perjantai 27. syyskuuta 2019

Minireissu Tallinnaan








neulemekko - &Other Stories (tämä)
takki - Arket
laukku - Céline
lenkkarit - Adidas

Rakastan arkivapaita, sillä kaikkia menoja ei haluaisi aina jättää vain viikonlopulle. Arkena on jopa kivempi tehdä asioita, kuten matkustaa Tallinnaan, jossa vietimmekin viime keskiviikon. Menen mieluummin juuri arkipäivänä Tallinnaan, kun laivalla on väljempää ja muutenkin rauhallisempi meno, eikä paikan päälläkään ole niin paljon porukkaa. Jotain vaihtelua nimittäin kaipasin tähän alkaneeseen syksyyn ja työarjen keskelle. Tallinnan minireissu ei myöskään lompakko paljon verota, joten siellä tulee käytyä useamman kerran vuodessa. Seuraavaksi haaveissa on joulumarkkinat, minne en ole vielä koskaan aiemmin ehtinyt. Tällä kertaa kiertelimme tuttuun tyyliin vanhankaupungin kujilla, ihailin kukkakauppojen valikoimaa ja olisin halunnut tuoda mukanani kranssin ulko-oveen, mutten kuitenkaan uskaltanut alkaa kuljettamaan sitä mukanani. Muutamissa kaupoissakin piipahdimme pikaisesti sekä syömässä pizzat lempparipaikassamme. Kiva irtiotta arkeen ihan tällainen päivänkin muissa maisemissa olo.

Pieni dilemma minulla oli, että mitä ihmettä pukea päälle kun inspiraatio ei todellakaan loista, pitäisi olla lämmintä, muttei liian, jaksaa matkustaa koko päivän, istua ja kävellä, jotain helppoa mutta kuitenkin siistiä? Ratkaisu on neulemekko. Minulta löytyy aiemmilta vuosilta jo parikin villamekoa, mutta käytän niitä sen verran paljon, että ostoslistalla oli uusi, joka löytyikin &Other Storiesin valikoimista. En ole ehtinyt käydä myymälässä pitkään aikaan, mutta onneksi nettikauppa toimii mainiosti, joten tilasin tämän mekon sieltä vähän aikaa sitten. Neulemekko on mitä toimivin vaate syys- ja talvikäytössä, sen kanssa voi yhdistää kaikenlaisia kenkiä ja takkeja. Mukaan oli otettava myös niin aurinkolasit kuin sateenvarjo, joten pitkästä aikaa nappasin käyttöön vähän isomman laukun, Célinen Belt Bagin, johon olen kyllä ollut vuosien aikana tosi tyytyväinen. Onneksi muuten vain aurinkolaseille tuli käyttöä ja varjo sai pysytellä visusti laukussa. Jalkaan laitoin tietysti mukavuus edelle lenkkarit sekä päälle heitin Arketin takin, joka on 100% villaa, mutta vuoreton ja ohut, eli juuri sopiva näihin syyssäihin. Arket on muuten brändi, joka kannattaa pitää mielessä, jos etsii hinta-laatusuhteeltaan kohtaavia vaatteita. 

Linkit mainoslinkkejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti