tiistai 4. kesäkuuta 2013

navy & nude

Toinen lomapäivä Cannesissa sujui yöpuku päällä peiton alla teetä juoden ja pizzaa syöden. Sain pienen flunssan ja koko päivän satoi aivan kaatamalla vettä, joten ulos ei edes huvittanut mennä. Toisaalta hyvä, että sairastuspäivänä oli huono sää, niin ei niin kovasti harmittanut.

Seuraavana aamuna olo oli paljon parempi huilaamisen ansiosta. Aamulla ulos katsoessa näin parvekkeen lasien läpi taas mahtavan auringonpaisteen, kaatosade oli vihdoin ohi! Pääsin ulos neljän seinän sisältä taas nauttimaan ihanasta Cannesista. Kolmas päivä sujui alla näkyvässä asussa, jossa yhdistyivät molemmat suosikkini; nude sekä navysininen.



vyö H&M - kello Michael Kors - rannekoru Gorjana




pusero Vero Moda - hame Best Mountain - ballerinat Zara


Cannesissa oli mahtavat maisemat asukuvien otolle ja asut tulikin kuvattua melko useasti. Nämä postauksen kuvat on kuvattu iltaisella meidän lähellä olevalla rannalla, joka muodostuikin itselleni aivan lemppari paikaksi. Rannan lähellä oli leipomo, josta haimme lähes joka aamu aamupalaa ja söimme ne tällä samaisella rannalla, ihan mahtavaa <3




 laukku Louis Vuitton - aurinkolasit Ray-Ban

33 kommenttia:

  1. Ihana asu! oli varmaan mahtava reissu :) munkii pitäis ettii jostain hameita töihin, kaikki jääneet liian suuriksi :( ei oo tällä hetkellä kun yhet mitkä ois sopivan pituset työkäyttöön. Samoin pitäis löytää jonkunlaiset caprit, ku shortsit on liian lyhyet ja housut aivan liian kuumat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Reissu oli aivan ihana, lähdetään vuoden päästä uudelleen!

      Tiedän tunteen, itse sain laittaa lähes koko vaatekaapin uusiksi :/ Onneksi paidoissa ei väljyys niin haittaa :)
      Itse tulin eilen loman jälkeen töihin shortseissa, hieman oli ehkä alaston olo, mutta aion jatkossakin käyttää :) Chinot on hyvä vaihtoehto! Tuo kuvassa näkyvä hame on siinä ja siinä meneekö työkäytössä, itse aion kyllä varmasti käyttää, hih.

      Poista
    2. Nii paidat ei niinkään haittaa, mutta tais melkein kaikki housut mennä vaihtoon! Juu tuo hame kyllä menisi pituuden puolesta töihinkin.
      No pitää mennä etsimään joku päivä, tuskin Kotkasta mitään löytyy ja tilaaminenkin nykyään vähän hankalaa, kun ei noista kooista niin tiiä enää.
      Mangon sivuilta löysin yhen aivan ihanan hameen, mutta en tiiä oikein siitä niiden palautuksesta, että maksaako se? ei ole tullut tilattua sieltä koskaan.

      Aiii te ootte lähdössä sinne vuoden päästä jo uudelleen :) joko matka on varattu vai vasta myöhemmin? Olitteko siellä rannallakin? Ois kiva kuulla tosiaan lisää tosta teijän majotuksesta ja hintatasosta siellä? jos tulis vaikka itekin joskus lähdettyä ;)

      Poista
    3. Itse tilaan aina useamman koon ja palautan väärät, heh :D Mangoon palauttaminen onnistuu myymälään, muistaakseni kuukausi aikaa, eli, jos tiedät meneväsi Helsinkiin kk sisällä niin sitten uskaltaa tilata, muuten palauttaminen suoraan Espanjaan pitää itse maksaa :( Mangosta tulee tuotteet älyttömän nopeasti!

      Joo me tykättiin niin, että ihan varmasti lähdetään uudelleen, haluaisin saman asunnon kuin mikä meillä nyt oli, mutta ajattelin taas elokuussa varailla ja toivoa, että sen vielä saa! Lentoja ei Finnairilla ole vielä niin pitkälle, varmaan joskus syksyllä/alutalvesta saan lennot hommattua. Kerron kyllä matkasta lisää sitä mukaan kun ehdin, kuvia on tuhansia niin menee pikkasen aikaa niiden kanssa ;D Ja joo olin rannalla, Jan sen sijaan ei siellä oikein viihdy ja hän teki sillä aikaa muita juttuja :)

      Poista
    4. Okei :) Varmaankin vasta kesälomalla menossa seuraavaksi Helsinkiin. Noo pitää katsoa, jos löytyis hame jostain muualta!

      Googlettelinkin jo huvikseen noita asuntoja Cannesista, niin ei ollut pahanhintaisia, jos vaikka joskus tulis lähdettyy :)

      Poista
    5. Itse olen Zalandolta tilannut kaikki uusimmat hameeni, sinne on niin helppo palauttaakin :)

      Kannattaa muistaa, että jos suunnittelee reissua elokuvajuhlien/formuloiden aikaan asunto on hyvä varata lähes vuotta etukäteen ;) Cannes on meinaan silloin ihsn täyteen buukattu ja hotellien/asuntojen hinnat voivat nousta pilviin! Meidän asunto oli kyllä ihan hyvän hintainen :) Suosittelen kyllä paikkaa!

      Poista
  2. Upea asu ja upea Anne! Niin kaunis ja tyylikäs! :)

    VastaaPoista
  3. Todella tyylikäs asu jälleen, Anne! :) Tuollaisia kesävaatteita minunkin vaatekaappiini heti, kiitos! ;) Pakko päästä pian ostoksille, kesävaateosastoni ammottaa tyhjyyttään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas tuhannesti! <3 Musta tuntuu, että mulla on enemmän kesävaatteita, olen niin kesäihmien kuin olla ja voi :) Ei muuta kuin kaupoille ;) Aivan mahtavaa kun on tällaiset säät <3 Hieman harmittaa istua sisällä töissä :D

      Poista
  4. Nää lomakuvat on aina niin ihanaa katsottavaa :) Tuohon maisemaan kun pian pääsisikin! Asukin näyttää kauniilta, oikeastaan vieläkin kauniimmalta tuohon maisemaan yhdistettynä, voih.. Toivottavasti teillä oli ihana reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voin vakuuttaa, että näitä lomakuvia tulee näkymään täällä kyllästymiseen asti ;D Taitaa mikä vaan asu näyttää paremmalta tuota taustaa vasten, hih :) Reissu oli käyllä aivan loistava!

      Poista
  5. Ihana asu!:) Ja voi ei, muhun on alkanut iskeä nyt kauhea azurin Neverfullin kaipuu...Nämä kuvat eivät kyllä yhtään auta asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 voi ei :D Tuo Azur- kuosi kyllä sopii kesään mallissa kuin mallissa :)

      Poista
  6. Asuasi ei voi kuvata kuin yhdellä sanalla: täydellinen! :)

    VastaaPoista
  7. Oi, miten ihania asuja, kuvia ja maisemia! Vähän jo pelkäsin puolestasi, sillä sää Ranskassa on ollut niin epävakainen. Hyvin kesäistä näyttää onneksi olleen! ;)

    Ps. Löysitkö "rahkaa"? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Emmi! <3 Näitä on tulossa rutkasti lisää, toivottavasti ette kyllästy ;D Tiedätkö, niin pelkäsin minäkin. Kun mentiin Cannesiin satoi, yksi päivä väliä ja taas sade. Onneksi kahden viikon sateet olivat lähestulkoon siinä, joku pikkukuuro saattoi tulla, muuten oli ihanat aurinkoiset säät <3

      Poista
    2. Niin ja rahkaa ei löytynyt :( Olin suunnitellut ostavani aamupalat jääkaappiin, mutta niin siinä kävi, että joka aamu croisantteja ym. huh :D Ihme etten lihonut :D

      Poista
    3. Hih, no lomalla kannattaakin herkutella :) Maistuu sitten Suomessa se rahkakin paljon paremmalta!

      Poista
  8. Eikä ompa tuo toppi nätti ! Mulla on samanlainen ja nyt se on hukka teillä muuton ansiosta! Täytyy etsiä jostain !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, nyt äkkiä etsimään :) Nauratti kun parempi puoliskoni oli vähän toista mieltä tuosta paidasta, ja se on yksi suosikki paitani, löytyy tuo nude, musta ja valkoinen :D

      Poista
  9. Oot ihan älykaunis ja ihastuttava asu! :) Ja apua kun oot laihtunut! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tuhannesti ihanasta kommentistasi <3 Nyt kyllä piristit iltaani todenteolla! :)

      Poista
  10. Todella kiva asu jälleen!! :) Ja vitsit Cannes vaikuttaa kyllä hyvältä lomavaihtoehdolta itsellekin, jos kerta kilpailee Miamin kanssa, kuten edelliseen kommenttiini vastasit! ;) Pitää laittaa korvan taakse! Taidan syksyn jälkeen joutua odottamaan seuraavaa USA:n reissua pidempään, sillä pitäisi alkaa valmistumaan jo tuolta koulusta ja löytää se "oikea" työpaikka ja alkaa kerryttämään vasta sitten niitä kesälomia :D Lähempää löytyvien ja ainakin matkoiltaan edullisempien hyvien kohteiden löytäminen kiinnostaa aina! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! :) Olen aivan varma, että tykkäisit Cannesista! Ainut asia mikä Miamissa oli paremmin, oli ne mahtavat outletit sekä kauppojen myöhäiset aukioloajat. Jenkeistä on vain tullut lähiaikoina liikaa huonoja uutisia, niin en uskalla enää mennä :( Tosin voi olla, että nyt niistä jutuista on vaan alettu kirjoitella enemmän. Mahtavaa, että valmistuminen lähenee :) Äkkiä se aika kuitenkin lopulta menee ja lomaa kertyy :) Mullakin on ensi vuonna jo pitkästä aikaa talvilomakin :D Me kyllä ihastuttiin Cannesiin niin, että tehdään ensi vuonna samanlainen reissu, hih.

      Poista
    2. Jep, ne outletit mua Jenkkeihin eniten houkuttaakin, ja yleisestikin Jenkki-merkkien edullisuus verrattuna Euroopan hintoihin. Suurin osa vaatemerkeistä joista pidän kuitenkin on Jenkkiläisiä... Mutta totta, USAsta on kyllä uutisoitu nyt aika paljon. Mutta itse en jotenkin osaa pelätä niitä. Kyllähän täällä Suomessakin sattuu ja tapahtuu, ja todennäköisemmin sattuu joku autokolari tms. kuin että joutuu pommi-iskun kohteeksi (koputtaa puuta...) :D Ja kun miettii, että USA:n pinta-ala on suunnilleen sama kuin koko Euroopan yhteensä, että onhan siinä maassa lääniä tapahtuakin :D Jos täällä uutisoitaisiin samaan tahtiin myös Euroopassa tapahtuvista rikollisuuksista, niin kerrottavaa varmasti riittäisi :D USA vaan on maailmalla talouden ja politiikan kannalta sen verran tärkeä maa, että valtaa tilaa myös uutisotsikoissa, vaikka lähempääkin löytyisi juttua :)

      Poista
    3. MUTTA piti vielä sanoa, että Cannes meni kyllä nyt Euroopan must see -listani kärkikahinoihin!!! ;)

      Poista
    4. Totta tuokin pointti, mutta jotenkin vaan tullut liikaa huonoja uutisia lähiaikoina :( Meilläkin oli tarkoitus lähteä ensi keväänä Losiin, mutta päätettiin siirtää reissua...Tykkään kyllä ehdottomasti Miamista eniten ja sinne on jokus kyllä päästävä uudelleen :)

      Heh, ja Cannes on kyllä näkemisen arvoinen paikka myös, varsinkin filmifestivaalien aikaan!

      Poista
  11. Matkakuumetta täällä kasvattelen, kiitos näiden ihanien kuviesi ;)
    Ja asu on supernätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, niinhän siinä yleensä käy matkakuvia katsellessa :D Sulla sentään on matka edessäpäin, kivointa on ehkä se matkan odottelu ;)

      Kiitos!

      Poista
  12. Kaunis Nannuskainen <3 Eikä pahemmat päivänkuvataustat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hansku <3 No ei, tuollaisissa maisemissa kelpaisi kuvailla vaikka päivittäin :) Lomalla on muutenkin paljon paremmin aikaa kuvailla, arkena kun päivät kuluvat vaan töissä...

      Poista