torstai 18. huhtikuuta 2024

Tiistai Tallinnassa


Pidempään blogiani lukeneet varmasti tietävät, että rakastan Tallinnaa! Olimme siellä juuri tammikuun lopussa pari yötä, ja tiistaina piipahdimme taas päiväreissun verran. Mikäli aika riittäisi, kävisin mielelläni "naapurissa" kerran kuussa. Mieskin sanoi, että voisin hyvin viettää kaupungissa saman tien viikon - no vähintään, sanoin minä. Tällä kertaa olimme maissa tosiaan vain muutaman tunnin verran, missä ei ihan hirveästi ehdi tehdä. Kesällä menemme ehdottomasti taas pariksi yöksi ja eiköhän me ystäväni kanssa tehdä perinteinen tyttöjen päiväreissukin.



Yksi Tallinnan parhaista puolista on, että sinne voi lähteä lyhyellä varoitusajalla, ei tarvitse lentää ja matkustus ei vie puolta päivää, vain muutaman tunnin. Nytkin tilasin pakettimatkat sunnuntaina, kun lähdettiin tiistaina, sillä halusin katsoa säätiedot viimeiseen asti. Kuten kuvista näkyy, oli oikein kaunis poutapäivä, vaikkakin hitusen viileää. Meillä kun oli lähinnä ajatuksissa kävellä pitkin vanhaakaupunkia, niin oli ihanteellista ettei taivaalta tullut mitään alas. 




Söimme jo laivalla, sillä emme halunneet käyttää lyhyttä muutaman tunnin aikaa maissa ravintolassa, mutta kahvilla kävimme. Satuimme kävelemään Viron vanhimman kahvilan, Cafe Maiasmokk (Pikk 16) ohi, joten hetken mielijohteesta päädyimme kahville. Hassua että olen käynyt Tallinnassa vuosikausia, mutten muista olenko aiemmin käynyt tässä historiallisessa kahvilassa, luultavasti olen, mutta tästä on ainakin useampi vuosi aikaa. Klassinen kahvila on toiminut vuodesta 1864 lähtien ja paikka on pidetty tyylilleen uskollisena. Puhuimmekin miehen kanssa, että virkistävää, kun kahvila ei ole mikään "Instagram kahvila", vaan täältä sai oikeasti maistuvia leivoksia kahvin kaveriksi. 



Shoppailu ei ollut meidän suuremmissa suunnitelmissa, mutta vanhankaupungin alkupäästä, kukkakauppoja vastapäätä, löytyvä lifestyle putiikki Gate 21 jäi tammikuun kierrokselta mieleen. Muistan heillä olleen myynnissä super suloisia hiusklipsejä, jotka olivat ostolistallani. Nappasin mukaan kuvassa näkyvät, sillä kolmeen oli vedettävä raja, vaikka valikoimissa olisi ollut useampi silmää miellyttävä. Lisäksi heiltä saa kivasti ostettua korvakoruja yksittäin, joten ostin yhden uuteen korviskohtaan, juuri sainkin siitä harjoituskorviksen vaihdettua pois. 



Tallinnassa alkoi jo hieman puissa vihertää, joten siinä suhteessa kevät oli ihan hitusen meitä pidemmällä. En malta odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin, siellä ja täällä. Haaveilin jo istuvani tässä kuvassa näkyvässä puistossa, joka sijaitsee vanhankaupungin ja Viru-keskuksen välissä, vaikka jäätelöä syöden. Ensi kerralla Tallinnaan suunnatessa onkin jo täysi kesä päällä, ihanaa! 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Minusta tuli collegemuija








cargotakki - &Other Stories 
collegepaita - Nanso 
housut - Arket 
lenkkarit - New Balance 
laukku - Furla 
korut - By Anne Jennika 

Havahduin taannoin kampaajan penkissä istuessa, että apua minusta on tullut collegemuija! Juteltiin tyylikkään kampaajan kanssa pukeutumisessa ja siinä minä istuin harmaa collegepaita päällä ja lenkkarit jalassa. Vuosien saatossa pukeutumiseni on mennyt aina vain rennommalle linjalle ja kaukana ovat ne ajat, kun viipotin menemään korkokengissä. Muutos on tullut hiljalleen ja elämäntilanteen mukaan, ensin garderobistani poistuivat bleiserit, tilalle tulivat nahka- ja cargotakit, eteinen alkoi täyttyä tennareista ja vaatteiden linjat vaihtuivat löysempiin malleihin. Siinä samassa muuten kuvioihin tuli myös helppo polkkatukka, aiemmin kun kiharsin pitkän tukkani lähes päivittäin. 

Loppupeleissä viimeisen lähes kahdeksan vuoden ajan omaan arkipukeutumiseen ei ole tarvinnut niin kiinnittää huomiota, sillä töissä on ollut kauniit työvaatteet, jotka vaihdoin päälle töihin saapuessa. Matkalle päälle jotain kävelyyn sopivaa ja helposti töissä vaihdettavaa. Lopulta korkokengät jäivät myös vapaa-ajalla pois ja yksinkertaisesti omaan elämäntyyliini eivät sopi jakut ja korkokengät. Eikä siinä mitään, onneksi lenkkarit ovat tätä nykyä trendikkäät. 

Työasiat eivät ole koskaan kuuluneet blogin aihepiiriin, mutta sen verran on sanottava, että täällä ollaan uuden edessä, sillä ensi viikon talviloman jälkeen en palaakaan työpaikalleni. Kivasta työstä lähteminen on enemmän kuin vaikeaa ja asia jota pyörittelin mielessäni todella pitkään, mutta toisaalta kaipuu vuorotyöstä takaisin päivätyöhön on ollut liian suuri. Elämä on lyhyt, joten välillä on otettava riskejä, vaikka se tuttu ja turvallinen olisi helpoin vaihtoehto. Olenkin palaamassa hetkeksi koulun penkkiin, kun menen päivittämään vanhaa koulutustani ajan tasalle. Pieni identiteettikriisi onkin käsillä, miten ihmeessä kouluun pukeudutaan?

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Uutta garderobissa - Smaak Amsterdam Daisy


Mikäli olette lukeneet blogiani vuosia, tiedätte että olen melkoinen laukkufriikki. Hauskaa kun näin taannoin vanhoja työkavereita työpaikalta, jossa en ole työskennellyt enää vuosikausiin ja nämä rouvatkin ovat jo viettäneet eläkepäiviä useammat vuodet, mutta heillä tuli heti mieleen "vieläkö ostat niitä kalliita laukkuja?". Naurun saattelemana vastasin että kyllä ja en. 

Pidän kauniista laukuista, mutta jotain on muuttunut vuosien aikana. Haluan laatua, mutten halua sitä pankkitilini kustannuksella. En tarvitse it-laukkuja, eikä kainalossani tulla koskaan näkemään Chanelia. Trenditkin ovat muuttuneet siihen suuntaan, että mitä tunnistamattomampi laukku kainalossa kulkee, sen parempi. En sano, etten enää ikinä hankkisi mitään ison nimen laukkua. Mikäli vaikka ikuisuushaavelistallani roikkuva Diorin vintage laukku tulisi vastaan, en epäröisi sen kanssa. Olen kuitenkin innostunut enemmän nyt pienemmistä nimistä, mitä laukkujen valmistajiin tulee. Viime aikoina olenkin törmännyt useampaan kiinnostavaan brändiin, joista tänään halusin nostaa esiin Smaak Amsterdamin


Olin vähän etukäteen ajatellut, että laukkukiintiöni on täynnä, enkä tänä vuonna hanki sinne mitään uutta. Tein kuitenkin pientä inventaariota ja taisin aiemmin mainitakin myyneeni yhden Polénen laukun pois, lisäksi kaksi muutakin lähti uusiin koteihin. Huomasin usein kaipaavani Polénen Cymen Taupen -sävyistä laukkua, mutta pienemmässä koossa. Cymen myötä nimittäin tuollainen beigeen taittava harmaa on syrjäyttänyt mustat laukut omassa käytössäni. 

Instagram oli taas vakoillut kiinnostuksen kohteeni, kun eteen pomppasi Smaak Amsterdamin mainos. Myönnän olleeni täysi mainoksen uhri, joten aloin tutkia laukkuja tarkemmin. Nettisivuilta löytyi useampi silmää miellyttävä malli, joissa oli vielä runsaasti eri värivaihtoehtoja. Hinnatkin ovat enemmän kuin kohdallaan, kun puhutaan nahkalaukuista. 

En löytänyt juurikaan arvosteluja brändin laukuista ja myymäläkin heiltä löytyy vain Amsterdamista. Kaupunki on muuten ollut pitkään matkustuslistallani, mutta harmi vain nyt ei ollut matkaa sinne tiedossa. Joten lopulta tutkailun ja harkinnan jälkeen päädyin tilaamaan heiltä Daisy mallin täydellisessä Taupen -sävyssä. Pari viikko sain jännittää ennen kuin laukku saapui kotiin, toimitus oli siis hitusen hitaanpuoleista, vaikka laukku lähti matkaan samana päivänä tilauksesta. 




Laukussa minua ihastutti juuri etsimäni sävyn lisäksi sopiva koko ja mallin muunneltavuus. Pitkä hihan on aika ehdoton nykyisin, myös lyhyet kahvat nepparilla ovat käytännölliset kantaa. Laukun saa "kiinni" hakasilla, jolloin muoto on vähän pyöreämpi, tai vaihtoehtoisesti ne jättäessä auki on malli vähän tilavampi ja neliömäisempi. Mukana tuli erillinen sisäpussukka samassa sävyssä kuin laukun vuori, jossa on vielä itsessään erillinen tasku ja toinen vetoketjullinen. 

Mallissa on mietitty suunnitteluvaiheessa ihan kaikki loppuun asti, nahka on laadukkaan jämäkkää ja tekstuurilta huoleton käytössä. Laukku näyttää pieneltä, muttei sitä ole, mieskin nimittäin ihmetteli, miten paljon laukku sisäänsä mahdutti, muun muassa hänen kaulaliinansa muiden tavaroiden päälle. Laukun mukana tuli oma dustbag, ja hauska kun tilasin heiltä samalla avaimenperän, joka sekin oli omassa pienessä dustbagissään. Pieniä juttuja, mutta lopulta tekevät luksuksen tuntua. 

Sain laukun erään pitkän työpäivän jälkeen, seuraava aamuna suihkutin se läpi suojasuihkeella, minkä teen aina uusien nahkatuotteiden kanssa. Nappasin laukun mukaan heti töihin lähtiessä. Minulla hyvästä hankinnasta kertoo nimenomaan se, että haluan sen samantien käyttöön. Nyt laukku onkin joutunut heti kovalle koetukselle, eikä ole ollut vaatetta johon se ei olisi sopinut. 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

8 x Asu nahkatakilla










Juuri kun intoilin, että pääsin kunnolla kevättakkien makuun, eiköhän iskenyt inhottava takatalvi! Kunnon lumikinokset saimme näin huhtikuussa, mutta mieluummin nyt kuin toukokuussa. Perjantai-iltana hiihtelin lenkkareissa kotiin kampaamosta ja kirosin, etten aamulla töihin lähtiessä edes vilkaissut säätiedotusta. Päivän aikana sulat kadut olivat vaihtuneet lumikinoksiin, että perus Suomen kevät, hahah. Uskon ja toivon, että ensi viikolla lumikinokset ovat muisto vain ja kevät voi kunnolla alkaa. 

Edelliseen postaukseen viitaten ja nahkatakista puheen ollen, tässä vähän inspiraatiota kyseisen käyttöön viime vuodelta, pian toivottavasti lämpeneviin säihin. Lopulta kevät tekee tuloaan todella nopeasti, ihan pian puihin alkaa ilmestyä hiirenkorvat ja varma kesän tulon merkki on kirkuvat lokit katukuvassa, jotka jo kuulin aiemmin viikolla! Nahkatakit siis odottavat eteisessä ja tennareita kävin juuri hakemassa varaston uumenista, samalla kun pakkasin jo suurimman osan talvitakeista pois.  

Näissä kuvissa toistuu hyvin pitkälti samat elementit: Conversen tennarit, By Farin oranssi laukku sekä pieni musta käärmepintainen, Chimin aurinkolasit, COS:in valkoinen ja musta ribbimekko sekä Makian ribbihameet. Kaikki mainitut ovat sellaisia, joihin pukeudun innoissani tänäkin keväänä ja kesänä. 

Toisaalta vaatekaapeissani on paljon muitakin vaatteita, joten haasteeni itselleni on pukeutua monipuolisemmin, käyttää enemmän värejä ja miettiä nahkatakin pariksi erikoisempiakin yhdistelmiä. Tiedän että osaan yhdistellä vaatteita, mutta usein ongelmani on ajanpuute erilaisten yhdistelmien miettimiseen. Tällöin saattaa tuntua, ettei kaapissa olisi mitään päälle puettavaa, vaikka totuus on toinen. 

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Vaatekaapin luottovaatteita - nahkatakki






nahkatakki - Human Scales 
ribbimekko - Arket 
nilkkurit - Pavement 
aurinkolasit - Chimi 
laukku - Smaak Amsterdam 

Heippa! Toivottavasti pääsiäispyhät sujuivat mukavissa merkeissä siellä ruudun takaa. Itse viettelin vapaita kolme päivää, kunnes eilen oli jo palattava töihin. Pääsiäinen sisälsi sopivassa suhteessa lepoa ja puuhailua. Lauantaina oli ihan mahtava sää auringonpaisteineen, joten suuntasimme kevään ensimmäisille terassikahveille. Parasta kun ulkona meren ääressä tarkeni jo istua, ja tästä se vuoden paras aika vasta hiljalleen alkaa! Sunnuntaina suuntasimme pääsiäisperinteen mukaan Helsinkiin American car showhun, kuvasimme siellä tappiin asti, jonka jälkeen menimme vielä keskustaan iltakahveille. Sunnuntai-iltasella Ravintola Kappeli oli ihan täynnä porukkaa ja siellä raikasi iloinen puheensorina.  

Pääsiäinen on aina minulle se virallinen kevään aloitus. Tällöin korkkaan kevyemmät takit, kuten tänäkin vuonna. Musta nahkatakki on ehdoton garderobini lempivaate numero yksi luultavasti aina ja ikuisesti. En keksi asua, mihin nahkatakki ei sopisi. Tällä kertaa yhdistin sen vähän tylsästi harmaaseen merinovillaiseen ribattuun mekkoon, kun kuvittelin ulkona olevan viileämpää kuin siellä auringonpaisteessa olikaan. Nauratti jo itseänikin, että voisihan sitä vähän väriäkin pukeutumiseen lisätä. 

Vuosien aikana olen omistanut useita nahkatakkeja, vaatekoon vaihdellessa takkeja on päätynyt uusille käyttäjille, mutta olen iloinen että aitonahkainen takki ilahduttaa nimenomaan seuraavaakin käyttäjää. Tekonahka ei kuulu garderobiini, en näe sitä missään määrin ekologisena, se ei hengitä käytössä, ei kestä vuosia, eikä näytä hyvältä. Kuvissa näkyvän nahkatakin hankin vuosi sitten, kun löysin vihdoin sen täydellisen Human Scalesilta. Takissa on yksinkertaisesti ihan kaikki kohdillaan mallia ja yksityiskohtia myöten. Muistan, miten takin ostaminen kirpaisi, mutta tiedän sen olevan pitkäaikeinen kaveri. Kyseisen lisäksi minulla on toinen paksumpaa nahkaa oleva H&M Premiumin rotsi ja molemmille on omat paikkansa.