torstai 10. syyskuuta 2020

6 x Syyskuu


Syyskuun haaste. Säästäminen. Kesä meni melko huolettomasti ulkona syöden ja siellä täällä käyden. Tuli myös shoppailtua melkoisesti niin uusia mekkoja, loppukesästä neuleita ja kalliimpi laukkukin. Syksyn tullen minulla on muutenkin ollut tapana kiristää kukkaroa ja saman teen tälläkin kertaa. Yksi hyvä säästökeino on tehdä ruoka itse ja ottaa eväät töihin, liian usein kun tulee haettua työpäivinä vain nopeasti jotain mukaan.

Syyskuun haave. Tottakai haaveilen juuri nyt eniten, että inhottavasta virustilanteesta päästäisiin. Jos mietitään pienempiä haaveita, niin haaveilen että syyskuussa olisi kauniita aurinkoisia päiviä, sillä minulla on vielä kaksi viikkoa kesälomaa alkaen ensi viikosta.

Syyskuun hankinta. Askartelutarvikkeita, kuten spraymaaleja, kuumaliimaa ja kranssipohjia. Keväällä päätin, että syksymmällä haluan askarrella kävyistä, niitä kun on mökillä sadoittain. Poikkeuksellisena keväänä minusta ei tullut taiteilijaa, kuten monesta muusta, mutta kaikenlaisia askarteluideoita kyllä sain. Vaatepuolen hankinnoista kirjoittelinkin juuri edellisessä postauksessa.


Syyskuun lempivaate. Kaikki kukkamekot syksyisemmissä sävyissä, joko neuleeseen tai nahkatakkiin paritettuna, niin pitkälle kuin vain tarkenee, kunnes siirryn villaisiin mekkoihin. Pyrin keksimään erilaisia yhdistelmiä oman vaatekaapin valikoimista, esimerkiksi tuo kuvassa vilahtava kukkamekko on supermonipuolinen vaate.

Syyskuun harrastus. Palasin vuosien tauon jälkeen kaupungin opiston ompelukurssille, joka starttasi nyt syyskuussa. Harrastin ompelua muutaman vuoden, kunnes lopetin sen neljä vuotta sitten aloitettuani nykyisessä työpaikassani, sillä ajattelin vuorotyön ja harrastuksen tiettyyn kellonaikaan olevan liian hankala combo. Työt ja blogi vievät sen verran aikaa, ettei muille harrastuksille ole ollut juurikaan tilaa kalenterissa. Nyt kuitenkin poikkeuksellisena vuotena huomasin kaipaavani jotain luovaa tekemistä, jossa pääsee tekemään käsin, joten yriteään yhdistää työt ja harrastukset.

Syyskuun matka. Luonnollisestikaan ulkomaille ei tule nyt matkustettua, mutta vielä pari kuukautta sitten olin varma, että syyskuun lomalla suuntaamme useammaksi yöksi Tallinnaan. Huvimatkailu ei kuitenkaan ole nyt todellakaan järkevää, joten syyskuun "matka" suuntautuu minnekäs muualle kuin mökille! Toisaalta ei sekään huono vaihtoehto ole,  joten mikäli säät vain suosivat, suuntaamme varmasti maalle useammaksi päiväksi loman aikana. Myös pimenevissä illoissa mökillä on oma tunnelma ja näen jo itseni juomassa kuumaa kaakaota metsäkävelyn jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti