sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Neljä kesäkuuta

Olen hurjasti tykännyt muiden blogeissa koosteista, joissa on kasattu yhteen asuja vuosien takaa. Tekisin itsekin näitä mielelläni enemmänkin, mutta ongelmaksi muodostuu vanhat jo kadotetut kuvat. Nykyinen kannettavani on ollut minulla vuodesta -15 (ei ihmekään, että vetelee tällä hetkellä viimeisiään), joten siitä asti ovat kuva-arkistot melko hyvällä mallilla. Päätinkin koota kesäkuun asuja menneiltä neljältä vuodelta.


2018. Tuntuu että tämä asu kuvattiin eilen, vaikka siitä on tosiaan vuosi. Muistan että kuvat otettiin vielä ihan kesäkuun lopussa, mutta julkaisin ne vasta heinäkuun puolella blogissa. Tämän asun pukisin edelleen päälle ihan tällaisenaan. Marimekon silkkipaidan olin juuri ostanut, vaikka hinta kirpaisi, se ollut yksi parhaista ostoksistani koskaan. Selected Femmen nahkahame on useamman vuoden vanha, nykyisin saisin olla muutaman kilon kevyempi, jotta se istuisi paremmin. Marimekon tennarit ovat myöskin jo parin vuoden takaa, kuten pyöreät aurinkolasitkin. Sanomattakin selvää, että kaikki elementit löytyvät siis kaapista ja ovat kovassa käytössä. Tämä asu on minusta hyvä esimerkki aikaa kestävistä luottojutuista.


2017. Kesäkuu oli vähän viileämpi, mutta itse kyllä tykkään kerrospukeutua ja heittää kesämekon päälle takin. Polka dot mekko, cargotakki ja tennarit on minusta edelleen oikein toimiva setti. Varmasti vastaavaan asuun tulee pukeuduttua tänäkin vuonna, mutta tämä väriyhdistelmä on jotenkin syksyinen keskellä kesää, toimisi paremmin raikkaamman mekon kanssa. Kaikki kappaleet ovat minulla edelleen, tosin mekosta en ole enää ihan varma korkean kauluksen vuoksi. Cargotakki on ollut luottovaatteeni jo vuosikaudet, kuvissa näkyvä on vanhempaa Ginan mallistoa.


2016. Kesän pukeutuminen pähkinänkuoressa - midihameet! Löysin pliseeratut hameet aiemmin keväällä, jotka olivatkin ihan luottojuttujani, enkä muuta oikein käyttänytkään. Valkoinen t-paita näyttää minusta hyvältä aina ja täytyy ehdottomasti alkaa taas pukeutua tuohon klassikkovaatteeseen enemmän. Célinen laukku on roikkunut mukana vuosikaudet ja se tuo kivasti sitä jotain simppeleihin asuihin, olematta kuitenkaan liian näyttävä. Asu kokonaisuudessaan miellyttää silmää edelleen, tosin ballerinojen sijaan valitsisin jotkut muut kengät. 


2015. Tämän vuoden kesätyyli on jo melko kaukana nykyisestä. Muistan jo tuolloin miten bleiseri alkoi tuntua vähän jäykältä. Tuo päällä oleva, joskin rennomman mallinen taisi olla viimeinen bleiserini, muut olin jo myynyt kirpparilla. Myöskään tummansininen väri ei enää miellytä, varsinkaan näin suurissa määrin. Korvissa oli myös tuolloin aina suuret helmikorvakorut. Tästä asusta minulta löytyy edelleen sandaalit jostain varaston uumenista, toppi on kaapissa, samoin kuin aurinkolasit. Mulberryn Mini Alexa on lähtenyt uuteen kotiin jo vuosia sitten. Enää en asua sellaisenaan pukisi, vaikkei siinä sinänsä ole mitään vikaa, enkä kaipaa muuta kuin silloista kevyempää painoani. 

Kertokaa muistatteko näitä asuja?

6 kommenttia:

  1. Nää kootut asut eri vuosilta on musta niin kivoja😍on ihana palata vanhoihin kuviin ja myös huomata miten on muuttunut pukeutumisen suhteen ja ehkä muutenkin. Kivoja asuja sinulla kyllä kaikki. Voisin ottaa vaatekaappisi omaan päivittäiseen käyttöön. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana että säkin tykkäät! :) Kuten sanottu musta on niin kivoja muiden blogeissa nämä.
      Hehhe, hauska kuulla, kiitos! <3 Onneksi ne ihan vanhimmat asut, leggarit ja pitkät neuleet ja kuvat otettu ties missä, ei ole enää nähtävillä ;D

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  2. Näitä koosteita on kiva lukea! Ja ihania asukokonaisuuksia kaikki ja voisin ottaa ne itsellekkin suoraan käyttöön.:) Bleiserit olen löytänyt itse uudestaan ja tykkään yhdistää niitä rennosti juuri valkoiseen t-paitaan ja farkkuihin. Sinulle muuten sopii kyllä kaiken väriset hiukset. Aurinkoista kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan että säkin tykkäät ja kiitos myös kun kommentoit! :) Hahah, hauska jos asut menisi vieläkin. Bleiserit on kyllä aina muodissa ja nyt nousseet taas uudeelleen kunnolla esiin. Itse en vaan niistä enää omassa käytössä innostu, vaikka muilla toimisikin :) Yksi ohkainen bleikku kyllä löytyy, mutta käytän sitä vain samaa kuosia olevien housujen kanssa..

      Heheh melkoinen tuuliviiri olen kyllä ollut tukan kanssa aiemmin :D

      Ihanaa kesää sinne myös! <3

      Poista
  3. Hei nämä todellakin on niin kivoja postauksia! Superkivoja sunkin asut! Ehkä mäkin teen :)

    VastaaPoista