sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Parhaat beiget neuleet

Postaus sisältää mainoslinkkejä



Pian ollaan jo lokakuussa, joka tarkoittaa, että nyt viimeistään on syytä päivittää neulevalikoimaa. Ruska-aikaan tekee mieli pukeutua pehmeään beigeen, ja omaankin vaatekaappiini mahtuisi muutama laadukas neule lisää, sillä niissä tulee asuttua seuraavat puoli vuotta vähintään. Juuri nyt ruskeansävyisiä villapaitoja tuntuu olevan todella hyvin tarjolla, joten keräsin parhaimmat yhteen. Hyvä ohjesääntö neuletta ostaessa on, että vähintään puolet materiaaleista on luonnonkuituja - villaa, puuvillaa, merinovillaa, kashmiria, alpakkaa tai mohairia. Kollaasissa näkyvät neuleet menevät kaikki tiukan materiaaliseulani läpi, mutta hinnat ovat monissa hyvinkin edulliset, eli laatu ei välttämättä tarkoita korkeaa hintaa (hyviä esimerkkejä neuleet 1 ja 9). Itse olen löytänyt parhaat neuleet ihan ketjuliikkeiden valikoimista, varsinkin H&M:n ja Lindexin Premium quality -mallistot ovat tutustumisen arvoisia, lisäksi &Other Storiesilla ja Arketilla on hyvä hinta-laatusuhde. Perinteisten neuleiden lisäksi nyt kiinnostaisi neuletakki ja ruskealle neulemekolle (numero 5) tulisi ihan varmasti käyttöä. 

2 kommenttia:

  1. Heippa! Voinko kysyy sulta noista &OtherStoriesin mustista bootseista, että mimmoset on ollu käytössä? Vastaako hyvin kokoaan? Ne näyttää ihan superkivoilta just mekkojenki kanssa, mutta oon jääny pohdiskelemaan tota hintaa, että onko 149e arvoset.

    Näistä siis kyse! https://www.stories.com/en_eur/shoes/boots/product.lace-up-leather-boots-black.0558709001.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai voi kysyä :) Ne on olleet ihan superhyvät ja hintansa veroiset ehdottomasti! Käytin niitä koko viime talven säällä kuin säällä ja loppukesästä mekkojen kanssa, menee oikeastaan ihan ympäri vuoden. Koko ei ole mitään suurta, mulla normikokoni 36 eli niihin ei mahdu villasukat kylmällä, mutta Martensit mulla on sen sijaan kokoa 37 ja niitä käytän sitten oikeastaan vain villasukkien kanssa (parhaat villasukat on muuten Marimekon, jotka on sen verran ohuet että menee kenkien kanssa mutta myös lämpimät). Noi &Other Storiesin maiharit on kivan sirot, jonka vuoksi ne alunperin vuosi sitten ostinkin, menee hyvin mekkojen kanssa. Myös anoppi ihastui kenkiin, joten tilasin hänellekin samaiset buutsit :D

      Poista