maanantai 13. huhtikuuta 2020

Kevään ensimmäinen irtojäätelö

Postaus sisältää mainoslinkkejä









trenssi - H&M (vastaava)
huppari - H&M (tämä)
legginsit - H&M (nämä)
tennarit - Converse (nämä)
laukku - Prada 

Me olemme viettäneet tosi rentoa pääsiäistä - en ole laittanut herätyskelloa soimaan, mutta silti herännyt pirteänä aikaisin, katsottu useampi leffa, syöty pääsiäismunia kyllästymiseen asti, ulkoiltu, nautittu auringonpaisteesta, seuraavaana päivänä pysytelty sisällä ja katsottu sateen ropinaa parvekkeelta. Lauantaina piipahdettiin myös ensimmäistä kertaa irtojäätelöillä tälle keväälle. Huomasin aiemmin viikolla lenkkeillessä, että läheinen kesäkahvila  meren äärellä on auennut take awayn merkeissä, joten tottakai oli heti saatava suklaapehmistä. Täytyy sanoa, että tämän poikkeusajan keskellä olen onnellinen, että asun pienessä kaupungissa, kun ulkona kävellessä ei tarvitse väistellä jatkuvasti kymmeniä ihmisiä, eikä kahvilan kioskin luukulle jonottaa ihmispaljoudessa. Täällä on helppo pitää sosiaalinen etäisyys. Vaikka tottakai toivoisin, että jono kahviloihin olisi vaikka kilometrin pituinen, jotta ne olisivat paikallaan vielä ensi syksynäkin. Satamaan on myös vähitellen alkanut ilmestyä talven jälkeen veneitäkin, mikä on aina yhtä piristävää ja olen myös todella onnellinen siitä, että kodin läheltä löytyy kauniita merimaisemia ulkoiluun.

Viime aikojen käytetyin asuni on ollut huppari ja legginsit. Tilasin ne H&M:n nettikaupasta jo aiemmin autuaan tietämättömänä, että koko kevät tulisi lähinnä vietettyä kotona. Huppari on myös superrento heittää päälle ulos kävelylle lähtiessä, kun ei viitsi panostaa sen enempää, muttei halua lähteä ulos ihan niissä kulahtaneimmissa lenkkivaatteissakaan. Trenssi on myös otettu käyttöön kuten aikoinaan Los Angelesista ostetut mustat Conversetkin. Pesin molemmat ja ne ovat taas kuin uudet. Minulla on muuten beigeen trenssiin viha-rakkaussuhde, toisinaan trenssi on ihan lempivaate, kunnes voi mennä pitkään etten tykkää siitä ollenkaan. 

2 kommenttia:

  1. Oijoi, pehmis on parasta! Pitääkin lähteä metsästämään jos sitä saisi jo jostain :) Asun Helsingissä ja ei täälläkään kyllä ole nyt ruuhkia missään. Keskustan läheisiä rantaraitteja on ihana kävellä koiran kanssa, kun saa olla ihan omassa rauhassaan. Ainoat paikat missä olen nähnyt enemmän porukkaa on lasten/nuorten skeittipaikat ja urheilukentät. Onhan se etenkin täällä Helsingissä hyvin poikkeuksellista, että on niin hiljaista. Toki odotan, että tilanne muuttuisi normaalimpaan pian, mutta onhan tässäkin hyvät puolensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ja voisin kyllä ylipäätään elää jäätelöllä :D
      Varmasti tosi outoa tyhjät Helsingin kadut! Täällä kävellessä en aina edes muista koronaa, koska aina on aika rauhallista. Mä kyllä myös kaipaan Helsingin vilkkautta, kävelyä Punavuoressa, merisatamanrannan jäätelökioskia, fiilistelyä &Other Storiesilla ja siellä asuvia kavereita <3 Olen niin tottunut, että tämän rauhallisen asuinkaupungin vastapainona käyn usein Helsingissä, mutta nyt ei auta kuin yrittää nauttia parhaansa mukaan näistä omista kotikulmista :)

      Ihanaa kevättä sinne joka tapauksessa ja toivotaan että tilanne muuttuu pian! :)

      Poista