maanantai 3. kesäkuuta 2019

Totuuksia lomakuvien takaa

Matkustanko kauniiden kuvien takia? En, mutta haluan tietysti ikuistaa lomilta myös niitä parhaita paloja. En vähättele yhtään ammatikseen bloggaavia, sillä täydellisen kuvan saanti on toden totta ihan täyttä duunia. En edes aloita säästä, joka on yksi isoin tekijä kuvatessa, mutta kuviin vaikuttaa niin moni muukin asia. Täytyisi herätä ennen kukon laulua, jotta saisit kuvausrauhan sekä suunnitella muutenkin kuvaustilaneet todella tarkkaan, ei kiitos! Jonkun verran kuitenkin haluan panostaa kuviin, mutta koko loma ei saa mennä niiden ehdoilla, blogi kun ei ole missään määrin työni, eikä siltä saisi tuntuakkaan. Tässä kuitenkin muutamia totuuksia lomakuvien takaa viime vuosilta;


Väärä vaatevalinta Saint-Tropezissa. Tämä kesäinen asu liehuvine helmoineen ja olkihattuineen näyttää hyvältä kuvissa, mutta totuus kuvan takaa on se, että sain pidellä tuulisessa Saint-Tropezissa vuoroin kiinni mekon helmasta, vuoroin hatusta. Lopulta kova tuulenpuuska lennätti hatun päästä, sillä en voinut pitää siitä kiinni, kun oli pidettävä mekon helmasta kaksin käsin. Hattu lensi pitkälle ja jatkoi menoaan tuulen kanssa, muutama vastaantulija yritti avuliaasti pysäyttää sitä turhaan. Lopulta sain hetken perässä juostuani napattua hatun mukaani. Ilmankos olkihattuja ei ole lähiaikoina enää päässäni nähty, hahah.


Kylmä kahvi "Instagram kahvilassa" Barcelonassa. Halusin testata kehuttua Brunch & Cake brunssipaikkaa  Espanjassa lomaillessamme. Sattumalta kyseinen brunssiravintola oli ihan hotellimme lähettyvillä, joten kävimme siellä parikin kertaa. Tein kohtalaisen ison tilauksen ja kahvi tuotiin ensimmäisenä pöytään. Ruuhkaisessa kahvilassa lopun ruoan saanti kesti sen verran pitkään, että kahvi oli jo jääkylmää. En tietenkään voinut juoda sitä aiemmin, sillä valokuva koko komeudesta ruokineen ja mehuineen oli saatava. Tästä syystä kuvaan ruokakuvia kohtalaisen vähän, haluan keskittyä asiaan, eli syömiseen. 


Tähtitieteellinen jono Las Vegasissa. Vegasissa lomaillessa on tottakai käytävä kuvaamassa itsensä legendaarisella  Welcome to Fabulous Las Vegas -kyltillä. Paikka sattui matkamme varrelle, kun olimme kävelemässä Stripiltä automuseolle, joten ajattelimme samalla napata pikaiset kuvat. Totuus kuitenkin valkeni kyltille saavuttua, nimittäin muutama muukin halusi ikuistaa itsensä siellä. Kyltille oli ensinnäkin melkoinen jono sekä työntekijä pitämässä vahtia, että jono pysyy ojennuksessa ja jokainen menee omalla vuorollaan. Niin paljon en kuitenkaan kuvaa halunnut, että olisin mennyt jonon jatkoksi, saati tuntenut kuvaustilannetta kovinkaan miellyttäväksi muiden katsellessa vieressä. Päädyttiinkin nappaamaan kuvat tien toiselta puolen omassa rauhassa. Muutaman tunnin myöhemmin kävelimme takaisin hotellin suuntaan kyltin ohi eikä jono ollut lyhentynyt ollenkaan.


Kuvan takia Las Vegasissa. Sattuipa Vegasissa myös niin, että olin ajatellut syöväni gelatoa hotelli Venetianin pihalla kuin Venetsiassa konsanaan, tietysti tämä piti myös ikuistaa lomakuviin. Kun saavuimme paikalle alkuillasta alkoi ilta jo vähän hämärtää ja jäätelökioski oli laitettu kiinni, sen oli määrä avautua noin puolen tunnin päästä. Odotin malttamattomana ehtiikö kioski aueta ennen kuin on pilkkopimeä. Lopulta kioski aukesi ja saimme minusta turistikuvat jäätelötötterön kera ihan viimeisellä valoisalla hetkellä. Unohdin sitten pihapiiriä ihaillessa ja jäätelöepisodin jälkeen käydä hotellissa sisällä asti, no ainakin on syytä matkustaa Vegasiin uudelleen.


Turistirysässä Roomassa. Olin jo kotoa käsin ihaillut kauniita ja seesteisiä kuvia Rooman Fontana di Treviltä ja tottakai upea lomakuva piti itsestäänkin siellä saada! Totuus valkeni kuitenkin taas kerran paikan päälle saavuttua, seesteisyys oli nimittäin paikasta kaukana, enkä ole moisessa turistirysässä ennen käynyt. Ihmisiä oli aivan jäätävä määrä joka puolella. Kun lopulta onnistuin löytämään sopivan raon kuvalleni ja istahdin reunalle, kuului samalla sekunnilla ankaran vartijan pillin vihellys, että ylös sieltä! Kauniit istumakuvat jäivät siis kaukaiseksi haaveeksi. Saimme kuitenkin muutaman kuvan tallennettua muistikortille, mutta tässäkin ihan vieressäni oli porukkaa, eikä ollut toivoakaan että suihkulähteestä olisi saanut laajempia otoksia.


Klassinen jäätelömoka Roomassa. Kun alat ottamaan söpöjä jäätelönsyöntikuvia ja jätski sulaa sillä välin. Tämä tapahtuu ihan jokaisella lomalla, milloin minä opin, että olisi parempi vain keskittyä syömiseen eikä kuvaamiseen? Otettiin ensin kuvia kameralla ja kaivoin vielä lopuksi puhelimen esiin Insta storiesia varten. Lopputulos oli se, että istuin puistonpenkillä sulanutta jäätelöä syöden, puhelin sylissä, sillä kädet olivat niin tahmassa etten saanut sitä enää takaisin laukkuun. Puhelin oli yltäpäältä jäätelön peitossa, kuten mekkokin. Onneksi oli tosiaan ruskea mekko päällä niin tahrat eivät niin erottuneet. Lopulta oli pakko etsiä lähin Mäkkäri, jotta pääsin vessaan pesemään niin käteni kuin puhelimeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti