sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kevään kauniit kirsikkapuut








Se aika vuodesta, kun somekanavat täyttyvät vaaleanpunaisista kirsikankukkakuvista - niihin kuviin en kyllästy, sillä tätä iloa ei montaa viikkoa keväällä kestä. Kuten aiemmin mainittu, en ole useampana menneenä vuonna juurikaan ehtinyt ihailla upeaa kirsikanpuiden kukintaa. Puut kun eivät todellakaan viikkotolkulla kuki, ja meille on viimeiset vuodet sattunut ulkomaanmatka juuri tälle hetkelle. Tänä keväänä on ollut ihanaa, kun on ollut aikaa nauttia luonnosta täysin rinnoin. Kirsikkapuita on näkynyt nyt hurjasti siellä ja täällä, kun niitä on istutettu lisää viime vuosina. Nämä kuvat ovat viikon takaa, kun puut alkoivat pikku hiljaa kukkia, mutta nyt näkymä on ollut vieläkin kauniimpi. Onneksi kuitenkin ehdittiin ottaa kuvat, sillä sää ei ole viime päivinä ollut lainkaan kuvien kaltainen.

Pakko kehua muutenkin asuinkaupungin upeita puistoja, niihin todellakin panostetaan. Varsinkin nyt kun on ollut aikaa ulkoilla, olen saanut puistoista todella paljon iloa päiviini. En tiedä onko nämä niitä epäsuosittuja mielipiteitä, mutta minulle tämä poikkeusajan "levähdys" on tehnyt vain hyvää, eikä tylsää hetkeä ole tullut. Kiva kun on ollut ihan erilailla aikaa keskittyä ja katsella yksityiskohtia, kävin esimerkiksi päivittäin katsomassa näiden kirsikkapuiden tilanteen. Se mitä arvostan asuinpaikassa eniten on sijainti, minulle tärkeää on hyvät lenkkimaastot ja näitä upeita puistoja on useampikin matkan varrella, keskellä kaupunkia. Kun kirsikkapuiden kukinta pian loppuu, tulee jotain yhtä kaunista tilalle, siitä on kaupungin pääpuutarhuri pitänyt huolen. Tätä herraa haluaisinkin päästä ihan henkilökohtaisesti kiittämään, hän on nostanut kaupungin profiilia ihan hurjasti.

2 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia!<3 Ihailen myös kirsikkapuita aina keväisin, tänä vuonna en tosin uskaltanut lähteä Roihuvuoren kirsikkapuistoon kun kuulin siellä olleista järkyttävistä ruuhkista. Onneksi parit kirsikkapuut on voinut bongata muualtakin :) Pakko muuten kertoa, että olen tämän blogisi myötä saanut innostuksen vierailla Kotkassa tänä kesänä. En ole siellä koskaan käynyt ja olen aina ajatellut että se on ihan perus pikkukaupunki, jossa ei ole mitään erikoista, mutta nyt olen kirjoituksiesi perusteella vakuuttunut kotikaupunkisi meren läheisyydestä, ihanista puistoista ja tietylaisesta seesteisyydestä (ainakin jos Helsinkiin vertaa). Kesäreissu Kotkaan odottaa siis pian :) Tiedätkö muuten jotain hotellia, mitä voisit suositella siellä? Jos vaikka innostuisi jäämään yöksikin :) Ihanaa viikon alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️ Olen haaveillut Roihuvuoressa käynnistä, mutta kirsikoiden kukinta tosiaan niin lyhyt ettei ole koskaan ehtinyt. Luinkin Iltalehdestä että siellä oli ihan jäätävä väenpaljous tänäkin vuonna 😬 onneksi tosiaan puita on muuallakin pienissä määrin. Voi että, tosi kiva kuulla, Kotkassa on potentiaalia! Huomaa miten oma suhtautumiseni kaupunkiin on muuttunut siitä kun tänne 16-vuotiaana muutin (hullua ajatella että olen asunut puolet elämästäni täällä) ja ainut mielenkiinto oli vaatekaupat eivätkä puistot kiinnostaneet tippaakaan 😀 Nykyään olen niin iloinen puistoista kyllä, enkä malta odottaa että alppiruusut kukkii! Helsingistä ajaa tänne noin tunnissa, joten nopsaa pääsee ja voisi vaikka käydä Porvoossa ja Loviisassa matkan varrella. Hotelleista ei ole kokemusta, mutta itse menisin varmaan tuttuun ja turvalliseen Seurahuoneeseen, sillä se sijaitsee parhaalla paikalla, mutta eräs sukulainen oli keran hotelli Merikotkassa, joka on myös on hyvä sijainniltaan. Eikun tervetuloa Kotkaan! 😘 Kivaa viikkoa sinulle myös!

      Poista