torstai 6. kesäkuuta 2019

6 X Modena


Modena on sympaattinen Italian pikkukaupunki, johon itse ihastuin kertaheitolla. Olen muutenkin huomannut lomilla viihtyväni parhaiten pienissä ja siisteissä paikoissa, joissa voi liikkua kävellen joka paikkaan. Modenassa oli muuten myös todella vähän muita turisteja, eli koki enemmän aitoa Italiaa.


Modenaan pääsee ensin Bolognaan lentäen, josta voi siirtyä nopeasti ja edullisesti junalla  kaupunkien välin. Junamatka vie noin puolituntia ja maksaa ihan muutaman euron. Rakastan istua ulkomailla junassa ja katsella vaihtelevia maisemia.


Modenasta löytyy sopivasti nähtävää ja tehtävää - puisto, keskusta kauppoineen, ravintoloita ja tietysti useampi gelateria. Minusta parasta oli, ettei "pakollisia" nähtävyyksiä juurikaan ollut, joten lomailu Modenassa oli rennompaa. Kauneimmat rakennukset, kuten Duomo de Modena ja Piazza Grande tulivat muutenkin keskustassa kävellessä vastaan.


Modena  on Ferrarin perustajan Enzo Ferrarin kotikaupunki ja sieltä löytyy museo, joka on osittain Enzon kotitalossa. Olisi ollut lähes rikollista olla käymättä museossa, vaikkei autot olisikaan se ensimmäinen asia omalla mielenkiinnonlistalla. Vinkkinä myös, että kannattaa ostaa yhteislippu Modenan sekä Maranellon museoihin. Me kävimme myös Maranellon museossa, minne pääsee hyvin julkisilla. Maranellossa sijaitsee muuten myös Ferrarin päämaja.


Modenassa elin lähinnä pizzalla, sillä kuten aiemmin mainittu, ruokakulttuuri oli vähän kaukana omastani, ja muutaman kerran sain hyvinkin mielenkiintoisia annoksia. Pizza onneksi toimii aina, suurinta herkkuani olikin anjoviksilla höystetty. Meillä on muuten ulkomailla aina käytössä Yelp -sovellus, joka listaa ruokapaikkoja arvosteluineen oman sijainnin mukaan.


Modena on oikea pyöräilijöiden kaupunki, nimittäin siinä missä muualla väistelet kävelijöitä ja skoottereita, Modenassa saat jatkuvasti hyppiä pois polkupyörien tieltä. Siellä ihan jokainen niin naiset korkokengissä, lapset, miehet ja kaikki siitä väliltä tuntuivat liikkuvan pyörällä. Satuin myös todistamaan kun lähetti toi valtavaa kukkakimppua pyörällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti