keskiviikko 24. elokuuta 2022

Kukat omalta parvekkeelta








mekko - &Other Stories
korikassi - Pacific Nativ 
kengät - Originalsin 
aurinkolasit - Ray-Ban 

Jos näin jälkikäteen yrittää miettiä edes jotain hyviä puolia useamman vuoden kestäneestä pandemiasta, oli se itselleni aika. Aika siinä mielessä, että tuli aloitettua täysin uusia harrastuksia, joihin ei normielämässä ehkä olisi ehtinyt ryhtyä. Kun tuli pari vuotta oleskeltua paljon kotona, opettelin neulomaan ja minusta kuoriutui pieni puutarhuri. Nämä molemmat harrastukset tulivat kuitenkin jäädäkseen. 

Keväisin laitan edelleen innoissani parvekkeelle kukkia, istutan yrttejä, tomaattia ja tietysti auringonkukkia. Parveke on kuin toinen olohuone kesäaikaan, syön siellä aina mahdollisuuden tullessa lounasta, iltaisin se toimii neulomishuoneenani. Joskus istahdan siellä lehteä lukien tai kuuntelen (rikos)podcasteja. On myös ollut ihana juoda miehen kanssa kahvit parvekkeella yhdessä, silloin harvoin, kun satumme olemaan päiväsaikaan samaan aikaan kotona. Tällöin keitämme "parempaa kahvia" esimerkiksi Porvoosta tuomaani paikan päällä jauhettua lakritsa- tai suklaa-chilikahvia.

On ollut parasta, kun tomaatit on nyt loppukesästä saanut haettua omalta parvekkeelta. Ihmeellistä, miten pienestä taimesta kasvoi hurjan kokoinen terttutomaatteja puskeva jättikasvi. Auringonkukatkin saimme hyvin kasvamaan, yksi kukka oli reippaasti minuakin pidempi, ja kukkia puski esiin useampi. Ne olivat niin upea näky, vaikka tuntuikin että parveke alkoi muuttua lähinnä viidakoksi. Harmi vain ollessamme loman aikana mökillä muutaman päivän, oli kotiin tullessa surullinen näky vastassa, suurin osa auringonkukista oli nuupahtanut ja katkennut. Olimme kyllä pestanneet miehen äidin kukkien kastelijaksi, mutta luulimme ettei nyt ihan joka päivä tarvitsisi käydä, kun tällöin ei ollut mitkään kovimmat helteetkään päällä. Kirjaimellisesti reilu päivä ilman kastelua oli liikaa näille vaativille kukille. 

Muutama ruukussa ollut auringonkukka onneksi selvisi ja katkenneet leikkasin maljakkoon, siinä ne ilahduttivat useamman päivän ja lopuksi nappasin ne näihin kuviin, jäipähän ainakin muisto itse kasvattamistamme kukista. Note to myself - älä jätä auringonkukkia edes päiväksi ilman kastelua! Tällä viherpeukalolla on siis vielä paljon opeteltavaa. Onneksi pelargoniat tuntuvat kestävän ihan mitä vain kesäkeliä, joten niitä ihastelemme parvekkeella pitkälle syksyyn. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti