivieran lomalle, joten säästämisellekkin on vielä hyvin aikaa.

Vielä viimeinen vaihtoehto läpikäymättä, vaikka periaatteessa olen päätökseni jo tehnyt, päätin silti vielä koota asuja Balenciagan Classic Cityn ympärille, vaikka tätä laukkua tuskin tulen ainakaan tänä vuonna hankkimaan. Aiemminhan olen tehnyt omat postauksensa niin Louis Vuittonin Petit Noésta kun Célinen Mini Luggagestakin. Näiden kollaasen myötä tulee samalla katsastettua, miltä oma pukeutumiseni tulee tulevana kesänä näyttämään. Tässä kuitenkin muutamia inspiraatioasuja nyt vielä Classic Cityn ympärille;

1. kiilakorot, valkoinen pusero, maxihame
2. sininen pusero, shortsit, ballerinat, aurinkolasit
3. puserohousut, ballerinat

Balenciaga on mielestäni aivan ihana, mutta haluan kuitenkin astetta jämäkämmän laukun, Classic City ei pysy oikein muodossaan, mutta toisaalta sen rentous on yksi laukun parhaista puolista, lisäksi pitkä hihna on mukava lisä ja monipuolistaa laukun käyttöä. Classic Citystä haluaisin ehdottomasti vaalen Dune -sävyn, joka taitaa olla syksy/talvi väri, kun ainakaan tällä hetkellä sitä ei nettisivuilta löytynyt. 

Balenciagalla on nettikauppa ja he toimittavat Suomeen, joten laukun hankkiminen olisi oikeastaan mahdollista milloin vain, siksi olenkin päättänyt Ranskan lomaltani koittaa metsästää Célinen Mini Luggagea! Näitä kollaaseja tehdessä ja katsellessa tulin vain entistä varmemmaksi päätöksestäni. Célinen käsiin saaminen Suomen kamaralta ei ole helppoa, olen nimittäin tehnyt aikamoista tutkimustyötä laukun eteen, joten nyt kun on mahdollisuus se ulkomailta liikkeestä löytää, on ihan pakko ainakin yrittää kyseinen ihanuus itselleen saada! Värinä haluaisin tosiaan jonkun beigensävyisen, mutta asiaa pohdittuani mustakin kyllä kelpaisi, joten jää ihan kohtalon käsiin tulenko laukku löytämään ja missä värissä..

Sisältää mainoslinkkejä.

14 kommenttia:

  1. Nämä kollaasi postaukset ovat niin ihania! Pidän näistä todella(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, sillä minä tykkään älyttömästi tehdä näitä!! :) Näistä kollaaseista oli myös suuri apu tässä laukkudilemmassa!

      Poista
  2. Näyttääpä hyvältä tuo(kin) laukku;) Nää sun kollaasit on kyllä todella kivoja,lisää vaan näitä! :)
    Mulla on sen verran omituinen tilanne menossa,etten tiedä minkä laukun haluaisin seuraavaksi..Dubaissa olisikin ollut tarjolla vaikka mitä merkkiä,mutta jotenkin valinnanvaraa oli jo liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös näytäkin, muttei ainakaan vielä taida olla tämän laukun aika.. Ja mahtavaa, että tykkäät kollaaseista, sillä näiden tekeminen on mitä parhainta ajanvietettä :)

      Oho, no sulla on sitten hyvä tilanne. Ehkä kokoelmasi on täydellinen, eikä sinne vaan tarvitse enää mitään :) Dubaissa oli varmasti aikamoiset laukkuapajat! Täällä kovasti odotellaan blogiisin uusia postauksia ;)

      Poista
  3. Täältä ehdottomasti peukku Celinelle - ihan viimeistään tämän kollaasin myötä :) Vaikka upea on tuo Balen laukku, niin the laukku on silti Celine. Tulen niiiiiin kuolemaan kateudesta kun se sinulla kesällä kädellä on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Mini Luggageen olen saanut jo aikamoisen pakkomielteen kehitettyä... Samoin kuin kukallisiin shortseihin :D Näistä kollaaseiden teosta oli kyllä itselleni suuri apu laukun valinnassa! Mitä hankalamapi tuo Céline on saada, sitä enemmin sen haluan :D Tykkään kyllä tuosta Classic Citystäkin, mutta siinä on ehkä vähän liikaa kaikkea.. Heh, ja mahtavaa, että sinulla ainakin taitaa uskoa löytyä, että laukun tulen saamaan :)

      Poista
    2. Ei epäilystäkään, etteikö se sinulta tänä kesänä löytyisi :) Tosin en mene veikkaamaan väriä, koska saatat hullaantua johonkin ihan toiseenkin liikkeessä - itse Luxbagissa ainakin viime kesänä kuolasin yhtä sun toista ;)

      Ja joo, kukkashortsit! <3 Plus pakko saada maksihame.

      Poista
    3. Heh, toivotaan parasta :) Mitä, oliko Luxbagissa Mini Luggageja?? Ninasiin ne eivät kuulemma ehdi koskaan hyllylle asti. Vai tarkoitatko, että kuolasit laukkuja ylipäätänsä? :) Luxbagiin otin myös yhteyttä heidän Facebook sivujensakautta, mutta vastausta en saanut :/ Sen verran aion olla "tylsä" että laukku tulee olemaan beige, konjakinruskea, harmaa tai musta.. Tuon hintaisen hankinnan kanssa ei uskalla revitellä :D

      No arvaa vaan, mä olen etsinyt kaikki liikkeet kukkashortseja, mutta eihän niitä nyt missää keskitalvella ole :D Vilaan on tulossa juuri sellaiset shortsit kun päässäni kuvittelin... Toukokuussa! :D No mä tietty laitoin varaukseen heti, hahah :D Hei maxeja on ollut nyt tosi hyvin aleissa! ;)

      Poista
    4. Juujuu, Mini Luggageja! Niitä oli ainakin paria eri sorttia hyllyssä silloin :-) Ninasista joo aina loppuun varattuja heti, kun ilmoitus tulee että niitä saatavilla. Harmaa olisi muuten upea <3 Jonkun neutraalin värin itsekkin haavalistalla pidän - revittelen sitten vähän "edullisimmilla" laukuilla ;D

      Poista
    5. Voi vitsi, täytyykin ensi kerralla Helsinkiin mennässä suunnata samantien laukkuja ihailemaan! :) Joo Mulberryn aleissa voi sitten vaikka revitellä ;)

      Poista
  4. Aah, niin kivoja kokonaisuuksia! :) Ja myös täällä liputetaan sen Célinen puolesta! ;) Innolla odottelen mihin väriin päädyt... Ja hei, vinkkinä: Forever21:lla oli ainakin vielä hetki sitten kivoja kukkashortseja tarjouksessa! :) Itse pistin juuri tilauksen menemään ja hintakaan ei juuri tämän huokeammaksi (£4.99) muutu ;)

    Maria / Petite Living

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, arvaa vaan, miten odotan, että saa kesäisiä asuja ylle? :) Saa nähdä minkä sävyn Mini Luggagesta löydän, vai löydänkö ollenkaan..

      Kiitos vinkistä! :) Mä olen itse asiassa katsonut kaikki mahdolliset nettikaupat läpi, ja tärmäsin myös noihin Foreverin shortseihin, itselläni oli kuitenkin vähän löysempi malli mielessä :)

      Poista
  5. Olen haaveillut tuosta Balin laukusta jo iät ja ajat ja vihdoinkin muutaman viikon päästä saan tilaisuuden päästä näkemään laukun livenä.. En malta odottaa enää, jos laukku on sellainen kun olen toivonut voipi olla että laukkukokoelma saa täydennystä :)

    Olen pohtinut myös toisen Celinen ostoa, nimittän Phantom mallia, sellainen olisi ihana tai Trapeze, harmittaa kun on mennyt niin monta hyvää mahdollisuutta joskus sivuun, joskus minulla oli mahdollisuus ostaa Trapeze beigenä tai mustana ja sitten molemmat jäivät hyllyyn ja enää ei saa Suomesta helpolla..:/
    Toivottavasti sinulla käy hyvä onni Mini Luggagen kanssa :) Olen katsellut tällaista laukkua huudossa, jonka tosin haluaisin ihan uutena..:)
    http://www.huuto.net/kohteet/aito-cline-phantom-medium-beige/298388273

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pääset viimein laukun näkemään! :) Cannesissa noita näkyi jokun verran katukuvassa ja Balenciagan liikekin löytyy sieltä.. Itse asissa pohdin jo viime keväänä tuon laukun ostoa, mutta päädyin kuitenkin hankkimaan Vuittonin Evan ja Neverfull GM:n. Classic City on kyllä ihana, mutta haluan tosiaan itse nyt vähän jämäkämmän laukun :)

      Kääk, tuo on aivan upea!! Phantom -mallin voisin hyvinkin itselleni huolia, mutta Mini Luggage kuitenkin hiukan yksinkertaisempi :) Tuossa huutiksessa olevassa laukussa on juuri se sävy minkä itsekin haluaisin! Ymmärtääkseni Cannesin liikeessä on ihan hyvä valikoima, joten innolla odottelen visiittiä sinne :)

      Poista