tiistai 8. lokakuuta 2019

Lokakuussa...


...on kliseistä sanoa, mutta ihailen päivittäin kaunista ruskaa. Valitsen pidemmän reitin töihinkin, jotta voi mahdollisimman paljon nauttia upeasta luonnosta. Syksy on yksi kaunein vuodenaika, joten tästä täytyy ottaa nyt kaikki irti ennen talven tuloa. Täällä asuinkaupungissa on vielä niin upeita puistoja, että täytyy olla ylpeä.

...aloitin glogikauden. En voinut itselleni mitään, kun lähikaupan hyllylle oli ilmestyneet ensimmäiset glögit ja nappasin pullon saman tien mukaani, sen tyhjentämisessä meni rikollisen vähän aikaa. Glögin kuuluu ehdottomasti olla tiivistettä ja parasta on Kaskein marjan versio. 



...on aika istua pitkästä aikaa kampaajan penkkiin. En käy kampaajalla mitenkään hirveän usein, ehkä 3-4 kuukauden välein. Vihdoin sain ajan varattua, sillä varsinkin latvat kaipaavat kipeästi saksia. Siihen asti tukan saa onneksi piiloon näppärästi pipolla. Vuosia sitten vannotin, että kasvatan oman värin takaisin enkä värjää hiuksia enää ollenkaan, mutta muutama vaalea raita kyllä piristää omaa väriä.

...menen pariksi päiväksi töihin Helsinkiin. Kivaa vaihtelua normaaliin työarkeen, vaikka onkin melkoisen pitkiä päiviä luvassa bussimatkoineen.



...vietän vihdoin loput kesälomastani. Kaksi viikkoa säästin lomaa tähän syksyyn, jotta pääsemme reissuun. Kuun lopussa on lähtö Amerikkaan, jota odotan tietysti innolla, vaikka muutamia hoidettavia asioita onkin on vielä lähtöön liittyen.  Melkoinen järjestely lomassa onkin ollut lentoineen ja monine hotellivarauksineen, sillä menemme kolmeen eri kaupunkiin.

...toivon että pääsen jatkamaan tätä ruskakautta New Yorkiin. Voin vain kuvitella miten upea näky Central Park olisi ruska-aikaan. Edellisestä Nykin reissusta onkin kulunut yhdeksän vuotta, joten jännä nähdä onko kaupunki muuttunut, sillä itse ainakin olen aikuistunut ja katson kaupunkia varmasti ihan eri silmin kuin aikoinaan.


takki - Arket
mekko - &Other Stories (tämä)
pipo & käsineet - COS (tosi vanhat)
maiharit - &Other Stories (nämä)
laukku - Gucci

Linkit mainoslinkkejä

5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, nyt on kyllä niin upean näköistä ulkona :) Oon ihaillut jo aiemmin tota sun kaunista neulemekkoa, nyt ei varmaan auta muu kun laittaa tilaukseen! Jos tuosta ottaa oman koon niin onko se malliltaan löysä/löysähkö vai tyköistuva? Kaipaisin nimenomaan sellaista vähän rennompaa löysempää mallia, mutta en viitsisi kauheasti omaa kokoa isompaakaan ottaa, että istuu sitten hartioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mekko on kyllä ihan tämän hetken lemppari (kuten kuvista on varmaan huomannut, heh). Vähän kuin seuraaja sille kesän vaaleapohjaiselle kukkamekolle! Mulla on ihan normikoko, eli S ja ei ole tiukka :) Yläosasta menisi pienempikin koko, mutta lantiosta ei :D Tämä myös vähän löystyy käytössä, eli valitse ehdottomasti ihan normikoko.

      Mukavaa päivää! <3

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta <3 Laitankin heti tilaukseen.
      Kivaa päivää myös sinne :)

      Poista
  2. Ihania sävyjä tässä asussa ja aivan ihanat nuo maiharit! :)

    -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! 😘 Popot ovat olleet kyllä hyvä hankinta.

      Poista