perjantai 7. kesäkuuta 2013

Maxihame

Olen jo jonkin aikaa ihaillut maxihameita muiden päällä, varsinkin Cannesissa maxeja näkyi paljon. Viimein pitkän harkinnan jälkeen rohkenin ostaa omankin hameeni. Oma hameeni löytyi mistäpä muualtakaan kuin Zarasta. Muutaman kerran hametta jo mukanani kantelin, kuitenkaan kassalle asti pääsemättä. Tietenkin kävi taas niin, että ostamatta jättäminen alkoi taas harmittaa, kun hametta aloin sitten etsimään, tuntui se olevan loppu jokaisesta Zarasta, onneksi Monacossa viimein tärppäsi! Rivieran Zaroissa tulikin vietettyä aikaa tunti jos toinenkin, niissä oli hieman edullisempaa kuin Suomessa ;) 

Maxihameet ja mekot tulevat varmasti paremmin oikeuksiinsa pitkien ihmisten päällä, mutta kyllä minun mielestäni myös me lyhyet voimme maxeja käyttää :) Kokosin yhteistyökumppaneideni valikoimista pari asua maxihameen ympärille, kuinka tulen varmasti uude hameeni yhdistämään. Mielessä on vaikka mitä muitakin asuyhdistelmiä, tällä hetkellä etsinnässä on leoparditoppi, joka olisi aika ihana maxihameen kanssa.

 korvakorut, pusero, laukku LV kiilakorot, maxihame, kello  
 
Uusi maxihameeni pääsikin jo lauantaina illalla valmistujaisjuhliin päälle, kun ensin olin kärsinyt pahimman luokan pukeutumiskriisistä ;) Ajattelin, että illalla juhlissa saa olla jo hieman casualimpi asu, koska terassille tuli lähtö melko nopeasti. Maxihame kera valkoisen satiinitopin ajoi asiansa mitä mainioimmin. Kiilakorot jalkoihin, Azur Pochette käteen, kultaa ranteeseen ja korviin. Hametta jouduin hieman virittelemään, koska alunperin tarkoitus oli lyhentää sitä hieman, mutta siinä kiireessä se jäi vain ajatuksen tasolle. Oma hameeni on hieman "juhlavampi" kuin kollaasin hame, mutta mielestäni tuollaisen tavallisen hameenkin saa näyttämään täysin terassikelpoiselta, kun siihen yhdistää esimerkiksi tuollaisen laskostetun topin ja näyttävät korvikset. Asuun voisi lisätä vielä jonkun nätin rannekorun, minulla olikin asussa kulta-valkoinen näyttävä rannekoru.

 
Kaupunkiasuun maxihame sopii mielestäni mitä mainioimmin, niin shoppailemaan mennessä kuin puistossa istuskeluun. Maxi ei kaverikseen muuta kaipaa kuin valkoisen tai mustan topin sekä nätit asusteet. En malta odottaa, että pääsen pitämään uutta hamettani kultaisten asusteiden sekä Neverfull Monogramin kanssa!

8 kommenttia:

  1. Mukavan näköiset asukokonaisuudet olet koonnut. Tykkään kovasti. :-)
    Minulta puuttuu vielä tuo maxihame, muut osat taitaakin löytyä.
    Ihanaa perjantaita! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LeAnn! :) Kaiken a ja o onkin mielestäni vaatteiden yhteensopivuus, aina uutta hankkiessa mietin sopiiko se jo olemassaoleviin vaatteisiin :) Sinulla on siis hyvä tilanne, jos vain hame puuttuu ;)

      Ihanaa perjantaita sinullekkin, toivottavasti saadaan nauttia aurinkoisista säistä! :)

      Poista
  2. Mä vierastan maxeja juuri siksi, että olen niin lyhyt :D Mutta ehkä pitäisi vaan kokeilla.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! ;) Itsekkään en aluksi uskaltanut edes sovittaa hametta, kannoin sitä vain mukanani pitkin Zaraa :D Ainut ongelma on se, että sopivan pituista maxia on vaikea lyhyenä löytää, ja mähän olen sua vielä reilusti lyhyempi :D Tuo kollaasin hame näyttää aika lyhyeltä! Itse ihastuin maxiin todenteolla, sillä se peittää pahimmat aluenii; jalat ja pyllyn, heh :D

      Poista
  3. mun on niin saatava maxihame! :D oon aina aatellu ettei ne sopis mulle ku oon niin lyhyt mutta nyt kun on nähny maxeja lyhyidenkin päällä ni ei ne näytä ollenkaan pahalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä on nyt kaupat pullollaan, joten etköhän löydä omasi ;) Ei näytäkkään :) Mua ennen häiritsi tosi paljon kun olen niin lyhyt, mutta nykyään olen lähes onnellinen kun olen niin pikkuinen, hah :D

      Poista
  4. Itsekin ostin juuri maksihameen, mutta olen vähän arka käyttämään sitä :D Nämäkin asut näyttävät niin upeilta, että voisin hyvin rohkaistua ;) Nuo kultaiset sandaalit ovat upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin että olit jokunen aika sitten postaillut samasta aiheesta :) Olen ehtinyt todella huonosti lukea muiden blogeja nyt muutaman viikon ajan ja kommentoida, mutta koitan petrata tässä :D Lomalla en meinaan käynyt netissä juuri ollenkaan ja silloin ei ehtinyt kuin Facebookin päivittää, heh :) Sinulle kyllä maxi näytti sopivan täydellisesti, joten rohkeasti vaan käyttöön! ;)

      Poista