tiistai 24. syyskuuta 2019

Syyskauden lempimekko







mekko - Odd Molly
laukku - Chloé
nilkkurit - Mango
aurinkolasit - Ray-Ban

Vielä viimeiset kuvat paljaiden kinttujen kanssa jakoon, kunnes on aika siirtyä vielä astetta sykyisempään pukeutumiseen täällä blogin puolella. Pakko tunnustaa, että minulla on ollut pieniä käynnistymisvaikeuksia pukeutumisen suhteen näin vuodenajan vaihtuessa, eikä tästä syystä bloggaaminenkaan ole juuri innostanut viime viikkoina. Syksyn vaatetus ei jotenkin ole napannut yhtään, ja mieluummin olisin jatkanut vielä kesämekkolinjalla. Pikkuhiljaa alkavat kuitenkin taas neuleet ja paksummat takit näyttää kivoille, joten eiköhän se pukeutumisinspiraatio taas pian löydy. Hyvä puoli on onneksi ollut se, ettei minun ole pakko miettiä asuja sen enempää jos se ei innosta, sillä töihin voin suunnata ihan missä lenkkivaatteissa vain, töihin saavuttua vaihdan kuitenkin työvaatteisiin. 

En ole myöskään juuri ostanut uusia vaatteita hetkeen, saati käynyt vaikka Helsingissä kiertelemässä kaupoilla keräämässä inspiraatiota. Päinvastoin suuren määrän vaatteita ja kenkiä myin pois. Tämä kuvissa näkyvä Odd Mollyn mekko ei kuitenkaan ole täällä vielä näkynyt, vaikka ostin sen jo kesäloman pätkälläni elokuussa, jolloin piipahdin Lappeenrannassa. Odotin ystävääni pääsevän töistä ja minulla oli muutama tunti aikaa kierrellä kaupungilla ihan rauhassa. Lappeenrannassa käydessä pakollinen on Loft niminen putiikki, jossa vietän yleensä pidemmänkin ajan. Olin jo kotona päättänyt, että mikäli löydän syksyyn sopivan kukkamekon voin sen ostaa, ja sopivasti alerekistä pilkisti huomioni kiinnittävää printtiä. Olen melko kaavoihin kangistunut minkä brändien vaatteita suosin, joten en usko että olisin tähän kyseiseen mekkoon kiinnittänyt huomiota missään muualla. Mekko kuitenkin vaikutti lupaavalta ja kokokin oli omani, joten sovituskopin kautta se päätyi kassalle. Kyseinen oli vielä 60% alennuksessa, vaikka hintaa jäi senkin jälkeen hieman kipurajani kynnykselle. 

Mekolle on tullut ihan hurjasti käyttöä. Löysä kaapumainen malli on huoleton, joten olen käyttänyt sitä niin töihin kävellessä tennareiden kanssa, brunssilla ruskeiden mokkanilkkureiden kera, illallisella yhdistettynä mustiin ylipolvensaappaisiin sekä maihareiden kaverina. Tummapohjaiset kukkamekot sopivat minusta ihan loistavasti syksyyn, joten kyseiseen mekkoon tulee varmasti turvauduttua vielä monet kerrat syksyn edetessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti