En koskaan julkaissut näitä vuosi sitten New Yorkissa otettuja asukuvia kokonaisuudessaan. Muistan ajatelleeni tuolloin taustan olevan sekava bussipysäkkeineen, autoineen ja ihmisvilinöineen. Nyt kun palasin kuviin etsiessäni materiaalia erääseen toiseen postaukseen, nämä näyttikin tosi kivoilta ja asukin juuri tähän hetkeen sopiva, joten päätin postata nyt. Jotenkin oikeastaan ihana katsoa kuvia, joissa taustalla on elämää, takseja vilisee ohi ja ihmiset suuntaavat kukin päivän menoihinsa. Vaikea kuvitella, millaista New Yorkissa on esimerkiksi tällä hetkellä. Toiveikkaana odotan, että noihin maisemiin pääsisi turvallisesti itsensä ja muut huomioiden taas ensi syksynä.
Palataan kuitenkin edes vähän Nykin tunnelmiin näiden kuvien myötä, ehkä myöhemmin postailen muitakin muistelukuvia reissulta. Tuona marraskuun ensimmäisenä päivänä olimme kävelemässä pitkin Fifth Avenueta suuntana Central Park, napattiin nämä kuvat ihan sen kupeessa. Sää oli viilennyt hurjasti edellisiin päiviin verrattuna, joten onneksi olin ostanut reissulta Uniqlosta lämpimän ruskean villamekon, joka on yksi lempivaatteeni tänäkin syksynä. Matkan varrella poikettiin kahville ja muistan miten täynnä kahvila oli, istumapaikkaa hädintuskin löytyi. Hassua miten kuvien kautta pääsee takaisin tiettyyn hetkeen, tuli elävästi mieleen kaupungin äänet ja kahvin maku. Onneksi tämän blogin kautta tulee tallennettua paljon hetkiä kuviin, luulen että ilman tätä harrastusta kuvailu jäisi paljon vähemmälle.
Ihania kuvia! Nimenomaan kuvastavat hyvin Nykin hektistä menoa ja ihmisvilinää :) En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi joissain blogeissa julkaistuissa kuvissa pyritään kuvaamaan jokin tunnettu turistikohde sellaisena, ettei siellä olisi muita ihmisiä tai mitään elämää. Toki sen ymmärrän ettei muiden ihmisten selkeitä kasvokuvia laiteta ns. yleiseen jakoon, mutta tämmöset kuvat on ihan parhaita kun ihmisiä näkyy taustalla mutta ei liian selkeästi :) Jotenkin sitä paljon aidompaa meininkiä :)
VastaaPoistaKiitos 😊 Joo ymmärrän pointtisi. Mä en henkilökohtaisesti halua muita ihmisiä omiin kuviin (kuten ei myöskään mies tai kaverit näy mun somessa), ja onhan se myös hankalaa kuvata pahimmissa ihmisvilinöissä, joten yleensä (asu)kuvat ottaa tyhjillä kaduilla. Mutta mäkin tykkään kuvista näin, että elämää näkyy taustalla. Voi olla että oli niin kuvaähky vuosi sitten kun kävin monen kohteen fotoja läpi, ettei nää muka kelvannut 😀 mutta sitä en ihan ymmärrä että esim. Suunnataan niihin tunnetuimpiin turistikohteisiin viideltä aamulla kuvaamaan, jotta saa väljiä ruutuja 😁
PoistaMukavaa loppuviikkoa ja kiitos kun kommentoit! 😘